Implisiittisen persoonallisuusteorian määritelmä
Implisiittisellä persoonallisuusteorialla viitataan henkilön käsityksiin siitä, millä persoonallisuuden piirteillä on taipumus esiintyä ihmisillä yhdessä. Voidaanko esimerkiksi olettaa, että huumorintajuinen henkilö on myös älykäs? Onko viehättävä ihminen todennäköisesti rehellinen vai epärehellinen?
Onko johtaja joku todennäköisesti ystävällinen vai aggressiivinen? Implisiittiset persoonallisuusteoriat ohjaavat johtopäätöksiä, joita sosiaaliset havaitsijat tekevät muista ihmisistä. Jos havaitsija esimerkiksi näkee jonkun käyttäytyvän energisellä tyylillä ja olettaa, että energisyys liittyy älykkyyteen, havaitsija todennäköisesti päättelee, että toinen henkilö on älykäs.
Implisiittisen persoonallisuusteorian historia ja tausta
Implisiittisten persoonallisuusteorioiden käsitteen toi moderniin psykologiaan Lee Cronbach 1950-luvulla käsitteellään ”yleistetty toinen”. Tämä ”toinen” sisälsi henkilön uskomukset ominaisuuksista ja kyvyistä, joita tyypillisellä henkilöllä oli, sekä siitä, miten nämä ominaisuudet ja kyvyt liittyivät toisiinsa. Cronbach uskoi, että ihmisten teoriat ominaisuuksista ja kyvyistä yhdistivät nämä ominaisuudet muutamaan tärkeään persoonallisuuden ulottuvuuteen, ja lukuisat tutkijat pyrkivät myöhemmin selvittämään, mitkä nämä ulottuvuudet olivat. Eri tutkijat päätyivät erilaisiin johtopäätöksiin siitä, mitkä olivat persoonallisuuden pääulottuvuudet, mutta joitakin usein esiin tulleita ulottuvuuksia olivat hyvät vs. huonot piirteet, sosiaalisesti taitavat vs. taitamattomat, älyllisesti lahjakkaat vs. ei-älylliset, aktiiviset vs. passiiviset, ystävälliset vs. epäystävälliset, dominoivat vs. alistuvat ja auktoriteetteja hyväksyvät vs. hylkäävät.
Yksi suurimmista kiistoista, jotka liittyvät persoonallisuuden implisiittisiin teorioihin, on kysymys siitä, kuvastavatko teoriat todellisuutta, vai onko se todellisuuden kuva. Kun ihmiset esimerkiksi yhdistävät johtajuuden dominoivaan persoonallisuuteen, heijastavatko he vain sosiaalista maailmaa sellaisena kuin se todella on olemassa, vai tekevätkö he olettamuksen, jota reaalimaailman todisteet eivät tue – ja kenties heijastavat vain sitä tosiasiaa, että johtajuus ja dominoivuus ovat sanakirjamerkitykseltään päällekkäisiä sanoja? Vaikka kaikki johtopäätökset olisivat edelleen kiistanalaisia, yksi tapa lukea tutkimusta on, että implisiittiset persoonallisuusteoriat heijastavat jonkin verran todellisuutta mutta liioittelevat sitä: Monet ihmiset yliarvioivat sitä, miten yhteenkuuluvia jotkin piirteet ihmisillä todella ovat, vaikka nämä piirteet todellisuudessa ovat jonkin verran yhteenkuuluvia.
On syytä huomata, että termiä implisiittinen persoonallisuusteoria on viime aikoina käytetty tarkoittamaan toista tapaa, jolla persoonallisuuden ominaisuuksia koskevat teoriat voivat erota toisistaan. Carol Dweckin työn mukaan ihmiset eroavat toisistaan sen mukaan, uskovatko he, että henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten älykkyyttä, voidaan muokata tai parantaa ponnistelujen avulla vai pysyvätkö ne vakaina ja muuttumattomina riippumatta siitä, mitä henkilö tekee. Tämä termin implisiittinen persoonallisuusteoria käyttö on täysin erillinen tässä kohdassa määritellystä.
Implisiittisen persoonallisuusteorian vaikutukset
Implisiittisillä persoonallisuusteorioilla on monia vaikutuksia sosiaaliseen arvosteluun. Niiden on esimerkiksi osoitettu vaikuttavan suoritusarviointeihin organisaatioissa – jos työntekijä osoittaa yhtä piirrettä, häntä arvioiva henkilö olettaa, että hänellä on myös muita piirteitä. Tällaisten teorioiden on myös osoitettu vaikuttavan muistiin muista ihmisistä siten, että sosiaalisilla havaitsijoilla on taipumus muistaa implisiittisten persoonallisuusteorioidensa voimakkaasti ehdottamia piirteitä ja käyttäytymistä, joita ei todellisuudessa ollut.
Kaksi erityyppistä implisiittistä persoonallisuusteoriaa on saanut erityistä huomiota psykologisessa tutkimuksessa. Ensinnäkin halo-ilmiöllä tarkoitetaan taipumusta päätellä, että henkilöllä on useita myönteisiä ominaisuuksia, jos hänellä on muutama hyvä ominaisuus (ja päätellä useita kielteisiä ominaisuuksia, jos henkilöllä on yksi ei-toivottu ominaisuus). Toiseksi fyysinen viehättävyys johtaa siihen, että ihmiset päättelevät, että henkilöllä on useita toivottavia ominaisuuksia. Fyysisesti viehättävien ihmisten oletetaan olevan esimerkiksi lämpimämpiä, sosiaalisesti taitavampia ja jopa älykkäämpiä kuin ikätovereidensa.
Yksi merkittävä esimerkki implisiittisten persoonallisuusteorioiden vaikutuksista liittyy HIV/aidsin ehkäisyyn. Ihmiset olettavat voivansa sanoa, kuka on HIV-positiivinen vain katsomalla häntä – ja näkemällä esimerkiksi sen, onko henkilö hyvin pukeutunut. Pukeutumisen ja terveydentilan välisestä yhteydestä ei ole mitään todisteita – joten tällaisen implisiittisen persoonallisuusteorian käyttäminen tällä alalla on parhaimmillaankin huolestuttavaa.
- Borkenau, P. (1992). Implisiittinen persoonallisuusteoria ja viiden tekijän malli. Journal of Personality, 60, 295-327.
- Schneider, D. J. (1973). Implisiittinen persoonallisuusteoria: A review. Psychological Bulletin, 79, 294-309.
- Sedikides, C., & Anderson, C. A. (1994). Kausaaliset käsitykset piirteiden välisistä suhteista: Liima, joka pitää henkilötyypit yhdessä. Personality and Social Psychology Bulletin, 20, 294-302.