Yksi maailman suurimmista kitaristeista tituleerattu Joe Bonamassa liittyy Hendrixin, Pagen, Slashin ja Youngin kaltaisten raskassoutujen joukkoon.

Hänen soundinsa yhdistettynä pehmeään ja savuiseen ääneen on nostanut amerikkalaisen blues-rokkarin musiikkiteollisuuden soppakeittiölinjalta suoraan kärkikahinoihin.

Foundation)

”Haluan pitää itseäni kiertävänä artistina, joka asuu enemmän matkalaukussaan kuin omassa kodissaan”, Bonamassa sanoi. ”Jos menestystä voi mitata sillä mittarilla, niin sanoisin, että olen onnistunut.”

Totta kai siinä on muutakin. Niistä 33 levystä, jotka artisti on julkaissut, 11 on noussut Billboard Blues Chartsin kärkeen. Hänen uusin levynsä Blues of Desperation julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa, ja se on jo saanut positiivisia arvosteluja.

”Kaivoin syvälle tämän levyn kanssa”, hän sanoi. ”Siinä on hieman itsereflektiota, mutta mielestäni albumin tarkoitus on ponnistaa eteenpäin ja olla muuttumatta ennalta-arvattavaksi.”

Bonamassa on myös soittanut maailman suurimpien kitaristien, kuten Eric Claptonin ja Blondie Chaplinin, rinnalla.

Nyt, 38-vuotiaana, hän on kerännyt nettovarallisuuden, joka kohoaa miljooniin.

”Luulen, että se, että pystyin pitämään yllä soundia, jonka ajattelin olevan sekä uskollinen itselleni että kaupallinen, oli salaisuuteni hankkia ne kolme papua, jotka tarvitset, ennen kuin lähdet tapaamaan Jackia”, hän sanoi.

Näin ei kuitenkaan aina ollut. Jos kitaran ihmelapsi olisi päättänyt säilyttää asemansa sopimusartistina, todennäköisyys sille, että hän selviytyisi nykypäivän musiikkiteollisuuden ylikyllästyneestä aitiopaikalta, olisi ollut hyvin pieni.

Yksinomaisena artistina Bonamassaa voidaan nyt pitää paitsi musiikillisena nerona myös yhtenä alan suurimmista yrittäjistä.

Itsenäisyyden alkulähteet

Bonamassa väittää, että aloittaessaan hän oli samanlainen kuin kaikki muutkin artistit, joiden toiveet ja unelmat kiinnittyivät sopimuksen allekirjoittamiseen.

”Sitä on opetettu ajattelemaan”, hän sanoi. ”Allekirjoita sopimus, julkaise albumi ja istu kartanosi lepotuolissa keräämässä rojalteja.”

Pian hän sai tilaisuuden kohdata todellisuuden.

Artisti, joka aikoinaan avasi edesmenneen ja suuren B.B Kingille 12-vuotiaana sai suuren läpimurtonsa muutamaa vuotta myöhemmin, kun hänet kiinnitettiin Sonyyn.

Siellä hänet esiteltiin alan raskassarjalaiseen, tuottaja Tom Dowdiin, ja heidän kumppanuudestaan syntynyt levy, A New Day Yesterday, tuli menestys- ja statuspyrkimyksineen.

”Musiikki, jota silloin soitin, oli olennaisesti vähemmän kaupallista kuin nyt, mutta siinä oli paljon henkeä”, Bonamassa sanoi.

Myyntitilastojen osuessa New Yorkin Madison Avenue 550:n työpöydille todellisuus kuitenkin iski sekä kotiin että lompakkoon.

(Photo by Jeff Daly/Invision/AP)

”Se myi 7500 kappaletta Yhdysvalloissa”, hän sanoi. ”Rojaltivirtojen, korkojen ja kaiken muun kanssa minulle jäi shekki, joka ei riittänyt edes valolaskun kattamiseen.”

Hidas myynti johti lopulta siihen, että Bonamassa pudotettiin levy-yhtiöltä.

”Se sai minut tajuamaan, että jos olet yksi niistä valituista, joita radiot soittavat, tai sinulla on tosi-tv-ohjelma ja mainosrahoja, jotka tulevat puusta, niin levytyssopimuksella oleminen on järkevää”

.”, Bonamassa sanoi. ”Mutta jos et ole, olet mennyttä.”

Sony-levy-yhtiön jälkeen Bonamassa kävi läpi useita itsenäisiä levy-yhtiöitä, jotka kaikki kieltäytyivät allekirjoittamasta nuoren toiveikkaan artistin sopimusta. Lopulta hän sai uskomattoman pienen tarjouksen, jota hän kutsuu poikkeuksellisen pieneksi blues-levy-yhtiöltä.

”Manageri Roy Weisman ja minä ajattelimme, että jos otamme niin pienen sopimuksen, voimme yhtä hyvin tehdä sen itse”, hän sanoi.

Tästä paljastuksesta syntyi J&R Adventures, Bonamassan ja Weismanin musiikinhallintayhtiö ja levy-yhtiö.

”Julkaisimme Blues Deluxe -nimisen levyn, jota myytiin yli 40 000 kappaletta”, hän sanoi. ”Jos olisimme edelleen Sonyn palveluksessa, meidän olisi pitänyt myydä 2,5 miljoonaa kappaletta ansaitaksemme sen rahan, jonka saavutimme pelkästään tuolla myynnillä.”

Kaksi fiksua yrittäjää kaksikko työskenteli kasvattaakseen Bonamassan fanipohjaa, luodakseen kuilun markkinoille ja syrjäyttääkseen sitten kilpailijat.

”Suljimme rivejä emmekä päästäneet ketään hiekkalaatikolle”

hän sanoi. ”Nyt olemme rakentaneet sähköaidan sen ympärille.”

Tämä tarkoittaa, että yhtiöllä ei ole vain monopoli Bonamassan luovaan nerouteen. Se myös hallinnoi ja tuottaa lahjakkuuksia, hoitaa merchandisea, konserttien promootiota, CD-julkaisuja ja rahoittaa voittoa tavoittelematonta Keeping The Blues Alive Foundationia, joka auttaa opettajia ja opiskelijoita pääsemään musiikkialalle.

”Kai sitä voi kutsua kapitalismiksi”, hän sanoi. ”Musiikkibisneksen toinen sana on loppujen lopuksi ’bisnes’.”

Hänen motiivinsa itsenäistymiseen saattavat kuulostaa voiton tavoittelulta, mutta hänen päätöksensä oli taiteilijan mukaan myös keino suojella itseään aikana, jolloin musiikin rahantekopotentiaali oli nopeasti ehtymässä.

”Näin kirjoituksen seinällä”, hän sanoi. ”It was sink or swim.”

Uusi ympäristö

Bonamassan erityiset epäkohdat johtuivat aikoinaan CD-myynnistä. Nykyään ne johtuvat vaikeuksista, joita artistit kohtaavat digitaalisen suoratoiston aikakaudella.

”Suoratoistopalvelut antavat sinulle naurettavan alhaisen rojaltiprosentin”, hän sanoi. ”Minulla oli Nashvillessä ystävä, jolla oli 27 miljoonaa soittoa ja joka sai lopulta 700 dollarin shekin. Se on naurettavaa!”

Hän väittää, että vaikka fanit ansaitsevat näin laajan pääsyn musiikkiin, ehdot, joilla artisti luovuttaa oikeudet musiikkiinsa, voivat tuhota alan täysin.

”Levyn tuotantokustannukset eivät ole laskeneet”, hän sanoi. ”Studio maksaa rahaa, muusikot maksavat rahaa, jopa laitteiden saaminen studioon maksaa rahaa. Ennen kuin huomaatkaan, katteesi ovat pilvissä ja reunustat itsesi ulos pelistä.”

(Kuva: Gareth Cattermole/Getty Images)

Bonamassan mukaan parannuskeino on se, että artisteilla on voimaa olla sitoutumatta suoratoistopalveluihin, elleivät yhtiöt ole valmiita neuvottelemaan uudestaan lisenssiehtoja.

”Metallica sai paljon kritiikkiä siitä, että lähti Napstaria vastaan”, hän sanoi. ”Mutta he tiesivät, mitä oli tulossa. Se on täsmälleen sama tapa, jolla näen niin monien haukkuvan pölyä nyt, koska he eivät pysty elämään musiikillaan.”

Samoin kuin Weisman rohkaisi Bonamassaa ryhtymään itsenäiseksi kaikki nuo vuodet sitten, Bonamassa kehottaa aloittelevia artisteja olemaan pelkäämättä voiton tavoittelua.

”Ei ole mitään laillista syytä sille, etteivät artistit saisi sitä palkkaa, mitä heille kuuluu”, hän sanoi.”

Sky Is The Limit

Bonamassa pakkaa kitaralaukkunsa jälleen yhdelle maailmankiertueelle, jossa hänen palvovien faniensa legioona epäilemättä villiintyy taiteilijan vuosituhannen vaihteen jälkeiseen blues-soundiin.”

”Se on 200 päivää vuodessa”, hän sanoi. ”Olen varmasti oppinut, että musiikin todellisuus ei ole sekkien keräämistä.”

Ja vaikka suuri osa hänen saamistaan suosionosoituksista kuuluukin hänen pelkälle lahjakkuudelleen, osa siitä pitäisi varata hänen kaukonäköisyydelleen ja kyvylleen kehittyä yhdeksi musiikin älykkäimmistä yrittäjistä.