Voi hyvin väittää, että hyökkäyskoordinaattori Jim Chaneyn lähteminen Georgiasta viime viikolla Tennesseehen oli win-win-tilanne.

Mitä muuten voisi pitää vähemmän kuin sivuttaissiirtona, Chaney saa huomattavasti enemmän rahaa uudelleenrakentuvasta UT:n ohjelmasta kuin mitä hän olisi saanut Georgiasta, joka on nousemassa Alabaman ja Clemsonin rinnalle collegefutiksen kärkeen.

Ja ilman Chaneyn rajallista upsidea pelintekijänä Georgia saattaa nyt oikeasti päästä tuon kuopan yli ja nousta siihen eliittiohjelmaan, jota Bulldog Nation odottaa Kirby Smartilta.

Vaikkei kyseessä olekaan aivan yhtä jyrkkä lisäys vähennyksellä kuin silloin, kun Todd Grantham onneksi lähti Ateenasta koordinoimaan puolustusta muualle, Chaneyn lähtö ratkaisee ongelman, jota Smart ei näyttänyt olevan valmis käsittelemään, vaikka Ateenasta kuului viime kaudella huhuja siitä, että UGA:n Butts-Mehre-urheilukompleksin sisällä oli kasvavaa turhautuneisuutta Dawgsin toistuviin epäonnistumisiin lyhyen juoksun ja first-and-goal -tilanteissa.

Myönnettäköön, että en ollut suuri fani joistakin Chaneyn play-calling-tendensseistä, kuten useat lukijat totesivat hänen lähtönsä jälkeen. Kuten eräs asian ilmaisi: ”Sinun täytyy olla todella tyytyväinen, että Chaney on nyt poissa.”

Noh, minä en todellakaan ollut tyytymätön. Toki, tilastollisesti Chaney johti melko vaikuttavaa hyökkäystä kahtena kolmesta Ateenassa viettämästään vuodesta, kiitos suurelta osin pelinrakentaja Jake Frommin pelin, kokeneiden vastaanottajien akrobaattisten kiinniottojen ja 1000 jaardin takamieskvartetin ansiosta.

Mutta luulen, että yksi syy siihen, miksi UGA kuulemma kieltäytyi vastaamasta Volsin viimeiseen tarjoukseen Chaneyn palveluksista, oli Bulldog Nationin kasvava tunne siitä, että hän oli vienyt Dawgsin hyökkäyksen niin pitkälle kuin pystyi.

Pitkälti hän oli hyvä, mutta hän ei koskaan näyttänyt suurelta play-callerilta.

Tiedän, että päällisin puolin numerot saattavat näyttää osoittavan muuta. Dawgsilla oli SEC:n paras juoksuhyökkäys, se sijoittui tällä kaudella maan 18. sijalle kokonaishyökkäyksessä, seitsemänneksi jaardeissa per peli ja teki keskimäärin 37,9 pistettä, toiseksi eniten Georgian vuoden 2014 joukkueen jälkeen.

Ja kyllä, myönnän, että ajoittain Chaney kutsui loistavia hyökkäyssarjoja, joissa Dawgs liikkui tasaisesti kenttää pitkin, kun hän sekoitti taitavasti juoksuja ja syöttöjä.

Mutta Chaneya vaivasi myös punaisen alueen ongelmat kahtena hänen kolmesta UGA-vuodestaan. Kuka voi unohtaa sen viime kauden puolivälin jakson, jolloin Georgia ei onnistunut kerta toisensa jälkeen lyömään palloa sisään viiden jaardin linjan sisäpuolelta useammassa kuin yhdessä pelissä…

Ja vaikka Chaney olikin hyvä käyttämään hyväkseen sellaista lahjakkuusetua, josta Georgia nautti usein parin viime kauden aikana, hänen hyökkäyksensä kamppaili Dawgsin otteluohjelman vahvempia joukkueita vastaan.

Hän saattoi olla tarpeeksi hyvä ohjaamaan Georgian taistelemaan pudotuspelipaikasta, mutta moni meistä vakuuttui siitä, ettei hänestä koskaan tulisi tarpeeksi hyvää voittaakseen kaiken.

Hän rakensi parin touchdownin johtoaseman Nick Sabanin Crimson Tidea vastaan sekä kansallisissa että konferenssin mestaruusotteluissa, mutta hän ei ollut tarpeeksi aggressiivinen tai luova pitääkseen johtoasemat. (Puolustusongelmilla oli myös osansa noissa tappioissa, mutta Chaneyn hyökkäykset ilmeisesti pätkivät molempien Bama-pelien toisella puoliajalla.)

Elite-puolustusta vastaan, jollaisen hän kohtasi viime tammikuun kansallisessa mestaruusottelussa ja viime kauden SEC-mestaruusottelussa, Chaney oli taipuvainen muuttumaan ultrakonservatiiviseksi ja ennakoitavaksi. Sen sijaan, että hän olisi ottanut sen, mitä puolustus hänelle antoi, hän piti kiinni pelisuunnitelmastaan.

Hän oli itsepäinen. Hän tykkäsi juosta keskeltä ylös ensimmäisillä alasajoilla, ja tasavahvoja tai vähäisempiä vastustajia vastaan se toimi suurimman osan ajasta, varsinkin kun puolustus väsyi yrittäessään taklata Nick Chubbin, Sony Michelin, D’Andre Swiftin ja Elijah Holyfieldin kaltaisia supertähtipelaajia.

Mutta Alabaman kaltaisia vastaan tuollainen ennustettavuus ei toiminut. Se oli yleinen teema Georgian tappioissa parin viime kauden aikana Auburnille, Bamalle ja LSU:lle. Chaney saattoi sytyttää onnettoman Oklahoman puolustuksen, mutta huippupuolustuksia vastaan hänen rajallisuutensa näkyi.

Ja lopulta hänen ennakoitavuutensa ja muutosvastarintansa aiheutti jopa tappion Teksasin kaltaiselle heikommalle joukkueelle, kuten monet turhautuneet fanit totesivat Sugar Bowl -pelin jälkeen.

Longhorns ei tehnyt salaisuutta siitä, että se aikoi viedä Georgian juoksuhyökkäyksen, mutta Chaney ei näyttänyt kykenevän sopeutumaan. Sen sijaan, että hän olisi löysännyt pinottua boxia ja hidastanut Longhornsin täyttä blitziä screen-syötöillä tai slanteilla, hän pitäytyi samassa ennalta-arvattavassa hyökkäyssuunnitelmassa. Fromm totesi pelin jälkeen, että Texas näytti Dawgsille, mikä sen puolustuksen pelisuunnitelma oli parin ensimmäisen ajokerran aikana, ”mutta me emme vain pystyneet tekemään säätöjä tarpeeksi nopeasti, jotta olisimme voineet hyödyntää sitä”.”

On totta, että hyökkäyskoordinaattorit, yhdessä aloittavien pelinrakentajien kanssa, ovat ensimmäisiä, jotka tuntevat fanien vihan, kun asiat eivät mene hyvin (jopa enemmän kuin päävalmentajat), mutta Chaneyn hitaus tai kyvyttömyys sopeutua pelin puolivälissä oli jättimäinen turhautumisen lähde UGA-faneille, mikä näkyi suuressa osassa palautetta, jonka sain viimeaikaisessa Junkyard-postissa Blawgin lukijoilta.

”Meidän fanien on aina helppo valittaa hyökkäyskoordinaattorin ’huonosta’ pelisuunnittelusta”, Jim McLaughlin sanoi. ”Kuitenkin se, että Texas ei huomaa ilmeistä boxin kuormittamista ensimmäisillä downeilla, on aivan käsittämätöntä. Lisäksi Texasin blitzin ennakoimatta jättämistä on vaikea käsittää.”

Kuten Randall Dean totesi: ”Jos joukkue tietää, mitä aiot tehdä, se harjoittelee sitä varten. Voittaaksesi SEC:ssä sinun täytyy käyttää kaikkia resurssejasi ja pystyä muuttumaan vastustajan mukaan. … College-jalkapallo on shakkipeliä, ja jos et käytä kaikkia nappuloitasi, et tule voittamaan.”

Ja Pete Talmadge oli vakuuttunut siitä, että ”Chaney oli ylivoimainen, ja hänen kyvyttömyytensä tehdä säätöjä tai keksiä luovia pelisuunnitelmia oli Dawgsin suuri ongelma”.

Chaneyn lähtö tarkoittaa sitä, että Smart joutuu vaihtamaan molemmat koordinaattorinsa kaudelle 2019, sillä puolustuspäällikkö Mel Tucker lähti Coloradon päävalmentajaksi. Tämä on sellainen tilanne, joka voi mahdollisesti suistaa ohjelman vauhdin raiteiltaan, mutta Smart hoiti hyökkäyspuolen mahdollisimman sujuvasti ottamalla yksinkertaisesti ”co”-kirjaimen pois apulaishyökkäyskoordinaattorin ja pelinrakentajien valmentajan James Coleyn tittelistä, joka istui Chaneyn vieressä kopissa, kun hän kutsui pelejä viime kaudella.

Coley on ollut Smartin mukana siitä lähtien, kun hän tuli Ateenaan, ja valmensi aiemmin vastaanottimia, ennen kuin hänelle annettiin ylennys vuonna 2018, jotta hän ei liittyisi entisen pomonsa Jimbo Fisherin seuraan Texas A&M:ään. Coley on loistava rekrytoija ja tuntee hyökkäyksen, mikä tekee siirtymisestä suhteellisen helppoa Frommille ja muille pelaajille.

Se, että Smart on myös ilmeisesti onnistunut pitämään Sam Pittmanin, maan parhaan hyökkäyslinjan rekrytoijan ja valmentajan, on myös iso plussa hyökkäyksen jatkuvuuden ylläpitämisessä. Pittman näyttää saavan mojovan palkankorotuksen ja todennäköisesti myös jonkinlaisen tittelin ja vastuualueiden parantamisen.

Coley on toiminut hyökkäyskoordinaattorina ennenkin, Florida Statessa ja viimeksi Miamissa. On totta, että hänen Miamin hyökkäyksensä eivät koskaan sijoittuneet kansallisesti yhtä korkealle kuin Chaneyn Georgiassa, mutta Coleylla ei ollut sielläkään SEC-luokan hyökkäyslinjaa.

Hänen maineensa on hieman avoimempi hyökkäys kuin Chaneyn johtama, mutta Canes tuotti kaksi 1000 jaardin juoksijaa hänen toimikautensa aikana, joten juoksu on hänenkin juttunsa. Ja kun Georgian vastaanotinjoukko menettää paljon kokemusta kauden 2018 jälkeen, kuvittelen Dawgsin pysyvän joukkueena, joka tykkää juosta ensin ja käyttää syöttöä ensisijaisesti juoksun pohjustamiseen.

Olen kuitenkin toiveikas, että Coley ei ole yhtä vakiintunut tapoihinsa kuin Chaney oli – luovempi ja vähemmän ennalta-arvattava pelisuunnittelussaan, hyökkää useammin vastustajan puolustuksen kehälle, käyttää enemmän tiukkoja päätyjä ja kenties nopeuttaa peliä useammin, jotta puolustus, joka on päättänyt kasata boxin Georgian juoksupeliä vastaan, löystyisi.

Enemmän kuin mitään muuta odotan kuitenkin Coleyn olevan Chaneya taitavampi sopeutumaan kentällä tapahtuviin asioihin ja olevan halukkaampi poikkeamaan käsikirjoituksesta – jotain, missä Chaney epäonnistui surkeasti Texasia vastaan.

Koordinaattoreiden ja valmentajien vaihtaminen on varmasti yksi Smartin työn epämiellyttävimmistä puolista, mutta tilanne on hänelle tuttu Alabaman ajoilta.

Bulldog Nationin pitäisi siis tottua siihen. Saban joutuu aina korvaamaan pois houkuteltuja koordinaattoreita ja avustajia. Se on osa menestyksen hintaa. Se, miten sen kanssa pärjää, ratkaisee sen, pysyykö menestyjänä.