Vai oletko autuaan tietämätön?
Tunnetilaa kuvaavan sanan oppimisella voi olla kaksi vaikutusta. Ensinnäkin se voi saada sinut ajattelemaan, etten ole yksin. Täytyy olla tuhansia ihmisiä, jotka tuntevat samoin kuin minä, jotta he keksivät sille sanan.
Toinen reaktio voi sitten olla: En ole yksin. Luulin kokevani jotain yksilöllistä ja ainutlaatuista, mutta käykin ilmi, että olen ihan samanlainen kuin kaikki muutkin.
En tiedä, kumpi näistä on parempi. Useimmat ihmiset eivät halua tuntea olevansa vain numero. Olemme ensisijaisesti yksilöitä, joilla on yksilöllinen identiteetti, ja taistelemme yksilöllisten vapauksiemme puolesta.
Mutta löydämme lohtua myös siitä, että kuulumme johonkin itseämme suurempaan, oli se sitten perhe, uskonto tai kansakunta. Kukaan ihminen ei ole ainutkertainen, irrallinen kokonaisuus; meitä kaikkia määrittävät suhteemme muihin.
On hyödyllistä huomata, että et ole ainoa ahdistuksesta kärsivä ihminen. Se vahvistaa, ettei ”sinussa ole jotain vikaa”. Se saa sinut ymmärtämään, että ahdistuneisuuden tunne on normaali osa ihmisenä olemista, ja muiden ihmisten kokemusten kuuleminen voi auttaa sinua saamaan tarvitsemaasi tukea.
Arviolta 300 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii ahdistuneisuushäiriöstä. Monet oireet ovat samanlaisia jokaisella sairastuneella – ahdistuneisuus, levottomuus ja hermostuneisuus, jännityspäänsärky, huimaus, suun kuivuminen – mutta se ei tarkoita, etteikö jokainen sairaus olisi yksilöllinen.
Lítost on yksi niistä oletettavasti ”kääntämättömistä sanoista”, kuten portugaliksi sanottu saudade tai tanskaksi sanottu hygge. Se on tšekkiläinen ja tarkoittaa jotakin samansuuntaista kuin ”ahdistus, joka johtuu akuutista tietoisuudesta omasta kurjuudestamme”.
Lítostin kielellinen juuri on verbi litovat, joka tarkoittaa ’katua tai katua’. Kulttuurisesti sen alkuperän voidaan sanoa juontavan juurensa toiseen maailmansotaan, jonka aikana monet Tšekin alueet olivat natsien hallinnassa. Raaka miehitys ja yhtä verinen vapautus aiheuttivat suurta kärsimystä miljoonille tšekkiläisille, jotka olisivat olleet liiankin tietoisia kurjuudestaan.
Lítost on samanaikaisesti sekä kollektiivinen että yksilöllinen tuska. Toisten kärsimyksen näkeminen voi aiheuttaa meille suurta ahdistusta, vaikka emme itse kärsisikään. Vaikka lítostin perimmäinen syy voi olla kollektiivinen, tunteen herättää kuitenkin se, että tunnistetaan tämän tuskan vaikutus yksilöön. Tšekkiläinen kirjailija Milan Kundera määrittelee sen,
Tuskan tila, jonka aiheuttaa oman kurjuuden yhtäkkinen näkeminen
Kiinnostavaa on, että Kundera korostaa tässä yhteydessä kurjuutemme odottamatonta havaitsemista. Se on saattanut kuplia jo vuosia, mutta lítostin tunteen saa aikaan äkillinen oivallus siitä, että asiat eivät ole niin kuin haluaisimme niiden olevan.
Kärsimyksemme tunnustaminen
Määritelmänsä herättää monia kysymyksiä. Ensinnäkin, kärsimmekö me, jos emme tiedä kärsivämme? Ja lisäksi, saako kärsimyksemme tunnistaminen meidät kärsimään enemmän vai vähemmän?
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen näyttäisi riippuvan käsityksestämme rationaalisesta vs. vaistomaisesta tiedosta. Voimme huomata, että jokin ei tunnu oikealta käsittelemättä tätä tietoa loogisesti. Itse asiassa monissa itämaisissa kulttuureissa painotetaan enemmän tunneperäistä ymmärrystä kuin rationaalista tietoa.
Siten voimme varmasti olla tietoisia kivusta käsittelemättä ja tunnustamatta sitä loogisesti. Kun tulemme yhtäkkiä tietoisiksi olemassaoloamme verhoavasta kurjuudesta, koemme lítost.
Surun jakaminen kollektiivisesti voi olla yksi tapa käsitellä traagisia tapahtumia. Esimerkiksi holokaustin muistopäivä antaa meille mahdollisuuden paitsi surra 17 miljoonaa natsihallinnon uhria, myös kokoontua yhteen jakamaan kurjuutta, joka johtuu tällaisesta hirvittävästä tahrasta ihmiskunnan historiassa.
Yksilöllisesti saatamme olla häkeltyneitä siitä tuskasta ja kärsimyksestä, jota ihmiskunta on aiheuttanut – ja aiheuttaa edelleen – itselleen. Tätä voi olla vaikea käsitellä yksin ja se voi johtaa lamauttavaan masennukseen.
Me emme voi poistaa tuskaa jakamalla sitä muiden kanssa. Mutta olemalla tietoisempi kärsimyksestä voi ehkäistä sitä äkillistä oivallusta, joka johtaa lítostiin.