Summary

Toisen tutkielman lyhyessä esipuheessa Locke ilmaisee toiveensa siitä, että hänen tekstinsä oikeuttaa kuningas Williamin vallan ja puhuu Sir Robert Filmerin kirjoitusten älyllisiä ja moraalisia puutteita vastaan (ks. kommentti).

Ensimmäisessä luvussa Locke toistaa ensin Ensimmäisen tutkielman argumenttinsa Sir Robert Filmerin kirjoituksia vastaan. Hänen kohtansa kumoavat Filmerin seuraavasti:

• Jumala EI antanut Adamille absoluuttista valtaa maailmaan ja hänen lapsiinsa
• Adamin perillisillä ei siis ollut tätä valtaa
• Kukaan ei voi vaatia oikeuksia, koska Aatamin perillisiä on nykyään mahdoton tunnistaa.

Locke pyrki kumoamaan Filmerin teorian jumalallisesta itsemääräämisoikeudesta. Locke päättää luvun huomauttamalla, että ei pidä sekoittaa keskenään erityyppisiä vallan muotoja – isänoikeudellista, perheoikeudellista ja poliittista – sillä kummallakin on hyvin erilaiset ominaisuudet. Hän määrittelee poliittisen vallan oikeudeksi säätää lakeja omaisuuden suojelemiseksi ja sääntelemiseksi; näitä lakeja tukee yhteisö yleisen edun nimissä.

Locke käsittelee ihmisten luonnollisia vaistoja eli luonnontilaa määritelläkseen poliittisen vallan. Luvussa 2 Locke selittää luonnontilan tasa-arvon tilaksi, jossa kenelläkään ei ole valtaa toiseen, ja kaikki ovat vapaita tekemään, mitä haluavat. Hän toteaa kuitenkin, että tämä vapaus ei merkitse lupaa käyttää toisia väärin ja että luonnonlaki on olemassa myös luonnontilassa. Luonnontilassa jokaisella yksilöllä on valta panna täytäntöön luonnonlakeja, jotka ovat yleismaailmallisia. Locke esittää sitten, että todisteena tästä luonnonlaista on se, että vaikka henkilö ei voi kohtuudella olla vieraan kuninkaan vallan alla, jos henkilö tekee rikoksen vieraassa maassa, häntä voidaan silti rangaista. Locke toteaa, että luonnonlaki yksinkertaisesti vaatii, että rangaistuksen on vastattava rikosta – luonnontilassa ihminen voi hyvittää minkä tahansa rikoksen estääkseen rikoksentekijää toistamasta sitä. Locke toteaa lopuksi, että kaikki ihmiset ovat luonnontilassa, kunnes erityinen sopimus tai sopimus heidän välillään (jonka hän lupaa kuvata myöhemmin) tekee heistä poliittisen yhteiskunnan jäseniä.

Kommentti

Toisessa tutkielmassa Locke nousee johdannossa kuvatun poliittisen tilanteen erityispiirteiden yläpuolelle hahmotellakseen johdonmukaisen teorian liberaalista poliittisesta hallinnosta, joka perustuu yksilön omaisuuden pyhyyteen ja luonnontilaan. Locken luonnontilassa kukaan ei hallitse toista ihmistä, luonnonlaki hallitsee ja tekee kaikista ihmisistä yhdenvertaisia, ja jokaisella yksilöllä on luonnonlain mukainen toimeenpanovalta.

Locken teoria sisältää monia oletuksia. Ensimmäinen on oletus moraalijärjestelmästä – luonnonlaki juontuu oikeudenmukaisuusteoriasta, oikeuksien kokonaisuudesta. Kenelläkään ei olisi lainkaan ”oikeuksia”, jos inhimillisiin tekoihin sovellettavaa moraalisäännöstöä ei olisi, eikä olisi olemassa mitään ”oikeudenmukaisen” rangaistuksen standardia. Locke käyttää usein termiä ”oikeudet” ja vetoaa omatuntoon ja ”rauhalliseen järkeen”, jotka kaikki heijastavat hänen oletuksiaan oikeudenmukaisuudesta ja moraalista.