Jane Goodall saapui 14. heinäkuuta 1960, 26-vuotiaana, nykyiseen Gomben kansallispuistoon Tansaniaan aloittaakseen uraauurtavan tutkimuksensa luonnonvaraisista simpansseista. Pian sen jälkeen hän tajusi, että jos simpanssien oli tarkoitus säilyä hengissä tulevaisuuteen, hänen oli parasta puhua niiden puolesta sekä metsien ja niiden inhimillisten hoitajien puolesta.

Nyt, 60 vuotta myöhemmin, ikoninen tiedemies, luonnontieteilijä ja aktivisti ajaa edelleen intohimoisesti luonnon suojelua.

Goodall on kuvaillut ratkaisevaa hetkeä elämässään, kun hän matkusti Gombe-saarelta Chicagossa pidettyyn konferenssiin. Hän sanoo saapuneensa tutkijana ja lähteneensä aktivistina.

”Autoin kokoamaan tuon konferenssin”, Goodall sanoo. ”Se oli ensimmäinen kerta, kun afrikkalaisten eri kenttäpaikkojen simpanssitutkijat kokoontuivat yhteen, koska siihen mennessä oli kuusi muuta kenttäpaikkaa. Ja tarkoituksena oli lähinnä nähdä, miten simpanssien käyttäytyminen erosi ympäristöstä toiseen tai ei eronnut, tapauksesta riippuen.”

Hän osallistui istuntoon, jossa käsiteltiin luonnonsuojelua, ja toiseen istuntoon, jossa käsiteltiin olosuhteita vankeudessa, kuten lääketieteellisissä tutkimuslaboratorioissa, ja ”se oli shokki”, hän sanoo.

”Menin sinne tiedemiehenä, mutta lähdin sieltä aktiiveina.”

”Tiesin, että siellä oli metsäkatoa. Minulla ei ollut aavistustakaan sen laajuudesta”, hän kertoo. ”Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka nopeasti simpanssien määrä väheni. Eikä minulla todellakaan ollut aavistustakaan siitä, mitä lääketieteellisissä tutkimuslaboratorioissa tapahtui. Niinpä lähdin aktivistiksi. En tehnyt päätöstä. Lähdin tiedemiehenä ja lähdin aktivistina. Ensimmäinen asia, joka minun oli tehtävä, oli pakottaa itseni menemään laboratorioihin, koska se on nähtävä omakohtaisesti. Ja se on ollut pitkä taistelu, mutta viimein, muiden avustuksella, olemme saaneet simpanssit pois lääketieteellisestä tutkimuksesta.”

Suhteessa: Tohtori Jane Goodall työstään simpanssien parissa ja uudesta dokumenttielokuvasta ’JANE’

Afrikassa hän sai tietää, millaiseen ahdinkoon monet ihmiset joutuvat, jotka asuvat hänen tutkimassaan simpanssien elinympäristössä ja sen ympäristössä. 1960- ja 70-luvuilla Gombe oli osa suurta päiväntasaajan metsävyöhykettä, joka ulottui läntisestä Itä-Afrikasta mantereen länsirannikolle.

”Kun lensin sen yli vuonna 1990, se oli vain pieni puiden saari, jota ympäröivät täysin paljaat kukkulat”, Goodall kertoo. ”Ihmiset kamppailivat selviytyäkseen – enemmän kuin maa kestäisi; liian köyhiä ostaakseen ruokaa muualta. Silloin tajusin sen: Jos emme auta heitä löytämään keinoja hankkia elantonsa tuhoamatta ympäristöä, emme voi edes yrittää pelastaa simpansseja”. Siitä aloitimme Tacare-ohjelmamme, joka on yhteisöpohjainen suojelumenetelmämme.”

Tacare-ohjelma auttaa sekä paikallisyhteisöjä että luonnonsuojelua monin tavoin, kuten käyttämällä mikroluottoja, jotka perustuvat Muhammad Yunusin Grameen Bankin malliin.

”Naiset – erityisesti naiset – ottavat pieniä lainoja omiin ympäristön kannalta kestäviin hankkeisiinsa, kuten muutaman kanan hankkimiseen, munien myyntiin, puiden taimitarhoihin, joskus vähän isompaankin hankkeeseen, kuten varjossa kasvatettavaan kahviplantaasiin tai ananasviljelmiin tai vastaavaan”, Goodall selittää. ”Ja koska kyseessä ei ole pelkkä avustus, vaan laina, kun he maksavat sen takaisin – ja he maksavat sen takaisin – se on heidän omaisuuttaan. He ovat tehneet sen omalla kovalla työllään. Se alkoi 12 kylästä Gomben ympärillä. Nyt niitä on 104 koko simpanssialueella.”

Seurantaan liittyen: Conservationists’ noble goals often conflict with local cultures, according to a new book

Goodallin nuoriso-ohjelma, Roots & Shoots, on myös kasvanut dramaattisesti sen jälkeen, kun hän aloitti sen vuonna 1991. Ohjelma sai alkunsa keskusteluista, joita hän kävi nuorten kanssa.

”Tapasin nuoria, jotka näyttivät menettäneen toivonsa”, Goodall sanoo. ”He kertoivat minulle olevansa masentuneita, apaattisia tai vihaisia, koska olemme vaarantaneet heidän tulevaisuutensa, eivätkä he voi tehdä asialle mitään. No, me olemme vaarantaneet heidän tulevaisuutensa. Itse asiassa olemme varastaneet sen. Mutta en uskonut, että oli totta, etteivät he voineet tehdä mitään.”

Hän aloitti ohjelman 12 lukiolaisen kanssa, jotka vierailivat hänen kotonaan Dar es Salaamissa, Tansanian pääkaupungissa.

”Jokainen meistä vaikuttaa planeettaan joka ikinen päivä, ja saamme valita, millaisen vaikutuksen teemme.”

”Päätimme, että pääviesti olisi: Jokainen meistä tekee joka ikinen päivä jonkinlaisen vaikutuksen planeettaan, ja saamme itse valita, millaisen vaikutuksen teemme”, Goodall kertoo. ”Ja päätimme, että koska sademetsässä oppii, miten kaikki on sidoksissa toisiinsa ja jokaisella pienellä lajilla on oma roolinsa – aivan kuten meillä kaikilla – jokainen ryhmä valitsisi itselleen kolme hanketta: yhden, jolla autetaan ihmisiä, yhden, jolla autetaan eläimiä ja yhden, jolla autetaan ympäristöä. Ja koska he saavat valita sen, he ovat intohimoisia.”

Ohjelma toimii nyt yli 86 maassa, ja sillä on satojatuhansia ryhmiä, joiden jäsenet ovat päiväkodissa, yliopistossa ja kaikkea siltä väliltä. Sen menestys perustuu ymmärrykseen siitä, että ”paljon tärkeämpää kuin kansallisuutemme, kielemme, kulttuurimme, uskontomme, ihonvärimme, ruokamieltymyksemme – paljon tärkeämpää kuin kaikki tämä – on se, että olemme yksi ihmisperhe”, Goodall sanoo. ”Veremme on sama, jos satutamme itseämme, kyyneleemme ovat samat, naurumme on sama, ja sitä me tarvitsemme niin kipeästi tänä päivänä.”

COVID-19-pandemia on vain korostanut ihmisten tarvetta ryhtyä yhteisiin toimiin kaikenlaista vastaan tehdaskasvatuksesta luonnonvaraisten eläinten salakuljetukseen, Goodall sanoo.

”Me saimme koko pandemian aikaan itse itsellämme”, hän sanoo. ”Tutkijat, jotka tutkivat näitä zoonoottisia tauteja – tauteja, jotka hyppäävät eläimestä ihmiseen – ovat kertoneet meille jo pitkään, että tämä pandemia oli tulossa, eikä se jää viimeiseksi, ja se johtuu täysin siitä, että emme kunnioita eläimiä ja luontoa.”

Seurantaan liittyy: Gorillansuojelun uusin uhka: COVID-19 turisteilta

”Hakkuutamme metsiä, pakotamme eläimet läheisempään kosketukseen ihmisten kanssa, eläimiä kaupataan, ja monet niistä eri puolilta Aasiaa ja jopa Afrikasta päätyvät Aasian villieläinten lihamarkkinoille hirvittävissä, epähygieenisissä olosuhteissa. … Se on siis meidän vikamme. Se on meidän epäkunnioituksemme”, hän jatkaa. ”Tässä olemme me, älyllisin olento, joka on koskaan kulkenut planeetalla, joten miksi tuhoamme ainoan kotimme?”

Goodall uskoo, että selviämme tästä pandemiasta, kuten olemme selvinneet aiemmista, kuten mustasta surmasta, ja sitten meidän on kohdattava ”aikamme todellinen eksistentiaalinen kriisi”, joka on ilmastonmuutos.

”Mahatma Gandhi sanoi: ’Planeetta voi tyydyttää ihmisen tarpeet, mutta ei ihmisen ahneutta'”, Goodall sanoo. ”Meistä on tullut hyvin ahneita, kun meistä on tullut yhä materialistisempia ja meillä on yhä vähemmän henkistä yhteyttä luontoon. … Jos me kaikki teemme eettisiä valintoja joka päivä, jos kyselemme tekemiemme valintojen seurauksia – Mistä se on peräisin? Haittasiko se ympäristöä? Oliko se julmaa eläimiä kohtaan? – sillä on suuri merkitys.”

Goodall luottaa myös luonnon kestävyyteen. Gomben ympärillä ei ole enää paljaita kukkuloita, hän toteaa. ”Puut ovat palanneet. Jätä maa, anna sille mahdollisuus, luonto ottaa takaisin. Uhanalaisuuden partaalla oleville eläimille voidaan antaa uusi mahdollisuus.”

Ja sitten on vielä lannistumaton ihmismieli, Goodall lisää – ihmiset, jotka eivät anna periksi, jotka tarttuvat mahdottomalta tuntuvaan. Hän on selvästi yksi heistä.

Hän jatkaa, hän sanoo, ja matkustaa jopa 300 päivää vuodessa, koska välittää intohimoisesti ympäristöstä, eläimistä ja lapsista – ja koska hän on itsepäinen.

”Luuletteko, että annan Donald Trumppien ja Bolsonarojen ja muiden sellaisten ihmisten tyrmätä minut ja pitää minut alhaalla”, hän kysyy. ”En. Jatkan taistelua kuolemaani asti. Koska olen intohimoinen ja koska uskon, että meillä on aikaikkuna. … Vain jos me kaikki teemme osamme ja ryhdymme yhteistyöhön, voimme alkaa hidastaa ilmastonmuutosta ja parantaa joitakin aiheuttamiamme vahinkoja.”

Tämä artikkeli perustuu Steve Curwoodin haastatteluun, joka esitettiin Living on Earth -ohjelmassa PRX:llä.