Juvenal oli latinankielisen kirjallisuuden hopeakauden roomalainen runoilija, viimeinen ja vaikutusvaltaisin kaikista roomalaisista satiirirunoilijoista. Hänen purevia ”satiirejaan” voisi lukea julmana kritiikkinä pakanallista Roomaa kohtaan, vaikka niiden liioiteltu, koominen ilmaisutapa tekeekin tällaisesta olettamuksesta parhaimmillaankin kyseenalaisen.

Decimus Iunius Iuvenalis (englanninkielisellä nimellä Juvenal tunnetuksi tulleena Juvenalina) syntyi Aquinossa, pienessä pikkukaupungissa Italiassa Lazion alueella joko rikkaan vapaamiehen (vapautetun orjan) pojaksi tai adoptiopoikana. Luotettavia elämäkerrallisia tietoja on erittäin vähän. Joidenkin lähteiden mukaan hänen syntymäaikansa on 55 vuotta eaa., ja muiden perinteiden mukaan hän on elossa jonkin aikaa Hadrianuksen kuolinvuoden (138 eaa.) jälkeen, mutta nämä päivämäärät ovat parhaimmillaankin epätarkkoja. Koska hän ei omistanut työtään, yleensä oletetaan, että hänellä ei ollut mesenaattia, joten hän saattoi olla itsenäisesti varakas, vaikka näyttääkin siltä, että hän oli jonkin aikaa myös hyvin köyhä ja riippuvainen Rooman rikkaiden hyväntekeväisyydestä.

Hänestä tuli armeijan upseeri ensimmäisenä askeleena kohti uraa keisari Domitianuksen hallinnollisessa palveluksessa, mutta hän katkeroitui, kun ei saanut ylennystä. Useimpien elämäkertakirjoittajien mukaan hän eli maanpaossa Egyptissä, mikä johtui mahdollisesti hänen kirjoittamastaan satiirista, jossa hän julisti, että hovin suosikeilla oli kohtuutonta vaikutusvaltaa sotilasupseerien ylennyksissä, tai mahdollisesti loukkauksesta, joka kohdistui hovin vaikutusvaltaiseen näyttelijään. Ei ole selvää, oliko karkottava keisari Trajanus vai Domitianus, eikä myöskään sitä, kuoliko hän maanpaossa vai kutsuttiinko hänet takaisin Roomaan ennen kuolemaansa (jälkimmäinen vaikuttaa todennäköisemmältä).

Juvenalilta luetaan kuusitoista numeroitua runoa, joista viimeiset ovat keskeneräisiä tai ainakin huonosti säilyneitä ja jotka on jaettu viiteen kirjaan. Ne kaikki kuuluvat roomalaiseen ”saturan” eli satiirin lajityyppiin, daktyylisellä heksametrillä kirjoitettuihin laajoihin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin tapoihin kohdistuviin keskusteluihin. Ensimmäinen kirja, joka sisältää ”Satiirit 1-5”, joissa kuvataan jälkikäteen joitakin keisari Domitianuksen hirmuhallinnon kauhuja, julkaistiin luultavasti vuosina 100-110 jKr. Loput kirjat julkaistiin eri väliajoin aina kirjan 5 arvioituun, noin vuoteen 130 jKr. asti, vaikka varmoja päivämääriä ei tiedetä.

Teknisesti Juvenalin runous on erittäin hienoa, selkeästi jäsenneltyä ja täynnä ilmaisullisia tehokeinoja, joissa ääni ja rytmi jäljittelevät ja tehostavat aistimusta, ja siinä on monia teräviä lauseita ja mieleenpainuvia epigrammeja. Hänen runoissaan hyökätään sekä Rooman kaupungin yhteiskunnan turmeltuneisuutta että ihmiskunnan typeryyksiä ja raakuuksia vastaan ja osoitetaan vihaista halveksuntaa kaikkia sen edustajia kohtaan, mitä Rooman silloinen yhteiskunta piti sosiaalisena poikkeavuutena ja paheena. Esimerkiksi satiiri VI, joka on yli 600 riviä pitkä, on armoton ja kiihkeä tuomio roomalaisten naisten typeryydestä, ylimielisyydestä, julmuudesta ja seksuaalisesta turmeltuneisuudesta.

Juvenalin ”Satiireista” ovat peräisin monet tunnetut sanonnat, kuten ”panem et circenses” (”leipä ja sirkukset”, mikä viittaa siihen, että tavallinen kansa on kiinnostunut vain näistä), ”mens sana in corpore sano” (”terve mieli terveessä ruumiissa”), ”rara avis” (”harvinainen lintu”, joka viittaa täydelliseen vaimoon) ja ”quis custodiet ipsos custodes”. (”kuka vartioi itse vartijoita?” tai ”kuka vartioi vartijoita?”).

Säkeistösatiirien lajityypin alullepanijana pidetään yleensä Luciliusta (joka oli kuuluisa vitriolisuudestaan), ja myös Horatius ja Persius olivat tunnettuja tyylin puolestapuhujia, mutta Juvenalin katsotaan yleensä vieneen perinteen huippuunsa. Juvenal ei kuitenkaan selvästikään ollut kovin tunnettu tuon ajan roomalaisissa kirjallisuuspiireissä, sillä hänen aikalaisrunoilijansa (Martialia lukuun ottamatta) eivät maininneet häntä lainkaan, ja Quintilianuksen 1. vuosisadalla jKr. kirjoittamasta satiirin historiasta hänet jätettiin kokonaan pois. Itse asiassa Juvenal sai jonkinlaista myöhäistä tunnustusta vasta Serviuksen myötä 4. vuosisadan lopulla jKr.

• ”Satiiri III”
• ”Satiiri VI”
• ”Satiiri X”