23.3.1: Pyhä liitto

Pyhä liittouma oli Venäjän, Itävallan ja Preussin monarkististen suurvaltojen luoma koalitio, joka perustettiin Napoleonin lopullisen tappion jälkeen Venäjän tsaari Aleksanteri I:n käskystä ja allekirjoitettiin Pariisissa vuonna 1815. Liitto perustettiin näennäisesti vakiinnuttamaan kuninkaiden jumalallinen oikeus ja kristilliset arvot Euroopan poliittiseen elämään. Noin kolme kuukautta Wienin kongressin päätösasiakirjan jälkeen ortodoksisen (Venäjä), katolisen (Itävalta) ja protestanttisen (Preussi) tunnustuksen monarkit lupasivat toimia ”oikeudenmukaisuuden, rakkauden ja rauhan” pohjalta sekä sisä- että ulkoasioissa ”inhimillisten instituutioiden lujittamiseksi ja niiden puutteiden korjaamiseksi”. Tästä jalosta sanamuodosta huolimatta Yhdistynyt kuningaskunta, paavilliset valtiot ja islamilainen Osmanien valtakunta hylkäsivät liiton tehottomana.

Käytännössä Itävallan valtiokansleri ruhtinas Klemens von Metternich teki liitosta demokratian, vallankumouksen ja maallistumisen vastaisen linnakkeen. Kolmen mukana olleen maan monarkit käyttivät sitä liittoutumiseen estääkseen vallankumouksellisen vaikutuksen (erityisesti Ranskan vallankumouksen) pääsyn näihin maihin.

Nelinkertainen ja viisinkertainen liitto

Allianssi yhdistetään yleensä myöhempiin nelinkertaiseen ja viisinkertaiseen liittoon, joihin kuuluivat Yhdistynyt kuningaskunta ja (vuodesta 1818 alkaen) Ranska. Sen tavoitteena oli ylläpitää Wienin kongressissa solmitun Euroopan rauhansopimuksen ja voimatasapainon mukaista Euroopan konserttia. Vuonna 1818 tsaari, Itävallan keisari Fransiskus I ja Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III tapasivat Wellingtonin herttuan, varakreivi Castlereaghin ja Duc de Richelieun Aix-la-Chapellen kongressissa vaatien tiukkoja toimenpiteitä yliopistollisia demagogeja vastaan. Ele johti konkreettisiin toimiin, kun Carlsbadin asetukset annettiin seuraavana vuonna. Carlsbadin asetukset olivat joukko taantumuksellisia rajoituksia, jotka otettiin käyttöön Saksan liittovaltion osavaltioissa ja joilla kiellettiin kansallismieliset veljeskunnat (”Burschenschaften”), poistettiin vapaamieliset yliopistoprofessorit ja laajennettiin lehdistön sensuuria. Niillä pyrittiin tukahduttamaan kasvavat tunteet Saksan yhdistymistä kohtaan.

Troppaun kongressissa vuonna 1820 ja sitä seuranneessa Laibachin kongressissa Metternich yritti saada liittolaisensa mukaan tukahduttamaan Sisilian kahden Sisilian kuninkaan Ferdinand I:n vastaisen Carbonari-kapinan. Viisinkertainen liittouma kokoontui viimeisen kerran Veronan kongressissa vuonna 1822 keskustellakseen Italian kysymyksestä (ottaen huomioon Italian yhdistymiseen johtaneet pyrkimykset), Kreikan kysymyksestä (ottaen huomioon Kreikan itsenäisyyttä tavoittelevan Kreikan vallankumouksen) ja Espanjan kysymyksestä (ottaen huomioon Ranskan mahdollisen hyökkäyksen Espanjaan auttaakseen Espanjan rojalisteja palauttamaan Espanjan kuningas Ferdinand VII:n absoluuttisen vallan). Viimeksi mainituissa kokouksissa kävi ilmi Britannian ja Ranskan kasvava vastakkainasettelu, joka koski erityisesti Italian yhdistymistä, itsemääräämisoikeutta ja itäistä kysymystä (Euroopan suurvaltojen strateginen kilpailu ja poliittiset näkökohdat ottomaanien valtakunnan poliittisen ja taloudellisen epävakauden vuoksi 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun).

Nykyaikainen karikatyyri vuoden 1822 Veronan kongressista, joka oli viisinkertaisen allianssin viimeinen kokous.

Vaikka Iso-Britannia pysytteli suurelta osin erossa allianssin epäliberaaleista toimista, neljä Manner-Euroopan monarkiaa onnistuivat valtuuttamaan Itävallan sotilaalliset toimet Italiassa vuonna 1821 ja Ranskan väliintulon Espanjassa vuonna 1823. Viisinkertainen liittouma katsotaan lakkautetuksi yhdessä kolmen alkuperäisen Manner-Euroopan jäsenen muodostaman Pyhän liiton kanssa Venäjän tsaari Aleksanteri I:n kuoltua vuonna 1825.

Allianssi katsotaan lakkautetuksi Aleksanterin kuoltua vuonna 1825. Ranska lähti lopulta omille teilleen vuonna 1830, jolloin Venäjän, Itävallan ja Preussin muodostama ydin jäi Keski- ja Itä-Euroopan lohkoksi, joka jälleen kokoontui tukahduttamaan vuoden 1848 vallankumoukset. Itävallan ja Venäjän liitto hajosi lopulta Krimin sodassa. Vaikka Venäjä auttoi Unkarin vuoden 1848 vallankumouksen murskaamisessa, Itävalta ei ryhtynyt mihinkään toimiin liittolaisensa tukemiseksi, vaan julisti itsensä puolueettomaksi ja jopa miehitti Vallakian ja Moldovan alueet Tonavan varrella, kun Venäjä vetäytyi vuonna 1854. Tämän jälkeen Itävalta pysyi eristyksissä, mikä lisäsi sen johtavan aseman menettämistä Saksan mailla, mikä huipentui Itävallan ja Preussin sodan häviöön vuonna 1866.

Arviointi

Tsaari Aleksanteri I:n keksimä Pyhä liitto sai kannatusta, koska suurin osa Euroopan monarkkeista ei halunnut loukata tsaaria kieltäytymällä allekirjoittamasta sitä. Koska se sitoi monarkkeja henkilökohtaisesti eikä heidän hallituksiaan, se oli helppo sivuuttaa, kun se oli kerran allekirjoitettu. Vain kolme merkittävää ruhtinasta ei allekirjoittanut sopimusta: Paavi Pius VII (se ei ollut tarpeeksi katolinen), Osmanien valtakunnan sulttaani Mahmud II ja Britannian prinssi Regent (koska hänen hallituksensa ei halunnut sitoutua Manner-Euroopan valvontaan). Vaikka se ei sopinutkaan mukavasti siihen monimutkaiseen, hienostuneeseen ja kyyniseen valtapolitiikan verkkoon, joka ilmentää Napoleonin jälkeisen ajan diplomatiaa, sen vaikutus oli kestävämpi kuin sen aikalaiskriitikot odottivat, ja se herätettiin henkiin 1820-luvulla sorron välineenä, kun viisinkertaisen liiton ehdot eivät sopineet joidenkin Euroopan suurvaltojen tarkoituksiin.

Nelinkertainen liittouma oli sitä vastoin tavanomainen sopimus, eivätkä neljä suurvaltaa kutsuneet yhtään liittolaistaan allekirjoittamaan sitä. Se sisälsi määräyksen, jonka mukaan korkeat sopimuspuolet ”uusivat kokoontumisensa määrätyin väliajoin … neuvotellakseen yhteisistä eduistaan”, jotka olivat ”kansojen vauraus ja rauhan ylläpitäminen Euroopassa”. Sopimuksen VI artiklan sanamuodossa ei täsmennetty, mitä näiden ”kiinteiden ajanjaksojen” tulisi olla, eikä sopimuksessa ollut määräyksiä pysyvästä toimikunnasta, joka järjestäisi ja organisoisi konferenssit. Tämä tarkoitti sitä, että ensimmäinen konferenssi vuonna 1818 käsitteli Ranskan sotien jäljelle jääneitä kysymyksiä, mutta sen jälkeen kokouksia pidettiin tapauskohtaisesti erityisten uhkien, kuten vallankumousten aiheuttamien uhkien, käsittelemiseksi, joita varten sopimusta ei ollut laadittu.

Pyhän liiton tarkoituksena oli hillitä tasavaltalaisuutta ja maallistumista Euroopassa Ranskan tuhoisien vallankumoussotien jälkimainingeissa, ja liitto onnistui tässä nimellisesti Krimin sotaan (1853-1856) asti. Otto von Bismarck onnistui yhdistämään Pyhän liiton uudelleen Saksan yhdistymisen jälkeen, mutta liitto horjui jälleen 1880-luvulle tultaessa Itävallan ja Venäjän eturistiriitojen vuoksi, jotka liittyivät Osmanien valtakunnan paloitteluun. Laajemminkin liittoa voidaan pitää tehokkaimpana ennaltaehkäisynä Euroopan muita yleissotia vastaan vuosina 1815-1914.

Attribuutiot

• Pyhä liitto
  • ”Carlsbadin asetukset”. https://en.wikipedia.org/wiki/Carlsbad_Decrees. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Nelinkertainen liitto (1815)”. https://en.wikipedia.org/wiki/Quadruple_Alliance_(1815). Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Pyhä liittouma .” https://en.wikipedia.org/wiki/Holy_Alliance. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Concert of Europe.” https://en.wikipedia.org/wiki/Concert_of_Europe. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Quintuple Alliance.” https://en.wikipedia.org/wiki/Quintuple_Alliance. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Veronan kongressi.” https://en.wikipedia.org/wiki/Congress_of_Verona. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Itäinen kysymys”. https://en.wikipedia.org/wiki/Eastern_Question. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Hundred Thousand Sons of Saint Louis”. https://en.wikipedia.org/wiki/Hundred_Thousand_Sons_of_Saint_Louis. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
  • ”Congress_of_Verona.jpg”. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Congress_of_Verona.jpg. Wikimedia Commons Public domain.