Opiskelijoille, jotka oppivat jotain alkuperäisamerikkalaisista, tarjotaan usein vain kaikkein vähintä, mitä on tarjolla: ensimmäisen kiitospäivän toistaminen, Kalifornian espanjalaisen lähetyssaarnaajan rakentaminen sokerikuutiosta tai muistiin painettu muistiin opettelukortti Trail of Tearsista juuri ennen AP:n koetta.S. History Test.
Vähemmistö Yhdysvaltojen oppilaista ei saa kattavaa, harkittua tai edes täsmällistä opetusta Amerikan alkuperäiskansojen historiasta ja kulttuurista. Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijoiden vuonna 2015 tekemässä tutkimuksessa todettiin, että 87 prosenttia alkuperäisamerikkalaisista opetettavasta sisällöstä sisältää vain 1900-lukua edeltävää kontekstia. Lisäksi 27 osavaltiota ei maininnut yksittäistä alkuperäisamerikkalaista historiastandardeissaan. ”Kun tarkastellaan laajempaa kuvaa, jonka määrälliset tiedot piirtävät”, tutkimuksen kirjoittajat kirjoittavat, ”on helppo väittää, että Yhdysvaltain historian kerronta on tuskallisen yksipuolista amerikkalaisesta tarinasta kertoessaan, erityisesti alkuperäiskansojen kokemusten osalta.”
Smithsonianin Amerikan intiaanien kansallismuseo pyrkii korjaamaan tämän Native Knowledge 360 Degrees (NK360°) -hankkeen avulla. Museon kansallinen koulutusaloite, joka käynnistettiin ensimmäisen kerran helmikuussa 2018, perustuu yli kymmenen vuoden aikana museossa tehtyyn työhön. Moniosainen aloite pyrkii parantamaan sitä, miten Amerikan alkuperäiskansojen historiaa ja kulttuuria opetetaan kouluissa eri puolilla maata esittelemällä ja nostamalla esiin alkuperäiskansojen näkökulmia ja ääniä. Juuri hyvissä ajoin ennen lukuvuoden 2019-2020 alkua aloitteesta julkaistiin kolme uutta oppituntisuunnitelmaa, jotka tarjoavat syvällisemmän katsauksen inka-imperiumin innovaatioihin, tutkivat, miksi jotkin alkuperäisamerikkalaisheimojen ja Yhdysvaltain hallituksen väliset sopimukset epäonnistuivat, ja tarjoavat syvällisen tutkimuksen 1830-luvulla tapahtuneen cherokee-heimon siirtämisen kontekstista ja historiasta.
NK360°:n ytimessä on ”Essential Understandings”, kymmenosainen viitekehys, joka auttaa opettajia pohtimaan, miten he opettavat alkuperäiskansojen historiaa. Osa käsityksistä kyseenalaistaa suoraan narratiiveja, joita kouluissa jo ylläpidetään oppikirjojen ja standardien kautta, kuten käsitys Amerikan intiaaneista monoliittisena ryhmänä: ”Ei ole olemassa yhtä ainoaa intiaanikulttuuria tai kieltä. Amerikan intiaanit ovat sekä yksilöitä että heimoryhmän jäseniä”, opetussuunnitelmassa väitetään. Toinen myytti, jota opetussuunnitelma käsittelee, on ajatus siitä, että Amerikan intiaanit ovat menneisyyden kansaa: ”Nykyään intiaanien identiteettiä muokkaavat monet monimutkaiset sosiaaliset, poliittiset, historialliset ja kulttuuriset tekijät”. Siinä korostetaan myös sitä työtä, jota alkuperäiskansat ovat tehneet kulttuuri-identiteettinsä vaalimiseksi: ”1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa monet Amerikan intiaaniyhteisöt ovat pyrkineet elvyttämään ja vaatimaan takaisin kielensä ja kulttuurinsa.”
Nämä keskeiset käsitykset tukevat aloitteen verkossa julkaistuja oppituntisuunnitelmia, jotka on julkaistu maksutta ja joita opettajat voivat käyttää luokissaan. NK360°:n johtaja ja Muscogee (Creek) Nationin kansalainen Edwin Schupman sanoo, että aloite pyrkii ”kohtaamaan opettajat siellä, missä he ovat ja mitä heidän tarpeensa ovat.”
Vaikka aloitteen henkilökunnalla on laajoja suunnitelmia aiheista, joita he haluaisivat lopulta käsitellä, oppituntisuunnitelmat ovat toistaiseksi keskittyneet ensisijaisesti laajentamaan aiheita, joita kouluissa jo opetetaan – kiitospäivää, sopimuksia U.S.A:n välillä, ja että niiden avulla on voitu käsitellä eri aiheita.USA:n hallituksen ja Amerikan intiaanikansojen välisiin sopimuksiin, Trail of Tearsiin, jotta opettajat käyttäisivät niitä todennäköisemmin.
Pohdi, miten Amerikan intiaanien poistamista opetetaan usein kouluissa. Oppilaat oppivat, että presidentti Andrew Jackson johti politiikkaa ja allekirjoitti intiaanien siirtämistä koskevan lain vuonna 1830. Laki johti cherokee-kansan pakkosiirtoon nykyisestä Amerikan eteläosasta, mukaan lukien Georgiasta ja Alabamasta, intiaanialueelle (nykyinen Oklahoma). Tuhannet alkuperäiskansat kuolivat matkalla, mistä nimi ”Trail of Tears” (kyynelten polku).”
Mutta tämä näkemys peittää alleen sen, että useat muutkin heimot pakotettiin pois mailtaan samoihin aikoihin ja että monet alkuperäiskansat vastustivat aktiivisesti niiden siirtämistä. Ja Cherokee-heimon kohdalla saapuminen Indian Territoryyn on ”se paikka, johon tarina yleensä loppuu, mutta alkuperäiskansojen kohdalla se ei loppunut, kun he saapuivat sinne”, Schupman sanoo.
NK360°:n uusin oppituntiohjelma ”The Trail of Tears: A Story of Cherokee Removal”, joka on luotu yhteistyössä Cherokee Nationin kanssa, tarjoaa kattavamman näkemyksen tästä usein opetettavasta, mutta huonosti ymmärretystä historiallisesta luvusta. Materiaali tuo historian nykypäivään ottamalla mukaan alkuperäiskansojen ääniä ja näkökulmia. ”Meillä on haastatteluja yhteisön jäseniltä, joiden perheet olivat osa tuota siirtoa, näiden yhteisöjen johtajilta tänä päivänä, jotka yhä käsittelevät kansakunnan uudelleenrakentamisen vaikutuksia”, Schupman sanoo. Materiaali täydentää myös aiemmin julkaistuja oppimissuunnitelmia ”American Indian Removal: What Does It Mean to Remove a People?” ja ”How Did Six Different Native Nations Try to Avoid Removal?” (Miten kuusi eri intiaanikansaa yritti välttää siirtämisen?)
NK360°-tuntisuunnitelmissa käytetään tutkivaa opetusta kriittisen ajattelun taitojen edistämiseksi. Schupman sanoo: ”Esitämme kysymyksiä, annamme oppilaille analysoitavia primaari- ja sekundaarilähteitä ja joitakin tehtäviä, joiden avulla he voivat kerätä todisteita vastatakseen näihin kysymyksiin.” Oppitunneilla on vuorovaikutteisia elementtejä, kuten pelejä ja tekstin merkintätyökaluja, sekä multimediaelementtejä, kuten animoituja videoita ja intiaaninuorten haastatteluja, joihin oppilaat ovat suhtautuneet myönteisesti NK360°:n tutkimuksen mukaan.
Jennifer Bumgarner, seitsemännen luokan kieltenopettaja Pohjois-Carolinan maaseudulla, alkoi käyttää elementtejä kirjasta ”Northern Plains History and Cultures: How Do Native People and Nations Experience Belonging?” luokassaan viime vuonna ja oli innoissaan siitä, miten saumattomasti ne sopivat hänen oppilaidensa yhteisöllisyyden tutkimiseen. ”
Sandra Garcia, joka opettaa yhteiskuntaoppia seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisille kaksikielisessä kielikylpyohjelmassa Glendalessa, Kaliforniassa, sanoo, että ”opettajille on hyvin aikaa vievää kerätä kaikki nämä resurssit”. Garcia lisää arvostavansa sitä, että NK360° tutkii, yhdistää ja esittelee materiaalit valmiina pakettina.
Kumpikin Bumgarner ja Garcia osallistuivat NK360°:n opettajille suunnattuun kesäinstituuttiin, joka on osa laajempaa, ympärivuotista ammatillista kehittämisohjelmaa. Nelipäiväiseen instituuttiin osallistuu noin 30 opettajaa eri puolilta maata oppimaan, miten intiaanien historiaa ja kulttuuria voidaan opettaa paremmin. Kokemus oppimisesta NK360°-kouluttajilta ja yhteistyöstä muiden osallistujien kanssa antoi Garcialle ”paljon itseluottamusta opettaa aihetta ja opettaa muille”, miten sitä käytetään, ja rohkaisi häntä jopa tutustumaan perheensä omaan alkuperäiskansojen perintöön Meksikossa.”
Tänä kesänä Alison Martin saapui Washingtonin osavaltiosta NK360°:n vuoden 2019 opettajaresidenssiksi. Martin, joka on Karuk-heimon kirjoilla oleva jälkeläinen, nautti tilaisuudesta tehdä yhteistyötä muiden läsnäolevien opettajien – joista suurin osa on muita kuin alkuperäiskansoja ja joista monilla on vain vähän vuorovaikutusta alkuperäiskansojen kanssa – kanssa siitä, miten tätä historiaa voidaan opettaa paremmin. ”On hyvää tarkoittavia opettajia, jotka kasvoivat järjestelmässä, joka ei opettanut tai opetti vääriä käsityksiä. Nämä opettajat kasvavat ja heillä on tämä sokea piste”, hän sanoo. Museo ”puuttuu suoraan tähän vuosikymmeniä ja vuosisatoja jatkuneeseen vääränlaiseen opetukseen perustuvaan väärinkäsityskierteeseen”, hän lisää. ”Alkuperäiskansat luokitellaan helposti merkityksettömiksi, menneisyyden kansoiksi, ja opettajien, joilla ei ole yhteyksiä alkuperäisyhteisöihin, voi olla vaikea ymmärtää, mitä alkuperäiskansana oleminen tarkoittaa nykyaikaisessa roolissa.”
Museossa ollessaan Martin keskittyi mukauttamaan neljäsluokkalaisille yläkouluasteen opetussuunnitelmaa ”Meillä on tarina kerrottavanamme: Chesapeaken alueen alkuperäiskansat”. Nyt kun hän on palannut kotiin ja aloittaa ensimmäisen vuoden opettajana intiaaniasioiden toimiston koulussa ja kymmenettä vuotta lasten parissa työskennellessään, Martin aikoo testata uudistettua opetussuunnitelmaansa luokkahuoneessa. Hänen intiaanioppilaansa ymmärtävät jo paremmin alkuperäisyhteisöjen monimuotoisuutta, mutta hän on innoissaan saadessaan heidät ajattelemaan ja uteliaiksi eri puolilla maata sijaitsevia intiaaniyhteisöjä, kuten Washingtonin alueella sijaitsevaa Piscatawayn heimoa. Martin haluaa ”tehdä alkuperäiskansojen opetuksesta hauskaa ja kiinnostavaa lapsille”, hän sanoo. ”Sen pitäisi olla intiaaniyhteisöjen juhlaa.”
Kasvaessaan aloite hyödyntää kumppanuusverkostoa osavaltioiden opetusvirastoista intiaanikansoihin ja opettajajärjestöihin, jotka auttavat kehittämään uutta opetussuunnitelmaa, rekrytoimaan opettajia ammatillisiin kehittämisohjelmiin ja tuomaan oppituntisuunnitelmat kouluihin eri puolilla maata.
Yli vuosi käynnistyksensä jälkeen Schupman on tyytyväinen ohjelman vastaanottoon. Yleisemmällä tasolla kuitenkin ”luulen, että on paljon väärinkäsityksiä tarpeesta lisätä osallisuutta ja tasa-arvoa. Sitä pidetään jotenkin revisionistisena tai uhkaavana muita ihmisryhmiä kohtaan”, hän sanoo. Pohjimmiltaan NK360°:ssa on kyse siitä, että alkuperäisamerikkalaiset ”kertovat oman tarinamme, oman kollektiivisen tarinamme ja tekevät siinä paljon parempaa työtä.”
Amerikan alkuperäisväestön historian ymmärtäminen ”antaa meille paremmat valmiudet käsitellä kysymyksiä, joita kohtaamme kansakuntana tänä päivänä”, hän sanoo. ”Jos ymmärtäisimme paremmin muiden ihmisten kokemuksia sellaisista asioista kuin maahanmuutto tai sellaiset toimet kuin ihmisten poistaminen – niiden vaikutuksia – uskon, että silloin olisimme vähemmän alttiita epätarkoille kertomuksille ja kykenisimme paremmin vastaamaan niihin harkitulla tavalla.”