Kansallislippujen värejä ja kuvioita ei yleensä valita mielivaltaisesti, vaan ne ovat peräisin kyseisen maan historiasta, kulttuurista tai uskonnosta. Monilla lipuilla on yhteinen alkuperä, ja tällaisia ”lippuperheitä” yhdistävät usein sekä yhteiset perinteet että maantieteellinen sijainti. Vanhimmat edelleen käytössä olevat eurooppalaiset liput ovat sellaisia, joissa on kristillinen risti, jota käytettiin ensimmäisen kerran laajalti ristiretkillä. Huomionarvoinen on Ison-Britannian lippu, Union Jack, johon on yhdistetty Pyhän Yrjön (Englanti), Pyhän Andreaksen (Skotlanti) ja Pyhän Patrickin (Irlanti) ristit. Muista eurooppalaisista lipuista, joissa on ristejä, mainittakoon Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan, Kreikan ja Sveitsin liput.

Heraldiikan tultua Eurooppaan 1200- ja 1300-luvuilla eurooppalaiset kuninkaalliset valtakunnat ottivat käyttöönsä vaakunoita, jotka tulivat pian niiden lippujen perustaksi. Nämä heraldiset laitteet ovat suurelta osin kadonneet nykyisistä kansallislipuista, mutta vaakunoissa käytetyt värit ovat edelleen Puolan, Belgian, Saksan, Espanjan, Unkarin, Luxemburgin ja Monacon lippujen värit. Itävallan sekä San Marinon ja Liechtensteinin pikkuvaltioiden lipuissa on edelleen itse heraldiset laitteet.

Euroopan raidallisista lipuista tunnetuimpia oli Alankomaiden puna-valko-sininen lippu. Koska lippua ja sen värejä käytettiin kyseisen maan pitkässä itsenäisyyssodassa Espanjasta, lippu ja sen värit yhdistettiin vapauden ja tasavaltaisen hallitusmuodon käsitteisiin. Assosiaatio vahvistui huomattavasti, kun Ranska otti vuoden 1789 Ranskan vallankumouksen jälkeen käyttöön samat värit, mutta vaakasuorien raitojen sijasta pystysuorat raidat. Vastikään itsenäistyneen Yhdysvaltojen valinta kyseisten värien valintaan perustui kuitenkin sen aiempaan yhteyteen Ison-Britannian kanssa ja Union Jackin väreihin. Muut Euroopan sekä Etelä- ja Keski-Amerikan maat valitsivat omat kolmiovärinsä ilmaistakseen sitoutumisensa Ranskan lipun mukaisiin vapauden, tasa-arvon ja veljeyden periaatteisiin.

Neuvostoliiton lippu oli punainen, ja siinä oli keltainen vasara ja sirppi, kommunistien perinteinen vallankumouksen symboli. Myös Kiina otti käyttöön punaisen lipun kyseisen värin kommunististen mielleyhtymien perusteella.

Lähi-idässä islamin valta-asema on yleensä rajoittanut lippujen värivalikoiman neljään perinteiseen muslimiväriin, jotka ovat punainen, valkoinen, vihreä ja musta. Useimpien arabivaltioiden lipuissa käytetään yhtä tai useampaa näistä väreistä kolmivärisenä, vaikka Turkin, Algerian ja Tunisian lipuissa esiintyykin tähti- ja puolikuuaihe. Myös muut pääasiassa muslimimaat, kuten Pakistan ja Malesia, käyttävät tähteä ja puolikuuta islamilaisen uskonsa merkkinä.

Lähes kaikki Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden liput on luotu 1950-luvun lopulla ja 60-luvulla, ja ne muistuttavat vahvasti toisiaan. Kaksi pääluokkaa ovat Brittiläisen kansainyhteisön jäsenmaiden liput ja Ranskan entisen siirtomaavallan alaisuudessa olleiden maiden liput. Ranskan entisten siirtomaiden lipuissa on yleensä pystysuora kolmivärisyys ja ne ovat yleensä vihreä-kelta-punaisia, kun taas Brittiläisen kansainyhteisön jäsenten lipuissa on vaakasuora kolmivärisyys, ja niissä on usein vihreää, sinistä, mustaa ja valkoista.

Aasian maiden lipuissa on huomattavaa moninaisuutta, joka johtuu suurelta osin omaleimaisten kansallisten symbolien kehittymisestä ennen Euroopan kolonisaation aikakautta. Yksi yleinen kuvio, joka voidaan havaita, on uskonnollisen tai poliittisen symbolin käyttö yksiväristä taustaa vasten. On lippuja, joissa on aurinko (Japani, Nepal, Taiwan), pyörä (Intia), yin-yang-symboli (Etelä-Korea, Mongolia), lohikäärme (Bhutan) ja miekka (Sri Lanka). Australia ja Uusi-Seelanti käyttävät muunneltuja versioita eräästä Britannian lipputyypistä, sinisestä lipusta.

Läntisellä pallonpuoliskolla Kanada käyttää vaahteranlehteä maan tunnusmerkkinä. Viiden Keski-Amerikan maan entisen poliittisen liiton muistoksi ne ovat säilyttäneet vanhan sini-valko-sinisen Keski-Amerikan lipun, jota kukin maa on muokannut. Venezuelan, Kolumbian ja Ecuadorin yhteisestä historiallisesta perinnöstä kertovat niiden käyttämät lähes identtiset kelta-sinis-punaiset kolmiväriset liput. Joidenkin muiden Etelä-Amerikan maiden lippuvalintoihin ovat vaikuttaneet Yhdysvaltojen tai Ranskan liput.

Toisen maailmansodan jälkeen kiinnostus lippuja kohtaan on laajentunut niiden luomisen ja käytön ulkopuolelle. Politiikan tutkijat, historioitsijat, sosiologit ja muut tunnustavat ne artefakteiksi, jotka ilmentävät tiettyjen aikojen ja paikkojen kulttuureja. Lippujen historian, symboliikan, etiketin, suunnittelun, valmistuksen ja muiden lippujen näkökohtien tieteellinen tutkimus tunnetaan nimellä vexillologia (latinan sanasta vexillum, ”lippu”). Tällaista tutkimusta edistävät monet julkaisut sekä kansainvälinen veksillologisten yhdistysten liitto (International Federation of Vexillological Associations) ja sen jäsenet.

Kuvia maailman maiden lipuista sekä äänitteitä niiden kansallisista hymneistä on nähtävillä osoitteessa Flags and Anthems of the World. Lippukuvia on nähtävissä myös yksittäisiä maita koskevissa artikkeleissa.

Encyclopaedia Britannican toimituskunta.