Makakkiapinat kasvavat äitinsä kanssa, eivätkä useinkaan tunne isäänsä. Current Biology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ne pystyvät kuitenkin tunnistamaan perheen isäpuolen jopa ilman, että niitä on koskaan esitelty heille. Tutkijat ehdottavat, että pelkkä toisen apinan katsominen riittää tietämään, ovatko ne sukua toisilleen.

”On olemassa todisteita siitä, että kädelliset pystyvät tunnistamaan kahden toisen yksilön väliset kasvojen yhtäläisyydet, aivan kuten mekin”, pääkirjoittaja ja väitöskirjatutkija Dana Pfefferle Duken yliopistosta sanoo. ”Huomasimme, että makakit pystyivät havaitsemaan omat sukulaisensa ilman, että he tunsivat kyseisen puolen suvun jäseniä.”

Polygamia on yleinen teema rhesusmakakkimaailmassa. Naarasmakakki parittelee usean uroksen kanssa samanaikaisesti, mikä vaikeuttaa lapsen isän tunnistamista. Urosten tiedetään myös vaihtavan usein sosiaalista ryhmäänsä ja valitsevan eri ryhmissä eri kumppaneita. Lapsi saattaa varttua niin, ettei hän ole koskaan tavannut ketään isänsä puolelta. Koska lapsi on äitinsä kasvattama, häntä ympäröivät pääasiassa äidinpuoleiset sukulaiset.

Pfefferle kollegoineen tutki Cayo Santiagolla, pienellä saarella noin kilometrin päässä Puerto Ricon kaakkoisrannikolta, vapaana eläviä rhesusmakakkeja. Saarta hoitavat ja ylläpitävät Karibian kädellisten tutkimuskeskus (Caribbean Primate Research Centre) ja Puerto Ricon yliopiston lääketieteellisten tieteiden kampus.

Saaren apinoita on tutkittu luonnonvaraisissa elinympäristöissään yli 70 vuoden ajan. Siksi Pfefferle saattoi olla varma niiden sukupuusta ja luottaa siihen, että jokaisen apinan sukulaisuussuhteet toisiinsa oli kartoitettu tarkasti. Pfefferlen työskennellessä siellä hän huomasi, että jotkut apinat tunnistivat isäpuoliset sisaruksensa ja olivat vuorovaikutuksessa niiden kanssa, vaikka ne eivät kuuluneet samaan ryhmään. Tämä oli kiehtovaa.

Ymmärtääkseen, mikä tämän tunnistamisen sai aikaan, Pfefferle päätti tehdä kokeen. Hän näytti apinoille kasvokuvia kahdesta tuntemattomasta apinasta – toinen oli niiden isäpuolinen sisaruspuoli ja toinen ei ollut sukua. Jos molemmat näytetyt apinat olivat samaa sukupuolta kuin osallistujat, osallistujat viettivät enemmän aikaa tuijottamalla sukuun kuulumatonta apinaa.

Tuntemattomien, samaa sukupuolta olevien apinoiden kuvien näkeminen pitäisi saada osallistujat tuntemaan olonsa uhatuksi, mikä saisi heidät viettämään enemmän aikaa tuijottamalla niitä. Tämä viittasi siis siihen, että apinat pystyivät erottamaan puolisisaruksensa ja viettivät suhteellisesti vähemmän aikaa niiden tuijottamiseen.

Kun heille näytettiin kuvia kahdesta vastakkaista sukupuolta olevasta apinasta, osallistujat eivät kuitenkaan tehneet eroa sukulais- tai ei-sukulaisapinoiden välillä. Pfefferle arvelee, että naaraiden näkeminen herätti uroksissa paritteluvaiston, vaikka ne olisivat sukua. Naaraiden kohdalla, jotka myös viettivät saman verran aikaa katsellen kuvia sukua olevista ja sukuun kuulumattomista uroksista, selitys voi olla monimutkaisempi.

Naarasmakakit panostavat paljon poikasiinsa aina tiineydestä poikasen kasvattamiseen asti. Ne haluavat estää sisäsiittoisuutta, ja siksi ne etsivät mieluiten puolisokseen sukuun kuulumattomia uroksia. Tämä tarkoittaisi, että niille kehittyisi kyky erottaa sukulaiset ja sukuun kuulumattomat urokset toisistaan.

Mutta makakkiyhteiskunnassa on sukupuolisidonnaisuus. Urokset sijoittuvat korkeammalle ja voivat olla niille uhka. Joten kun naaraalle näytetään kuvia uroksesta, se voi olla ristiriidassa sen välillä, valitseeko se uudet kumppanit erottelemalla sukuun kuulumattomat ja sukulaiset urokset toisistaan vai pitääkö se silmällä uroksia, jotka vain etsivät ongelmia. Tämä aiheuttaa sen, että naaraat viettävät yhtä paljon aikaa tuijottamalla sukulais- ja sukuun kuulumattomien urosten kuvia.

Tämmöisiä tutkimuksia tehdään yleensä vankeudessa pidettävillä apinoilla. Tutkimukseen osallistuneet Cayo-apinat elivät yksinään asumattomalla saarella. Ne olivat kouluttamattomia apinoita, mutta ne olivat tottuneet ihmisiin – enimmäkseen tutkijoihin ja hallintovirkamiehiin – ja suhtautuivat niihin ystävällisesti.

”Ne olivat hyvin innokkaita osallistumaan näihin visuaalisiin kokeisiin”, Pfefferle sanoi. ”Yksi naaras seurasi meitä koko ajan vain vilkaistakseen vielä kerran kuvia.”

Huomionarvoista on, että apinat pystyivät paitsi tunnistamaan isän kasvonpiirteitä myös vertailemaan niitä niihin kuviin, joita niille näytettiin. Pfefferle ja hänen ryhmänsä ovat havainneet, että kasvojen tunnistamisen lisäksi apinat käyttävät muitakin vihjeitä, kuten isänpuoleisten sisaruspuolikkaidensa huutojen tunnistamista. ”Olisi mielenkiintoista nähdä, miten eri vihjeiden yhdistelmä voisi vaikuttaa apinoiden kykyyn tunnistaa isäpuoliset sukulaiset”, Pfefferle sanoi.