MenEdit
Horst Böhme, Böömin ja Moravian protektoraatin SiPo-päällikkö, toimi välittömästi käskyjen mukaisesti. Ordnungspolizei ja SD:n (Sicherheitsdienst) jäsenet saartoivat Lidicen kylän ja tukkivat kaikki pakoreitit. Natsihallinto valitsi tämän kylän, koska sen asukkaiden epäiltiin majoittavan paikallisia vastarintaliikkeen partisaaneja ja heidät yhdistettiin valheellisesti operaation Anthropoid-joukkueen jäsenten auttamiseen.
Kylän kaikki miehet karkotettiin ja vietiin kylän liepeillä sijainneelle Horákin perheen maatilalle. Naapuritaloista vietiin patjoja, jotka asetettiin Horákien navetan seinää vasten, jotta estettäisiin karkelot. Miesten ampuminen alkoi noin kello 7.00 aamulla. Aluksi miehet ammuttiin viiden hengen ryhmissä, mutta Böhme katsoi teloitusten etenevän liian hitaasti ja määräsi, että kymmenen miestä ammuttiin kerrallaan. Kuolleet jätettiin makaamaan paikalleen. Tämä jatkui iltapäivän tunteihin asti, jolloin kuolleita oli 173. Vielä 11 miestä, jotka eivät olleet kylässä sinä päivänä, pidätettiin ja murhattiin pian sen jälkeen, samoin kuin kahdeksan miestä ja seitsemän naista, jotka olivat jo pidätettyinä, koska heillä oli sukulaisia Tšekin armeijan palveluksessa maanpaossa Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Vain kolme kylän miespuolista asukasta selvisi verilöylystä hengissä, joista kaksi oli tuolloin RAF:n palveluksessa ja sijoitettuna Englantiin. Ainoa aikuinen Lidicestä kotoisin oleva, Tšekkoslovakiassa asuva mies, joka selvisi hengissä tästä julmuudesta, oli František Saidl (1887-1961), Lidicen entinen apulaiskaupunginjohtaja, joka oli pidätetty vuoden 1938 lopulla, koska hän oli 19. joulukuuta 1938 vahingossa tappanut poikansa Eduard Saidlin. Hän oli vangittuna neljä vuotta, eikä hänellä ollut aavistustakaan verilöylystä. Hän sai tietää siitä palattuaan kotiinsa 23. joulukuuta 1942. Kun hän sai tietää verilöylystä, hän oli niin järkyttynyt, että hän ilmoittautui SS-upseereille läheisessä Kladnon kaupungissa, tunnusti olevansa kotoisin Lidicestä ja sanoi jopa hyväksyneensä Heydrichin salamurhan. Vaikka SS-upseerit vahvistivat hänen henkilöllisyytensä, he vain nauroivat hänelle ja käännyttivät hänet pois, ja hän selvisi sodasta hengissä.
Naiset ja lapsetEdit
Kokonaisuudessaan 203 naista ja 105 lasta vietiin ensin Lidicen kyläkouluun ja sen jälkeen läheiseen Kladnon kaupunkiin, ja heitä pidettiin vankina lukiossa kolme päivää. Lapset erotettiin äideistään, ja neljä raskaana olevaa naista lähetettiin samaan sairaalaan, jossa Heydrich kuoli, pakotettiin abortteihin ja lähetettiin sitten eri keskitysleireille. Kesäkuun 12. päivänä 1942 184 Lidicen naista lastattiin kuorma-autoihin, ajettiin Kladnon rautatieasemalle ja pakotettiin erityiseen matkustajajunaan, jota vartioi saattaja. Kesäkuun 14. päivän aamuna juna pysähtyi Ravensbrückin keskitysleirin sivuraiteelle. Leiriviranomaiset yrittivät pitää Lidicen naiset eristyksissä, mutta muut vangit estivät heitä siinä. Naiset pakotettiin työskentelemään nahanjalostus-, tienrakennus-, tekstiili- ja ampumatarviketehtaissa.
Kahdeksankymmentäkahdeksan Lidicen lasta kuljetettiin entisen tekstiilitehtaan alueelle Gneisenau-kadulle Łódźiin. Heidän saapumisestaan ilmoitettiin Horst Böhmen Prahan toimistosta lähetetyllä sähkeellä, joka päättyi: Lapset tuovat mukanaan vain sen, mitä heillä on yllään. Mitään erityistä huolenpitoa ei toivota. Hoito oli vähäistä, ja he kärsivät hygienian puutteesta ja sairauksista. Leirin johdon määräyksestä lapsille ei annettu mitään lääketieteellistä hoitoa. Pian heidän Łódźiin saapumisensa jälkeen rodun ja asutuksen keskusosaston virkamiehet valitsivat seitsemän lasta saksalaistettavaksi. Ne harvat lapset, joita pidettiin rodullisesti sopivina saksalaistamiseen, luovutettiin SS-perheille.
Lidicen kohu aiheutti jonkin verran epäröintiä jäljelle jääneiden lasten kohtalosta, mutta kesäkuun lopulla Adolf Eichmann määräsi loputkin lapset teurastettaviksi. Eichmannia ei kuitenkaan tuomittu tästä rikoksesta hänen oikeudenkäynnissään Jerusalemissa, sillä tuomarit katsoivat, että ”… edessämme olevan todistusaineiston perusteella ei ole voitu kiistatta osoittaa, että heidät murhattiin”. Heinäkuun 2. päivänä kaikki loput 82 Lidicen lasta luovutettiin Łódźin Gestapon toimistolle, joka lähetti heidät 70 kilometrin päässä sijaitsevalle Chelmnon tuhoamisleirille, jossa heidät kaasutettiin kuoliaaksi Magirus-kaasuautoissa. Lidicen 105 lapsesta 82 kuoli Chełmnossa, kuusi kuoli saksalaisissa Lebensborn-orpokodeissa ja 17 palasi kotiin.
LidiceEdit
Kylä sytytettiin tuleen ja rakennusten jäännöksiä tuhottiin räjähtein. Myös kaikki kylän eläimet – lemmikkieläimet ja karjaeläimet – teurastettiin. Edes kaupungin hautausmaalle haudattuja ei säästetty; heidän jäännöksensä kaivettiin esiin, ryöstettiin kultatäytteistä ja koruista ja tuhottiin. Tämän jälkeen paikalle lähetettiin sadan hengen saksalainen työryhmä, joka poisti kaikki kylän näkyvät jäännökset, reititti uudelleen kylän läpi virtaavan puron sekä kylään johtavat ja sieltä lähtevät tiet. Sitten he peittivät kylän koko alueen pintamaalla ja istuttivat viljelykasveja. Saksan tiedustelupalvelun yhteistyökumppani Franz Treml kuvasi prosessia. Treml oli pitänyt Zeiss-Ikon-myymälää Prahan Lucerna-palatsissa, ja natsien miehityksen jälkeen hänestä tuli natsipuolueen elokuvaneuvoja.
Muita kostotoimiaEdit
Pieni tšekkiläinen Ležákyn kylä tuhoutui kaksi viikkoa Lidicen jälkeen, kun Gestapon agentit löysivät sieltä radiolähettimen, joka oli kuulunut maanalaiselle ryhmälle, joka oli hyppäämässä sinne laskuvarjohyppääjinä Kubišin ja Gabčikin kanssa. Kaikki kylän 33 aikuista (sekä miehiä että naisia) ammuttiin. Lapset lähetettiin keskitysleireille tai ”arjalaistettiin”. Heydrichin kuoleman kostotoimien uhriluvuksi arvioidaan yli 1 300 ihmistä. Tähän lukuun sisältyvät partisaanien sukulaiset, heidän tukijansa, epälojaaliudesta epäillyt tšekkiläiset eliitit ja satunnaiset uhrit, kuten Lidicen asukkaat.