Salemin noitaoikeudenkäynnit historiassa ja kirjallisuudessa
Yliopistokurssi, Virginian yliopisto
kevätlukukausi 2001

Increase Mather syntyi 21. kesäkuuta 1639 Richard ja Katherine Matherin lapsena. Hän ja neljä hänen viidestä veljestään seuraisivatRichardin kutsua ohjata toverinsa moraalia ja hengellisyyttä, vaikka perhe uskaltautui muiden puritaanien kanssa UuteenEnglantiin 1600-luvulla. Sinne Mathersit asettuivat, kunRichard aloitti työnsä Dorchesterissa Bostonista etelään.

Increase valmistui Harvard Collegesta vuonna 1656, johon hän palasi sen presidentiksi. Hänen poikansa Cotton Mather syntyi puritaanisten Mather-pappien kolmanteen sukupolveen, ja seurattuaan isänsä jalanjälkiä opiskelemalla Harvardissa Cotton liittyisi isänsä seuraan Bostonin uskonnollisen järjestelmän johtajaksi.

Helmikuussa 1674 Increase Mather piti saarnan, jonka otsikko oli ”Ahdingon päivä on lähellä”, ja se oli ensimmäinen monista suurista puheista, jotka tekivät hänestä vaikutusvallan omaavan puritaanisen johtajan Bostonissa ja koko kasvavassa Massachusettsin lahden siirtokunnassa. Vuoteen1680-1681 mennessä Increase Mather oli ”vakiinnuttanut asemansa Uuden Englannin kirkon konservatiivisena puolestapuhujana”. Hänen hallitseva roolinsa puritaanisessa yhteiskunnassa kutsuisi häntä valtameren taakse, kun Englannin levottomat tapahtumat johtivat Massachusettsin lahden siirtokunnan peruskirjan peruuttamiseen. Vuosien 1688 ja 1692 välillä IncreaseMather oli Englannissa puhumassa siirtokunnan puolesta.

Mather palasi Uuteen Englantiin 14. toukokuuta 1692 mukanaan paitsi uusi peruskirja myös uusi kuvernööri, Sir William Phips. LisäysMatherilla oli ratkaiseva rooli siinä, että kruunu varmisti Phipsin nimityksen, ja siksi kuvernööri oli hänelle velkaa asemastaan.

Matherin ja Phipsin saapuessa Bostoniin Salem Villagessa tapahtumat olivat jo alkaneet velloa pienen yhteisön rajojen ulkopuolella. Vankilat alkoivat täyttyä syytetyistä noidista, ja väliaikainen kuvernööri Bradstreet oli estänyt tuomioistuimia istumasta oikeudenkäynneissä. Uuden peruskirjan valtuuttamana uusi kuvernööri pyrki purkamaan oikeuslaitoksen ruuhkaa ja perusti erityisen Oyer and Terminer -tuomioistuimen, jonka tehtävänä oli ”kuulla ja ratkaista” noituusjuttuja. Tuomioistuin perustettiin 27. toukokuuta 1692, ja Bridget Bishop teloitettiin ensimmäisenä Salemen Gallows Hillillä täsmälleen kaksi viikkoa myöhemmin, 10. kesäkuuta.

Kuvernööri Phips, joka oli ilmeisesti yllättynyt nopeudesta ja voimasta, jota hänen toimensa olivat alkaneet laukaista, kääntyi Matherin ja muiden merkittävien bostonilaisten pappien puoleen. Increase allekirjoitti poikansa Cotton Matherin kirjoittaman ”The Return of Several Ministers” -kirjeen, jossa bostonilaiset ministerit kehottivat varovaisuuteen haamutodisteiden käytössä Salemin tuomioistuimessa. Koska Phips oli kiireinen valmistautuessaan retkikuntaan, jonka tarkoituksena oli taistella intiaanijoukkoja vastaan Mainessa, hän ei kiinnittänyt riittävästi huomiota Salemin tuomioistuimen määräämien pidätysten ja teloitusten kasvavaan määrään, ennen kuin hän lähti Bostonista Maineen elokuun puolivälissä 1692. Phipsin mukana lähti IncreaseMatherin korkein suojelija siviilihallinnossa ja kaikki toiveet, joita hänellä saattoi olla Salemin tuomioistuimen hillitsemiseksi.

Kesäkuun pitkittyessä heinäkuuksi pidätysten, tutkimusten ja vangitsemisten tahti vain kiihtyi, mikä johti viiden naisen teloitukseen 19. heinäkuuta. Heinäkuun 31. päivänä Increase piti Simon Willardin kolmannessa kirkossa Bostonissa saarnan, jossa hän esitti seurakunnalle kysymyksen: ”Mikä erottaa helvetin paholaiset ja taivaan enkelit toisistaan?” Mather vastasi, että pyhyyden laatu erotti taivaan enkelin taivaan alla olevista paholaisista, ja näin tehdessään hän ”keskitti vastuun NewEnglandin kansaan kokonaisuudessaan ja katsoi kuitenkin yksilöihin keinoja ongelman ratkaisemiseksi”. Se kannusti yksittäistä uskovaa huolehtimaan oman sielunsa tilasta riippumatta siitä, mitä maailmassa tapahtuu.” (Peterson, 93). Tällaisten bostonilaiselta saarnastuolilta tulleiden sanojen vaikutus noituusongelmaa koskeviin näkemyksiin on epäsuora, mutta kuitenkin selvä. Mather neuvoi seurakuntaa, että heidän tulisi kiinnittää huomionsa omiin puutteisiinsa eikä niihin, joita he näkivät naapureissaan ja ystävissään. Silti tämä ei ollut selkeä viesti oikeudenkäyntien pysäyttämiseksi, ja ne jatkuivat keskeytyksettä Salemissa.

Lisäys Mather osallistui vain yhteen oikeudenkäyntiin Salemissa, George Burroughs nuoremman oikeudenkäyntiin, ja hän näyttäisi olleen täysin samaa mieltä lopputuloksesta.Bernard Rosenthal kiinnittää teoksessaan Salem Story huomiota näennäiseen ristiriitaan lisäys Matherin yleisen vastalauseen tuomioistuimen metodeja vastaan ja hänen tukemisensa samoille metodeille herra Burroughsin tapauksessa. Rosenthal kirjoittaa, että ”Burroughs tarjosi toisinajattelevana pappina niin voimakkaan symbolin menetetystä puritaanisesta vallasta, että maltilliset ja vaikutusvaltaiset ministerit, kuten Increase ja Cotton Mather, menettivät tiensä kohdatessaan hänen tapauksensa”. Tämänkaltaiset ristiriitaisuudet kummittelevat edelleen aikakauden tutkijoiden Matheria koskevissa kommenteissa.

Syyskuun 1692 lopulla noitaoikeudenkäynnit olivat todella saavuttaneet hysteerisen huippunsa. Yhdeksäntoista oli hirtetty, ja Giles Corya oli kidutettu kuoliaaksi, koska hän oli kieltäytynyt tunnustamasta syytettä. Kymmenet ihmiset odottivat vankiloissa oikeudenkäyntiä heitä vastaan nostetuista syytteistä.

Cases of Conscience -kirjassaan Increase Mather kertoi painokkaasti epäluulostaan noitien tuomitsemisessa käytettäviä spektrisiä todisteita kohtaan. Hän väitti, että olisi parempi, että kymmenen noitaa pääsisi vapaaksi kuin että yhden syyttömän veri vuodatettaisiin. Eräs Matherin elämäkerran kirjoittaja kirjoitti, että ”mikään pyrkimys rikosten kitkemiseen ei koskaan saanut häntä luopumaan uskomuksestaan, että olipa syyllisten kohtalo mikä tahansa, viattomat eivät koskaan saa olla vaarassa”. Hänen jyrkät sanansa, joissa hän paheksui haamutodisteita, joita Court of Oyer and Terminer -oikeus käytti usein, lopettivat oikeudenkäynnit kuvernööri Phipsin lokakuun lopussa antaman ohjeen jälkeen, joka oli hiljattain palannut retkeltään Mainesta.

Cases of Conscience ei kuitenkaan ole vailla puutteita, joista tärkein on Matherin yritys vapauttaa Salemin tuomarit kaikista väärinkäytöksistä ja ylistää heitä heidän työstään. BernardRosenthal kirjoittaa, että ”kun noitaoikeudenkäynnit päättyivät, hän todellakin tuomitsi syyttäjän ja oikeutti syyttäjät”. PerryMiller kirjoittaa voimakkaammin, että ”ilman jälkikirjoitusta Cases of Conscience olisi rohkea veto; sen kanssa kirja on surkeaa kaksinaamaisuutta”. Kenneth Murdock tarjoaa tasapainoisemman lähestymistavan kirjoittaessaan Matherin jälkikirjoituksesta: ”Vähemmän voisi tuskin sanoa oikeudenmukaisuudesta. Enemmän hyväksyntää oikeudenkäynneille Mather ei koskaan ilmaissut.”

Lisäksi Matheria on kritisoitu siitä, että hän viivytteli huomattavan moraalisen auktoriteettinsa asettamisessa oikeudenkäyntejä vastaan, mutta vaikuttaa siltä, että ”The Return of the Ministers” -kirjan tukemisesta omien Cases of Conscience -kirjojensa kautta Mather pyrki jatkuvasti varovaisuuteen hysteriaa vastaan horjuttamatta Bostonin ja Salemin puritaanihallituksen tiukkoja puitteita. Toiset ovat arvostelleet Matheria hänen näennäisestä kaksinaamaisuudestaan, kun hän tuomitsi oikeudenkäynnit yleisesti mutta kannatti Burroughsin oikeudenkäyntiä tai paheksui tuomioistuimen toimintaa mutta ylisti sen valvojia. On tärkeää huomata, kuten monet ovat tehneet, että Increase Mather uskoi hyvin paljon noituuden pahuuteen ja vaaroihin ja oli epäillyt, että jos paholaisen kädenjälki osoittautuisi todeksi, puritaanisen yhteiskunnan ei pitäisi ”sallia noitien elämistä”. Mather saattoi hyvinkin pitää George Burroughsia noitana ja olla tyytyväinen kuullessaan tämän hirttämisestä elokuussa 1692. Hän todennäköisesti ihaili jossain määrin sitä sitkeyttä, jolla Court of Oyer and Terminer otti tehtäväkseen puolustaa Massachusettsin lahden liittoyhteisöä paholaiselta.

Mather kuitenkin ymmärsi, että viatonta verta vuodatettiin ja että Salemin tuomioistuin riehui piittaamatta papillisten oppaiden neuvoista, mikä oli ennennäkemätöntä puritaanien siirtokunnassa. Mather saattoi myös nähdä Salemin kylän nuorten tyttöjen oletetuista kärsimyksistä alkunsa saaneissa noitaoikeudenkäynneissä oireita perusteellisesti muuttuvasta puritaanimaailmasta. Hän joutui sen keskelle muun Uuden-Englannin tavoin ja oli epäilemättä samaa mieltä ystävänsä Thomas Brattletin kanssa siitä, että ”iät ja ajat eivät pyyhi pois sitä häpeää ja niitä tahroja, joita nämä tapahtumat jättävät maahamme”.

Mather oli kuitenkin samaa mieltä ystävänsä Thomas Brattletin kanssa siitä, että ”iät ja ajat eivät pyyhi pois sitä häpeää ja niitä tahroja, joita nämä tapahtumat jättävät maahamme”.