Lewisiitti on orgaaninen arseeninen taistelukaasu, jolla on myrkyllisiä vaikutuksia, jotka johtuvat sen kyvystä yhdistyä tioliryhmiin, jotka ovat välttämättömiä useiden entsyymien toiminnan kannalta. Vaikka leusiitti on nimetty ”epäillyksi syöpää aiheuttavaksi aineeksi”, käytettävissä oleva tieteellinen näyttö ei tue syytettä. Perusteeton päätelmä perustuu itse asiassa yhteen erityiseen tapaukseen, joka koskee entistä saksalaista sotilasta, jonka oikea sääri altistui nestemäiselle leusiitille vuonna 1940 ja jolle kehittyi sittemmin epidermaalinen levyepiteelisyöpä, sekä sellaisten japanilaisen tehtaan entisten työntekijöiden kuolintodistusten tutkimiseen, jotka olivat työskennelleet japanilaisessa tehtaassa, joka valmisti erilaisia sotakaasuja, mukaan luettuna sinappikaasua, syaanivetyhappoa, klorasetofenomia, fosgeeniä, difenyylisyaanisarsiinia ja leusiittia. On vaikea ymmärtää, miksi tästä myrkyllisten kemikaalien ryhmästä valittiin juuri leusiitti yhdeksi niistä kemikaaleista, jotka aiheuttivat näiden työntekijöiden hengitystiesyöpää. Vaikuttaisi todellakin vaikealta tehtävältä irrottaa tietty työntekijä yhdestä tai useammasta työpaikalla esiintyvästä kaasusta ja osoittaa tietty kaasun aiheuttama kuolema. Todisteet orgaanisten arseeniyhdisteiden karsinogeenisuudesta ovat heikot. Vaikka näytön painoarvo on sellainen, että epäorgaanisia arseenijohdannaisia pidetään heikkoina perimän muutoksia aiheuttavina aineina, näyttö orgaanisten arseenien perimän muutoksia aiheuttavuudesta on heikko. Lewisiitin mutageenisen potentiaalin viimeaikainen tutkiminen Amesin testin avulla on osoittanut, että Lewisiitti ei ole mutageeninen näissä olosuhteissa. Epäorgaanisten tai orgaanisten arseeniyhdisteiden oraalinen anto ei aiheuta teratogeenisuutta muutoin kuin hyvin suurilla annostasoilla, joihin liittyy jonkinasteista myrkyllisyyttä äidille, mutta parenteraalinen anto on yhdistetty teratogeenisyyteen, mutta tietoja myrkyllisyydestä äidille ei ole aina ollut saatavilla. Äidin toksisuutta olisi pidettävä tärkeänä diagnostisena välineenä arvioitaessa, onko kemikaali teratogeeninen. Parenteraalisten reittien merkitys teratogeenisuuden aiheuttajana on myös ongelmallinen. Äskettäin on osoitettu, että leusiitti ei ole teratogeeninen rotilla eikä kaneilla. Arseenia koskevassa monografiassa todetaan ytimekkäästi, että ”orgaanisten arseeniyhdisteiden karsinogeenisuudesta ihmisillä ei ole tehty epidemiologisia tutkimuksia” (WHO 1981). Epidemiologisista lähteistä tai eläinkokeista saatujen todisteiden puute on todellakin räikeää. Tällä hetkellä ei ole näyttöä siitä, että leusiitti olisi karsinogeeninen, mutageeninen tai teratogeeninen. Muista orgaanisista arseeniyhdisteistä tehtyjen toksikologisten tutkimusten tarkastelu ei ole tuottanut näyttöä siitä, että ne voisivat olla syöpää aiheuttavia, perimää vaurioittavia tai teratogeenisiä.