Nonsuicidal self-injury (NSSI) voidaan määritellä ”suoraksi ja tarkoitukselliseksi oman kehon kudosten vahingoittamiseksi ilman itsemurha-aikomusta, joka ei ole yhdenmukainen kulttuuristen odotusten tai normien kanssa”.1 NSSI:n esiintyvyys aikuisilla on noin 5,9 % ja nuorilla 18 %.1 Joissakin tuoreissa yhteisöotoksia koskevissa katsauksissa on kuitenkin todettu, että keskimääräiset ja yhdistetyt luvut ovat jopa 17-18 prosenttia.2 Vaikka joitakin tutkimuksia on tehty aikuisilla, useimmat tutkimukset ovat keskittyneet nuoriin, jotka ovat tämän käyttäytymisen huippuikäisiä.3 Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että itsetuhoisten tekojen esiintyvyys on lisääntynyt erityisesti tässä ikäryhmässä.4

NSSI ilmenee monissa eri muodoissa, kuten viiltelynä, ihon viiltelynä, polttamisena, vakavana hankaamisena tai naarmuuntumisena, lyömisenä tai lyömisenä, luun murtamisena, puremisena, nipistämisenä, haavan paranemisen häiritsemisenä ja (harvoin) itseamputaationa ja silmien enukleaationa.4,5 Viiltely on yleisin, ja sen osuus on noin 70 % itsetuhopotilaista.4 NSSI:hen voi liittyä monenlaisia somaattisia ja psykiatrisia terveysseurauksia, ja jopa pinnallinen itsensä vahingoittaminen voi johtaa vakaviin lääketieteellisiin komplikaatioihin.4

”Yleisimpiä käyttäytymismuotoja ovat itsensä viiltely, itsensä polttaminen ja itsensä lyöminen – toisin sanoen ruumiinosan lyöminen tai lyöminen kovaa pintaa vasten ihon mustelmien aikaansaamiseksi”, sanoo Jennifer J. Muehlenkamp, PhD, psykologian apulaisprofessori, Wisconsinin yliopisto Eau Clairessa. Lievempään käyttäytymiseen kuuluu ihon hankaaminen, jossa henkilö hankaa ihoa tai raapii sitä voimakkaasti tarkoituksenaan aiheuttaa verenvuotoa ja ihovaurioita, hän kertoi Psychiatry Advisorille. Myös jään polttamista harjoitetaan joskus, erityisesti keskilännessä.

Hän huomautti, että valittavassa itsetuhomenetelmässä on sukupuolten välisiä eroja, sillä viiltely on yleisempää naisilla ja polttaminen ja itsensä polttaminen yleisempää miehillä. Lisäksi naiset tulevat todennäköisemmin tunnistetuksi ja/tai hakevat apua kuin miehet.

Keskimääräinen alkamisikä on 13-14 vuotta, ja toinen alkamisikä on myöhäisnuoruudessa eli 18-19-vuotiaana, tohtori Muehlenkamp totesi. ”Nuo ovat keskeisiä kehityksen siirtymävaiheita. Ensimmäisen aikana yksilöt ovat siirtymässä yläasteelta lukioon, ja toisen aikana he ovat siirtymässä lukiosta korkeakouluun.”

Nämä siirtymävaiheet ”ravistelevat sosiaalista tukijärjestelmää ja identiteetin tunnetta ja tarjoavat uusia stressitekijöitä selvitettäväksi”. Jos henkilöllä ei ole vankkoja selviytymistaitoja ja hyvää tukiverkostoa, stressitekijöistä voi tulla ylivoimaisia.”

Hän varoitti: ”On tärkeää olla olettamatta, että tämä käyttäytyminen rajoittuu nuoruuteen ja nuoreen aikuisuuteen. Tästä tilasta kärsiviä henkilöitä on läpi koko ikäkauden, vaikka iäkkäitä ei ole tutkittu.”

Ei myöskään ”pidä olettaa, että itsensä vahingoittamiseen ryhdytään aina huomionhakuisuuden vuoksi, mikä on toinen yleinen myytti”, hän sanoi. ”Yleisin syy on tunteiden säätely, kun ihmiset yrittävät selviytyä ylivoimaisesta ahdistuksesta tai itserangaistuksesta, joka juontaa juurensa itsevihasta.” Toisinaan ihmiset ”yrittävät saada muut ymmärtämään ahdinkonsa vakavuuden ulkoisena merkkinä viestittääkseen, kuinka paljon tuskaa heillä on.”

Riskitekijöitä NSSI:lle ovat muun muassa negatiivisten / epämiellyttävien ajatusten ja tunteiden kohonneet tasot, huonot viestintätaidot, huonot ongelmanratkaisukyvyt, hyväksikäyttö, huono kohtelu, vihamielisyys ja kritiikki lapsuudessa, toimintahäiriöinen reaktio stressiin, itserangaistusten tarve ja käyttäytymisen mallintaminen (esim. ikätovereiden kanssa työskentelevät henkilöt, Internet tai media).6

NSSI ja itsetuhoisuus

Suhde itsensä vahingoittamisen ja itsemurhan välillä on ”monimutkainen”.4 Jopa 40 % henkilöistä, jotka syyllistyvät itsensä vahingoittamiseen, harkitsee myös itsemurhaa vammoja aiheuttaessaan, ja noin 50-85 % henkilöistä, jotka vahingoittavat itseään, on yrittänyt itsemurhaa ainakin kerran elämänsä aikana.4 Yhä useammin on kuitenkin käymässä ilmi, että NSSI on ”tarkoitukseltaan, toiminnaltaan ja epidemiologialtaan erilainen” kuin itsetuhoisuus ja erillinen kokonaisuus.7

”NSSI ei sinänsä ole itsemurhayritys”, tohtori Muehlenkamp korosti. Sitä päinvastoin ”käytetään usein selviytymisstrategiana itsemurhan välttämiseksi.”

NSSI:n psykologinen vaikutus erottaa sen myös muista kuin kuolemaan johtaneista itsemurhayrityksistä, sillä siihen liittyy negatiivisten tunteiden väheneminen ja positiivisten tunteiden lisääntyminen. Sitä vastoin itsemurhayritykset voivat johtaa useampiin masennusoireisiin ja itsemurhakäyttäytymiseen johtuen ahdistuksesta siitä, että yritys ei todellisuudessa johtanut kuolemaan.4 NSSI on todennäköisempää, että se toistuu ja muuttuu krooniseksi, sillä noin neljäsosa itseään vahingoittavista henkilöistä raportoi 11-50 erillistä itseään vahingoittavaa episodia.4

Vaikka NSSI ei sinänsä ole itsemurhayritys, se kuitenkin lisää itsemurhariskiä.4 Tulevan itsemurhan riskitekijöitä ovat muun muassa aiempi NSSI-historia,1 tunne, että elämä on vastenmielistä, että kuolema vetää puoleensa, että ei pelkää itsemurhaa tai kuolemaa ja että on erittäin itsekriittinen, apaattinen tai vailla riittävää perhetukea oleva henkilö4

.