Leica 240

Aloitan sanomalla, että olen toki valokuvauksen harrastaja ja nautin suuresti siitä, että katselen erilaisia kameramalleja, objektiiveja ja teknologisia parannuksia, jotka tarjoavat valokuvausmaailmalle jatkuvasti uusia tapoja nähdä.

Leica MP typ 240 on hyvin erityinen työkalu ja halusin tarkastella tätä kameraa, kun se oli vielä tuoreessa muistissa. Aion myös käyttää aikaa vertaillakseni sitä muutamaan muuhun malliin ja lähestymistapaan. Aluksi haluan sanoa, että tätä kameraa ei todellakaan pitäisi verrata mihinkään muuhun kameraan, ja samalla sitä pitäisi verrata – me kaikki tarvitsemme hintavertailuja ja muita vertailuja, jotta voimme itse päättää, onko kamera sen arvoinen vai ei. Tätä minä tarkoitan. Kyseessä on etäisyysmittari, ja se on hyvin erityinen kameratyyppi, jossa ei ole automaattitarkennusta eikä monia nykyisissä nykymerkeissä esiintyviä kellonlyöntejä. Tämän kameran käyttö ei ole pelkästään yksinkertaista, vaan sen runko on vertaansa vailla. Se on valmistettu messingistä ja on yhtä vankka kuin mikä tahansa nykyisin valmistettu kamera. Se on valmistettu messingistä eikä eri materiaalien yhdistelmästä. Se on painava ja tuntuu hyvältä kädessäsi. Kun pidät kädessäsi Leica M -kameraa, tiedät olevasi laadukas. Leica-kameroissa on myös alan parhaita objektiiveja. Olen testannut niitä kaikkia yrityksiä vastaan Nikonista Canoniin ja Fujiin. Leica on Linhofin 35 mm:n vastine suuremmissa formaateissa. Molemmat saksalaisia….kumpikin vaikuttavia. Tästä huolimatta objektiiveissa on tiettyjä hienouksia, joihin pitää tottua ja joiden kanssa pitää olla sinut.

Aloitetaan Leican hienoista puolista. Tämä kamera saa sinut työskentelemään. Voimme aloittaa kaikista upeista kiinteistä prime-objektiiveista. Jalkoja pitää liikuttaa ja oppia lukemaan valoa. Kamerassa ei ole elektronista etsintä, ellet halua käyttää live view -tilaa. Olen itse asiassa live view -tilan fani. Mielestäni se on tärkeää tietyissä tilanteissa, kuten tarkennettaessa kaukaa, kun etäisyysmittarikameroilla on vaikea määrittää etäisyyttä tarkasti. 35mm-objektiivin käyttäminen ja tarkka tarkennus äärettömään ei ole helppoa. Arvostan siis sitä, että Leica on sisällyttänyt live view -toiminnon digitaalisiin malleihinsa, vaikka se ei ehkä viihdytäkään joitain merkin harrastajia ja traditionalisteja.

Muuten Leican houkutteleva ominaisuus on sen suhteellisen pieni koko. Se ei todellakaan ole yhtä pieni kuin point-and-shoot ja sen painon vuoksi (messinki ei ole kevyintä materiaalia) jätämme usein huomiotta koon etuna, vaikka minä toki arvostin sitä, kun halusin patikoida lumimyrskyn läpi saadakseni muutaman kuvan. Oli erittäin mukavaa, kun ei tarvinnut kantaa mukanaan laukkua täynnä peilikameroita ja objektiiveja, joten siinä tapauksessa koolla on suuri merkitys.

Minimalistinen lähestymistapa on jotain, mitä mielestäni jokaisen valokuvaajan pitäisi käyttää silloin tällöin, jos ei muuta. Se tekee sinusta paremman. On hyvin helppoa haluta kaikki mahdolliset objektiivit ja olen itsekin ollut siinä tilanteessa, mutta voin rehellisesti sanoa, että voisin selvitä 35mm objektiivilla ja 135 mm:llä etäisyyksiä ja matalia syvyysmuotokuvia varten. Se olisi varmasti erittäin järkevä matkapaketti.”

Tässä kyseisessä kuvauksessa minulla oli puhtaasti Leica 240 ja 35mm f/1.4 mukana. Oli niin hauskaa vain asettua paikalleen eikä tarvinnut huolehtia objektiivien vaihtamisesta. Sen avulla pystyin vaeltamaan 4 mailin lumimyrskyn läpi ilman huolta liiallisesta painosta. Pystyin ottamaan tämän kuvan puista reitillä 20.

Tämä johdattaa minut lempikohtani Leica-objektiiveista. Ne ovat niin teräviä päästä päähän. Objektiivien terävin kohta on niiden keskimmäisillä aukoilla, mutta tämä kyseinen objektiivi on erittäin vaikuttava laajalla aukolla 1.4. Nautin myös suuresti etäisyysmittarin tarkennuksesta. Siinä on vain kokemus, jossa tuntuu, että teet kaiken itse – ei ole mitään elektronisia hallintalaitteita. Huonona puolena etäisyysmittarissa on se, että sitä on ehkä aika ajoin säädettävä, jotta tarkennusmekanismi on tarkka. Tämä ei kuitenkaan näytä poikkeavan minkään suuren valmistajan SLR-objektiiviyhdistelmästä. Lähetän yleensä laitteeni kerran tai kahdesti vuodessa Canonille kalibroitavaksi jne. Se on kuin veisi auton huoltoon ”varmuuden vuoksi”.

Olen omistanut Fuji x100t:n jo jonkin aikaa. Fujin ja Sonyn peilittömiä järjestelmiä voi varmasti verrata Leicaan ja ne varmasti pyytävät vertailua retrohenkisellä muotoilulla ja lähestymistavalla eri rakennustapoihin.

Jollain osa-alueella vertailu on varmasti reilua….jollain toisella osa-alueella ei. Rakastan Fujeja ja sitä, että niiden kanssa voi liikkua ja olla huomaamaton. Järjestelmät ovat pieniä, niillä saa hyviä kuvia ja rehellisesti sanottuna ne ovat upean näköisiä.

Leica on omaa luokkaansa. Objektiivien terävyydessä ei ole mitään vertailukohtaa. Ellet suurenna yli 8 x 10, tuskin huomaat liikaa eroa. Toinen ero on se, että rakentamisen laadussa ei ole mitään vertailukohtaa. Leica on tankki. Kun tunnet ne, huomaat heti laatueron siihen suuntaan. Ei yksinkertaisesti ole mitään vertailukohtaa. Myöskään hinnassa ei ole vertailukohtaa. Saat Fuji x100:n sinulle 35mm vastaavalla 1000 dollarilla. Leica maksaisi sinulle 7000 dollaria pelkästään rungosta ja ainakin vielä 3000 dollaria objektiivista. Joten mitä tulee Leica-kokoelman rakentamiseen kamerasta ja yhdestä tai kahdesta objektiivista, olit katsomassa hitaasti alkavaa lähestyä $20,000-merkkiä. On selvää, että näitä kameroita ja objektiiveja myydään vain harvoille valikoiduille harrastajille tai niille, jotka maksavat äärimmäisestä laadusta ja brändistä. Leica ei ole kiinnostunut määristä, joita Canon ja Nikon tuottavat. Vertaa Canonia ja Nikonia BMW:hen ja Mercedekseen, hyvä laatu ja luotettava käsittely. Leica on sinun Lamborghinisi. Pidä mielessä, että Lamborghini-brändi käskee oman osansa hintalapusta. …. Just sayin’.

Haluan puhua jostain, jolle on hyvin vaikea laittaa hintalappua. Kokemus. Tällä kameralla kuvaaminen oli ihanaa. Nautin joka sekunnista. Se kerjäsi minua ottamaan sen usein käteen ja kävelemään vähän aikaa. Niin tein. Rekisteröin myös 13 000 askelta iphoneen tästä liikkeestä….. ei huono tulos – kaikki Leican ansiosta. Jokainen toiminto, jopa yksinkertaista laukaisimen mekaanista napsautusta myöten, on kaunis taideteos. Nyt sinun on päätettävä, haluatko tämän kameran ja muutaman objektiivin vai uuden keittiön tai kylpyhuoneen remontin – myös hyvä käytetty auto voi sopia samaan menoerään.

Leica MP typ240:ssä on joitakin rajoituksia. Se menee vain 1/4000 sekunnin nopeuteen, joten jos luulet haluavasi 1/8000 suljinnopeuden, sinun on ilmeisesti etsittävä muualta. Tämä ei ole mikään action-urheilukamera. Se on täysin eri asia. En sano, ettetkö voisi kuvata sillä toimintaurheilua, mutta sinun on tarkennettava manuaalisesti ennalta pisteeseen ja odotettava, että urheilija päätyy kyseiselle alueelle, tai tarkennettava vyöhyketarkennuksella ja kuvattava urheilua, mutta et saa yhtä paljon laadukkaita otoksia kuin SLR-kameralla. Se on yksinkertaisesti erilainen työkalu. Siksi Super Bowlissa ei näy rivejä Leicoja.

Hääkuvauksessa voisin varmasti nähdä Leican käytön joissakin tilanteissa. Kun morsian on valmistautumassa, toiminta ei ole niin nopeaa, voisin viihtyä tällaisen kameran kanssa. Myös Leica Monochrom typ246 kiehtoo minua kovasti tästä syystä. Voit kuvata korkeilla ISO-arvoilla, eikä värikohina vaikuta kuvaan lainkaan. Nuo kamerat ovat kauniita. Jos sinulla ei ole ollut tilaisuutta, googlaa joitakin täysikokoisia näytteitä Monochrom Typ 246:sta ja katso yksityiskohtia itse 100%:lla Lightroomissa tai Photoshopissa. Katso itse! Minulla oli tilaisuus käyttää sellaista Washington DC:ssä ja olin ällikällä lyöty ISO 25600:lla.

Leica-kamera on yksinkertaisesti vähemmän tunkeileva kuin iso SLR-kamera ja objektiivin vastineet. Minusta tuo olisi ihana vaihtoehto tietyissä häissä. Ne ovat vain yksinkertaisesti kertaa hämärässä tarkennusta ja nopeutta nykyisten SLR-automaattitarkennuksen standardien kanssa, joita en ole varma voisinko elää ilman monissa häissä eteen tulevissa tilanteissa. Canon on ykkösvalintani häihin.

Jos olisit tykännyt pitkistä zoom-objektiiveista, rangefinder ei luultavasti ole myöskään sinua varten. Koska etsin ei muutu, katsot polttovälin viivoja hyvin pienen etsimen pätkän läpi ja siksi et näe kovinkaan montaa 135 mm:n rajaa ylittävää rangefinder-objektiivia. Jos olet kiinnostunut lintukuvauksesta 400 tai 600 mm:n objektiivilla, olet ostoksilla väärässä paikassa, kun tarkastelet tätä kameraa. Pitkät polttovälit ja etäisyysmittarit ovat kuin öljy ja vesi.

Katuvalokuvaajat rakastavat tätä kameraa ja hyvästä syystä. Sinun on vain perusteltava äärimmäisen korkea hinta. Se on sama kuin ostaisi auton, jolla pääsee pisteestä a pisteeseen B. Me kaikki valitsemme joskus luksusautoja, mutta emme todellakaan tarvitse niitä. Tämä kamera kuuluu tähän kategoriaan. Se on ylellisyyskappale. Se myy brändiäsi. Siinä on erinomaista laatua, mutta erittäin korkea hintalappu. Vain käyttäjä voi päättää, tuoko se asianmukaista arvoa. Maailmassa, jossa käytetään liikaa termiä ”investointi” myydyissä tuotteissa, voin rehellisesti sanoa, että nämä kamerat säilyttävät arvonsa hyvin, mutta ne varmasti menettävät arvonsa ajan myötä. En ole varma, onko nykyään olemassa kameraa, joka olisi hyvä ”sijoitus”. Tietenkin sanoisin samaa myös ajoneuvon ostosta.

Kaiken tämän sanottuani uskon kyllä omistavani sellaisen jossain vaiheessa, mahdollisesti ostamalla käytetyn tai aiemmin julkaistun mallin, joka on yhden sukupolven päässä uusimmasta ja parhaimmasta. Rakastan niitä todella.

Fuji on juuri julkaissut xPro2:nsa. Tämä on erittäin hieno kamera sellaiselle, joka etsii rangefinderin ulkoasua ja tuntumaa ilman rangefinderin todellista tarkennuskokemusta. Kyseessä on edelleen automaattitarkenteinen kamera, jossa on melko käyttökelvoton manuaalitarkennusvaihtoehto. En ole varma, olenko tehnyt päätöstä Fujin suunnasta. He ovat varmasti kokeilleet SLR-maailmaa ja päättäneet olla jatkamatta, sen sijaan he ovat löytäneet oman markkinarakonsa X-sarjallaan.

Toinen vaihtoehto Leican omistamiseen olisi ostaa käytetty Leican filmikamera ja käytetty objektiivi. Voit varmasti tulla markkinoille 1000-2000 dollarin hintaluokassa ja kehittää paljon filmiä ennen kuin saavutat minkä tahansa digitaalisen Leican kustannukset. Ihan vain ajatuksena. Leica M6 on erittäin edullinen ja sillä on monia etuja. Vaikka akku loppuisi, kamera on puhtaasti mekaaninen ja kunhan ymmärrät valotuksen, et tarvitse toimivaa valotusmittaria kuvataksesi. Sillä on monia etuja uudempaan M7:ään verrattuna. M7:ssä on elektroninen suljin, joten jos akkuvirta katoaa, menetät täysin kyvyn ottaa valokuvia. Se tekee M6:sta hieman houkuttelevamman äärimmäisen kylmissä olosuhteissa. Elektroninen suljin on osoittautunut hieman tarkemmaksi, mutta en ole varma, että sillä on yhtään mitään merkitystä muuten kuin keskustelun vuoksi.

Leica on julkaissut myös digitaalisen M262:n, joka on kevennetty versio MP 240:stä. Siinä on sama kenno, joten kuvanlaatu ei eroa, mutta siinä ei ole live viewia. Jos olet kiinnostunut uuden kameran hankkimisesta niin varmasti säästäisi muutaman tuhannen taalan valitsemalla M262:n. Sinulla on kyllä alumiininen yläosa messingin sijaan, mikä säästää kameran painoa hieman.

Kokemus näillä kameroilla kuvaamisesta on vertaansa vailla. Se on hyvin erilainen kuin peilikamera, joten älkää luulko, että se on edes reilu vertailu. Eri työkalut eri hommiin. Useimpien SLR-kameroiden nykyisissä versioissa on varmasti korkeammat ISO-kyvyt kuin Leicassa. Joten jos ISO-rajojen venyttäminen on sinun juttusi, niin sitten taas kannattaa ehkä mennä toiseen suuntaan. Henkilökohtaisesti pidin ISO-kohinatasoja ISO 6400:lla erittäin hyväksyttävinä. Olen myös havainnut, että matalat ISO-arvot ja nuo Leica-objektiivit eivät ole mitään muuta kuin upeita.

Jos päädyt ostamaan tällaisen kameran, jää varmasti muutama tarkennus väliin muutamassa valokuvassa, joissa lapsesi juoksentelevat ympäriinsä tai liikkuvat laajasti – mutta ilo kuvaamisesta tämä saksalaisesta tehdystä taideteoksesta saattaakin kumota muutaman väliin jääneen kuvan siellä täällä ja siellä. Suosittelen ehdottomasti lähelle menemistä 35 tai 50 mm:n objektiivilla, sillä se on hyvä lähtökohta. Jos kyse olisi minusta, uskon, että aloittaisin 35:llä. Se on tarpeeksi laaja kuvaamaan kohtauksen ja sillä objektiivilla voi vielä tehdä muotokuvia. Luulen, että siirtyisin mahdollisesti pidempään objektiiviin, kuten 85:een tai 135:een, ja pysyisin näiden kahden kanssa jonkin aikaa. Jos minulla voisi olla kolme objektiivia, se olisi 35mm (tai 28mm), 50mm ja 135mm.

Muista yksi asia, riippumatta siitä, mitä maksat soittimesta, kyse on enemmän ihmisestä kuin soittimesta. Valokuvauksessa tärkein varuste on se, joka on olkapäilläsi.

…..ja jos olet ostamassa merkkiä, muista, että M240:ssä ei ole sitä mukavaa pientä punaista pistettä. Se jätettiin pois tästä kamerasta, jotta se lisäisi MP:n filmikameroiden nostalgista tunnetta ja ulkonäköä sekä olisi huomaamattomampi.

Alhaalla kuva tyttärestäni Claresta, joka on otettu MP Typ 240:llä ja 35mm f/1.4:llä: