Hermoimpulssin sähköinen luonne

Galvani lykkäsi tutkimustulostensa julkistamista vuoteen 1791, jolloin hän julkaisi esseensä De Viribus Electricitatis in Motu Musculari Commentarius (Kommentti sähkön vaikutuksesta lihasten liikkeeseen). Hän päätteli, että eläinkudokset sisälsivät tähän asti laiminlyötyä synnynnäistä elinvoimaa, jota hän kutsui ”eläinsähköksi” ja joka aktivoi hermoja ja lihaksia, kun niitä koskettivat metalliset koettimet. Hän uskoi, että tämä uusi voima oli sähkön muoto sen ”luonnollisen” muodon lisäksi, jonka salama tai sähköankerias ja torpedosäde tuottavat, sekä sen ”keinotekoisen” muodon lisäksi, jonka kitka tuottaa (eli staattisen sähkön). Hän piti aivoja tämän ”sähköisen nesteen” erittymisen tärkeimpänä elimenä ja hermoja nesteen johtimina hermoihin ja lihaksiin, joiden kudokset toimivat kuten Leydenin purkin ulko- ja sisäpinnat. Tämän sähköisen nesteen virtaus tarjosi hänen selityksensä mukaan ärsykkeen ärtyville lihassyille.

Galvanin tiedekollegat hyväksyivät yleisesti ottaen hänen näkemyksensä, mutta Alessandro Volta, Pavian yliopiston erinomainen fysiikan professori, ei ollut vakuuttunut lihaksen ja Leydenin purkin välisestä analogiasta. Hän päätti, että sammakon jalat toimivat vain osoittavana sähköskooppina, ja katsoi, että erilaisten metallien kosketus oli todellinen stimulaation lähde; hän kutsui näin syntyvää sähköä ”metallisähköksi” ja katsoi, että lihaksen supistuminen metallin kosketuksesta muistutti sähköskoopin toimintaa. Lisäksi Volta sanoi, että jos kaksi erilaista metallia koskettaa lihasta, syntyy myös värähtelyä, joka lisääntyy metallien erilaisuuden myötä. Näin Volta hylkäsi ajatuksen ”eläimellisestä sähköisestä nesteestä” ja vastasi, että sammakon jalat reagoivat metallien lämpötilan, koostumuksen ja massan eroihin. Galvani kumosi tämän saamalla lihasvaikutuksen aikaan kahdella samaa materiaalia olevalla kappaleella. Seuranneessa kiistassa ei kuitenkaan esiintynyt henkilökohtaisia vihamielisyyksiä; Galvanin lempeä luonne ja Voltan korkeat periaatteet estivät heidän välillään kaikenlaisen karkeuden. Volta, joka keksi termin galvanismi, sanoi Galvanin työstä, että ”se sisältää yhden kauneimmista ja yllättävimmistä löydöistä”. Siitä huolimatta puolueelliset ryhmät ryhmittyivät molemmille puolille.

Takauteen katsottuna Galvani ja Volta ovat molemmat olleet osittain oikeassa ja osittain väärässä. Galvani oli oikeassa liittäessään lihassupistukset sähköiseen ärsykkeeseen mutta väärässä yksilöidessään sen ”eläinsähköksi”. Volta kiisti oikein ”eläinsähkön” olemassaolon, mutta oli väärässä väittäessään, että jokainen sähköfysiologinen vaikutus edellyttää kahta eri metallia virran lähteinä. Galvani, joka kavahti keksintöään koskevaa kiistaa, jatkoi työtään opettajana, synnytyslääkärinä ja kirurgina ja hoiti sekä varakkaita että vähävaraisia maksusta piittaamatta. Vuonna 1794 hän puolusti kantaansa nimettömässä kirjassa Dell’uso e dell’attività dell’arco conduttore nella contrazione dei muscoli (”Johtavan kaaren käytöstä ja toiminnasta lihasten supistumisessa”), jonka täydennysosassa kuvattiin lihassupistusta ilman metallia. Hän sai lihaksen supistumaan koskettamalla yhden sammakon altistunutta lihasta toisen sammakon hermoon ja todisti näin ensimmäistä kertaa, että elävässä kudoksessa esiintyy biosähköisiä voimia.