John Clare on Dictionary of Literary Biography -teoksessa kirjoittavan William Howardin mukaan ”romanttisen runoilijan perikuva”. Luontoa ihaillut ja suullista perinnettä ymmärtänyt, mutta vähän muodollista koulutusta saanut Clare kirjoitti lukuisia runoja ja proosateoksia, joista monet julkaistiin vasta postuumisti. Hänen teoksensa valaisevat upeasti luontoa ja maaseutuelämää ja kuvaavat hänen rakkauttaan vaimoonsa Pattyyn ja lapsuudenrakastettuun Mary Joyceen. Vaikka hänen ensimmäinen kirjansa Poems Descriptive of Rural Life and Scenery (1820) oli sekä lukijoiden että kriitikoiden suosiossa, Clare kamppaili ammatillisesti suurimman osan elämästään. Hänen teoksiaan alettiin lukea laajalti vasta noin sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Clare syntyi talonpoikaisperheeseen pienessä englantilaisessa Helpstonin kylässä vuonna 1793. Huolimatta epäsuotuisasta taustastaan – molemmat hänen vanhempansa olivat käytännössä lukutaidottomia – Clare sai nuorena jonkin verran muodollista koulutusta. Hän kävi päiväkoulua muutaman kuukauden ajan joka vuosi, kunnes hän oli noin kaksitoistavuotias, minkä jälkeen hän kävi iltakoulua, opiskeli epävirallisesti alueen muiden poikien kanssa ja luki vapaa-ajallaan. Claren suosikkikirjoihin kuuluivat Daniel Defoen Robinson Crusoe ja Izaak Waltonin The Compleat Angler. Kouluaikanaan Clare tapasi opiskelutoverinsa Mary Joycen ja aloitti tämän kanssa romanttisen suhteen. Vaikka he lopulta erosivat ja Clare meni naimisiin Patty Turnerin kanssa, Clare omisti suuren osan myöhemmästä runoudestaan Marylle.
Vaikka Clare olikin saanut jonkin verran koulutusta, työ, jota hän teki taloudellisen pakon vuoksi, koostui suurelta osin ruumiillisesta työstä, kuten puutarhanhoidosta, kyntämisestä, puimisesta tai kalkin polttamisesta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa runoja. Clare innostui kirjoittamaan ensimmäisen runonsa ”Aamukävely” luettuaan James Thompsonin Seasons. Kun Clare alkoi kirjoittaa enemmän, hänen vanhemmistaan tuli tietämättään hänen ensimmäisiä kriitikoitaan. Varmistaakseen rehellisen ja objektiivisen arvion Clare luki runojaan vanhemmilleen ikään kuin ne olisi kirjoittanut joku toinen kirjailija, ja säilytti sen, mistä he pitivät, ja jätti pois sen, mistä he eivät pitäneet. Pian hänelle kertyi huomattava runokokoelma, jonka John Taylor (joka julkaisi myös John Keatsin teoksia) julkaisi vuonna 1820 nimellä Poems Descriptive of Rural Life and Scenery.
Rural Life käsittelee monenlaisia aiheita ja teemoja, kuten luontoa, kansankirjallisuutta, sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja mielen maailmaa, ja se sisältää useita runomuotoja, kuten kuvailevaa säkeistöä, elegioita, sonetteja ja koomisia runoja. Teoksen johdannossa Taylor puolusti Claren muiden runoilijoiden (muun muassa Robert Burnsin) matkimista, murteen voimakasta käyttöä ja ajoittain virheellistä kielioppia. Syyttäen näitä Claren teosten piirteitä hänen nuoruudestaan ja huono-osaisesta taustastaan Taylor väitti, että ”Clare… ei suhtaudu kieleen samalla tavalla kuin loogikko. Hän tarkastelee sitä pikemminkin kokonaisuutena kuin yksityiskohtaisesti ja maalaa mielensä alkuperäiseen asti sekoittamalla sanoja, kuten taidemaalari sekoittaa värejään.”
Rural Life oli menestys, sitä myytiin kolmetuhatta kappaletta ja siitä tehtiin neljä painosta vuoden kuluessa. Se sai yleisesti ottaen hyvät arvostelut. Esimerkiksi Quarterly Review -lehden kriitikko totesi, että Clare ”kuvasi maaseutumaisemia eloisasti, eloisasti ja herkästi”. Esimerkki Claren kuvauskyvystä on runossa ”Noon”: ”Kuinka hiljaista ja hiljaista onkaan / Ei kuulu mitään muuta kuin tuo mylly; / Samalla kun häikäistynyt silmä tarkastelee / Kaikkea ympärillä olevaa nestemäistä roihua; / Ja paahtavien loisteiden keskellä / Jos vakavasti katsomme, näyttää siltä / Kuin vinot lasinsirut / Näyttäisivät toistuvasti kulkevan ohi.”
Claren komediapyrkimyksiä aikalaiskriitikot pitivät kuitenkin mauttomina tai vastenmielisinä. Esimerkkinä voidaan mainita Claren ”My Mary”, joka on parodia William Cowperin runosta ”Mary”: ”Kuka, paitsi sunnuntain lappu ja pusero, / kulkee päivittäin kuin ankka, / pää ja korvat rasvan ja lian peitossa? / Minun Maryni.” Runo poistettiin Rural Life -teoksen myöhemmistä painoksista – tapaus edustaa ongelmaa, jota esiintyi koko Claren uran ajan. Howardin mukaan ”yleisö, jolla oli varaa tukea häntä ostamalla hänen kirjojaan, ei ollut se yleisö, joka kykeni ymmärtämään sitä maalaiskokemuksen ja kirjallisten viittausten sekoitusta, jota hän tarjosi.”
Rural Life -kirjan menestys toi Clarelle tunnustusta ja useiden hyväntekijöiden apua. Hän vieraili samana vuonna Lontoossa, osallistui näytelmiin ja illanistujaisiin ja seurusteli kirjallisuuden merkkihenkilöiden kanssa. Clare avioitui myös Patty Turnerin kanssa, joka oli jo useita kuukausia raskaana heidän ensimmäiselle lapselleen. Vaikka maineen ja perheen aiheuttamat paineet hidastivat jonkin verran hänen tuotantoaan, Clare julkaisi pian toisen kokoelman The Village Minstrel, and Other Poems (1821). Vaikka The Village Minstrel sisältää erilaisia runotyylejä, jotka ovat samankaltaisia kuin Rural Life -teoksessa, teoksen teemat ovat suppeampia. Clare keskittyy Howardin mukaan ”maalaisurheilun ja -tapojen arvoon”, vaikka muita aiheita ovat muun muassa aikoinaan yhteisomistuksessa olleiden maiden eristämisen seuraukset ja mustalaisten ahdinko. Kirjassa ”The Gipsy’s Camp” Clare kirjoitti: ”Rambles led me to a gipsy’s camp, / Where the real effikuva of midnight hags, / With tawny smoked flesh and tatter’d raggs, / Uncouth-brimm’d hat, and weather-beaten cloak, / ’Neath the wild shelter of a knotty oak, / Along the greensward uniformly pricks / Her pliigant bending pähkinäpensas’s arching sticks.”
The Village Minstrel -teoksen myötä Clare oli matkalla kohti omaleimaisempaa tyyliä. Howard totesi, että sonetti ”Summer Tints” ”sisältää hyvän esimerkin Claren kypsyvästä kuvauskyvystä”: ”Kuinka suloinen olenkaan vaeltanut rintaa myöten viljassa, / kun kesän pehmenevä kynä pyyhkäisee / varjonsa / kypsyvien sävyjen sävyjä chequer’d-tasangon yli: / Vaaleanruskeat kauramaat, joissa on keltainen terä, / ja parrakkaat maissit, kuin armeijat paraatissa.” Vaikka The Village Minstrel ei nauttinut yhtä laajaa menestystä kuin Rural Life, kirja myi kiitettävästi, ja kriittinen vastaanotto oli yleisesti ottaen myönteinen, ja monet arvostelijat ylistivät Claren kehitystä runoilijana. Clare keräsi kiitosta maaseutuelämän kuvauksistaan, ja Howardin mukaan Literary Gazetten arvostelija uskoi, että ”useat runoista… nostavat maalaisbardin maineen hänen aiempaa mainettaan korkeammalle.”
Claren seuraava merkittävä teos, joka julkaistiin, oli The Shepherd’s Calendar (1827). Vaikka runoilija sai idean kirjaan Edmund Spenserin teoksesta, Howard totesi, että ”hänen lopulta käsittelemänsä Spenserin idea menee jäljittelyä pidemmälle ja luo uuden, nykyaikaisen version pastoraalista, joka on juurtunut englantilaisen… maalaiselämän maaperään”. The Shepherd’s Calendar -teoksen ensimmäisessä osassa Clare suunnittelee runon jokaiselle vuoden kuukaudelle ja tarjoaa näin maaseutuelämän juhlaa, jossa paimen hahmottuu kauttaaltaan. Muita kappaleita ovat ”Poesy” ja ”The Dream”, synkkä kuvaus painajaisesta. The Shepherd’s Calendar ei kerännyt samanlaista kriittistä huomiota tai yleistä kiinnostusta kuin Claren aiemmat teokset: kriitikot olivat eri mieltä kokoelman ansioista. Howardin mukaan eräs London Weekly Review -lehden kriitikko kutsui ”The Dreamia” ”absurdiksi koiranruoaksi ja pommitukseksi”, kun taas eräs Literary Chronicle -lehden arvostelija katsoi, että samassa runossa ”oli… melkein byronilaista voimaa ja omaperäisyyttä”. Eclectic Review’n päätoimittaja Josiah Conder kuitenkin kehui kokoelmaa ja väitti, että kirja ”osoittaa hyvin yksiselitteisiä merkkejä älyllisestä kasvusta, parantuneesta mausta ja rikastuneesta mielestä.”
Vaikka Clare joutuikin kamppailemaan fyysisen ja psyykkisen sairauden kanssa The Shepherd’s Calendar -kirjan julkaisemista seuranneina vuosina, hän pystyi toipumaan riittävästi tuottaakseen teoksen The Rural Muse (Maaseudun muusa), joka julkaistiin vuonna 1835. Rural Muse sisältää lauluja, sonetteja ja omaelämäkerrallisia runoja. Vaikka Howard piti osaa teoksista ”pettymyksenä”, hän totesi, että osa ”osoittaa, kuinka pitkälle Clare oli edistynyt taidoissaan”. Howard kehui ”Syksyn” omaperäisyyttä, jossa Clare kuvaa vuodenaikojen vaihtelua: ”Sinun lyijykynälläsi ryöppyää ylenpalttisia sävyjä, / Hävyttömiä jätteitä, kunnes jokainen oksa / Palaa pehmeällä kosketuksellasi / epäjärjestyksessä jumalallisesti.” The Rural Muse -teoksen myötä kriittinen ja yleinen kiinnostus Claren tuotantoa kohtaan väheni edelleen. Se huomio, jota kirja toi, oli kuitenkin yleisesti ottaen varsin myönteistä. New Monthly Magazinen arvostelija totesi, että Clare oli osoittanut ”paljon parempaa viimeistelyä ja paljon parempaa kielen ja metriikan hallintaa” kuin aiemmissa teoksissaan. Howardin mielestä Claren toimittajat jättivät The Rural Muse -teoksesta pois monia runoilijan parhaita teoksia. ”Claren maine olisi itse asiassa saattanut parantua enemmän, jos tämä teos olisi sisältänyt enemmän niitä sonetteja, joita Clare oli alun perin ehdottanut siihen.”
The Rural Muse oli viimeinen suuri kokoelma, joka julkaistiin Claren elinaikana. Hän jatkoi kirjoittamista, mutta hänen henkinen ja fyysinen terveytensä heikkeni 1830-luvun lopulla, ja hänen lääkärinsä suositteli, että hän toipuisi mielisairaalassa. Vuonna 1836 Clare pääsi High Beechin mielisairaalaan, jossa hän sai huomattavan vapauden kirjoittaa runoja ja kuljeskella pihapiirissä. Runoilija kaipasi kuitenkin perhettään ja oli pian tyytymätön tähän tilanteeseen. Vuonna 1841 Clare käveli pois mielisairaalasta ja jatkoi kävelyä, kunnes pääsi kotiinsa neljä päivää myöhemmin. Hänen oleskelunsa oli kuitenkin suhteellisen lyhyt, sillä Pattyn oli yhä vaikeampi hallita häntä. Clare otettiin Northampton Lunatic Asylumiin – jossa hän vietti loppuelämänsä – viisi kuukautta sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt High Beechistä.
Tänä aikana Clare ”oli alkanut elää mielessään ja hänellä näytti olevan hämmentynyt käsitys itsestään, hämmennys, joka sekoittuu oudosti ja paljastavasti kuvauksen häikäilemättömän itsesäälittömään selkeyteen”, kirjallisuusbiografian sanakirjan (Dictionary of Literary Biography) kirjoittajan R. K. R. R. Thorntonin mukaan. Claren turvapaikkarunoihin kuuluvat ”Don Juan” ja ”Child Harold”, jotka ovat peräisin lordi Byronin teoksista. ”Don Juan”, joka on kirjoitettu Howardin mukaan ”maanläheisellä” kielellä, on ”harhaileva puhe seksuaalisuudesta, moraalista ja politiikasta”. ”Child Harold” käsittelee runoilijoiden luonnetta ja rakkautta, ja suuri osa teoksesta kohdistuu Mary Joyceen, ja Patty sysätään ”toisen” vaimon asemaan. Howard piti ”Child Haroldia” ”yksiselitteisesti Claren omaperäisimpänä teoksena.”
Monet Claren muut runot tältä kaudelta ovat perinteisiä rakkaussäkeitä ja -lauluja, jotka on kirjoitettu eri naisille, erityisesti Mary Joycelle. Runoilija loi kuitenkin edelleen omaperäisiä teoksia. Howard mainitsee ”A Favourite Place” -runon yhdeksi Claren ”vaikuttavaksi joukoksi omaperäisiä sanoituksia”: ”Kauniita sorakävelyjä, jotka ovat kasvaneet / sammaleen & peittämiä ruohoisia pikkupaikkoja, joissa / runoilija istui kirjoittamaan”. Osa Claren myöhemmistä teoksista tarjoaa Howardin mukaan ”hetkellisiä välähdyksiä Claren mieleen, jotka paljastavat hänen jatkuvat harhakuvitelmansa mutta myös jotain siitä ahdistuksesta, joka johtui hänen osittaisesta mielenterveydestään”. Eräässä Claren vuonna 1860 kirjoittamassa kirjeessä lukee: ”Dear Sir, I am in a Madhouse & quite forget your Name or who you are you must excuse me for I have nothing to communicate or tell of & why I am shut up I dont know I have nothing to say so I conclude yours respectfully John Clare.”
After more than twenty years in Northampton, Clare died in 1864. Uusia painoksia ja aiemmin julkaisemattomia kokoelmia hänen teoksistaan julkaistiin edelleen hänen kuolemansa jälkeen. Uudemmissa Claren teosten painoksissa, kuten Eric Robinsonin ja Geoffrey Summerfieldin toimittamissa The Later Poems of John Clare- ja The Shepherd’s Calendar -teosten painoksissa, on otettu uudelleen käyttöön Claren kielen, oikeinkirjoituksen ja välimerkkien omituisuudet, jotka hänen toimittajansa olivat ”korjanneet” varhaisissa versioissa. Thornton siteerasi Claren mielipidettä kielioppisäännöistä: ”&c & juuri siitä syystä, että vaikka jokainen sisäoppilaitoksen neiti, joka teeskentelee juoruilevansa kirjeenvaihdossa, harjottelee niitä tunneittain päivittäin viikoittain, he eivät tiedä niiden oikeaa käyttöä, sillä ne saavat jopa kielioppineetkin riitelemään, eikä kukaan osaa osoittaa niille niiden oikeaa paikkaa.”
Claren teokset kiinnostavat edelleen lukijoita, runoilijoita ja tutkijoita. 1900-luvulla erityisesti runoilijat löysivät Claren uudelleen: John Ashbery kirjoitti sekä runon Clarelle, ”For John Clare”, että kirjoitti hänestä kirjassaan Other Traditions (2000). Tutkijat tunnustavat nykyään Claren merkittäväksi runoilijaksi ja prosaistiksi. ”Tarkkailijana siitä, millaista Englannissa oli 1800-luvun alussa, ei vain talonpoikien kannalta vaan myös talonpoikien näkökulmasta, hän on korvaamaton”, Thornton julisti. Claren proosassa, totesi Thornton, ”näemme… heijastuvan terävässä kirkkaudessa aikakauden, paikan, kielen, kulttuurin ja ajan olemuksen.”