Kiinan hallitus hyväksyi 30. kesäkuuta Hongkongin kansallisen turvallisuuslain. Siinä kriminalisoidaan kaikki ”irrottautuminen”, ”kumouksellisuus”, ”terrorismi” ja ”salaliitto vieraan valtion kanssa”. Se myös laajentaa huomattavasti poliisin valtuuksia tutkia kansalaisia. Lakia on arvosteltu laajalti siitä, että se on askel kohti Hongkongin ”mantereellistamista”. Monet eivät kuitenkaan ole ymmärtäneet, että Kiinan äskettäinen Hongkongin pakkoliitos on vain osa Kiinan suurta palapeliä.

Hongkongin itsenäisyyden rapautuminen on seurausta huolellisesti laaditusta suunnitelmasta, jonka tarkoituksena on heikentää alueen autonomiaa salaa ja sulauttaa se aggressiivisesti osaksi Manner-Kiinaa useiden manööverien avulla.

Juridisen riippumattomuuden rajoittaminen

Hongkongin asianajajayhdistys on jo pitkään ollut huolissaan siitä, että Peking on ”mantereistuttanut” sen oikeusjärjestelmän. Kiina pyrkii heikentämään Hongkongin oikeuslaitosta antamalla tulkintoja alueen peruslaista ylimmän lainsäädäntöelimensä, kansankongressin pysyvän komitean (NPCSC) kautta. Näitä tulkintoja on luonnehdittu ”pelkiksi muutoksiksi Hongkongin mini-perustuslakiin”, ja ne on toteutettu erittäin ”raa’alla ja äkillisellä tavalla”.

Kiinan ankarimmat puuttumiset Hongkongin oikeusjärjestelmään liittyivät muutoksiin, jotka koskivat sellaisten Kiinan kansalaisten oleskeluoikeutta, joiden vanhemmat asuvat Hongkongissa, toimeenpanevan johtajan toimikautta ja diplomaattisen koskemattomuuden myöntämistä valtioille, jotka hyödyttivät voimakkaasti Kiinaa.

Nämä Hongkongin peruslakiin kohdistuneet hyökkäykset ovat saaneet tuomarit tuntemaan itsensä ”loukkuun”; eräs veteraanituomari Hongkongista – sekä Britannian että Kiinan vallan alaisuudesta – kommentoi, että ”jos sitä tulkitaan liian usein, vaarana on, että meille ei jää mitään, minkä perusteella voimme antaa tuomioita”.

Poliittinen kumouksellisuus:

Pekingin virkamiehet ovat myös pyrkineet huolellisesti kitkemään kaikki ”kiinalaisvastaiset” poliittiset ehdokkaat Hongkongin vaaleissa asettumasta ehdolle järjestämällä poliittisia seuloja. Myönnettyään Hongkongille yleisen äänioikeuden vuonna 2017 NPCSC sisällytti ovelasti varauman, joka tarkoitti, että menestyneiden poliittisten ehdokkaiden on oltava nimityskomitean hyväksymiä ennen kuin he voivat asettua ehdolle julkisissa vaaleissa.

NPCSC:n päätös herätti joukkomielenosoituksia, joissa monet väittivät saaren olevan ”valedemokratia” eikä sillä ole aitoa yleistä äänioikeutta. Tämän ”mantereellistamismanööverin” vaikutusta havainnollisti parhaiten Agnes Chow’n ehdokkuuskampanjan estäminen vuonna 2018, koska hänen puolueensa kannatti Hongkongin itsemääräämisoikeutta. Päätöstä kuvailtiin osoitukseksi siitä, että ”hallituksella on oikeus arvioida jonkun poliittisia vakaumuksia oman arvionsa perusteella eikä mahdollisen ehdokkaan esittämien tosiasioiden tai todisteiden perusteella”.

Kielipolitiikka:

Kiinan ”mannermaistuminen” ei näy missään olennaisemmin kuin paikallisen kielen institutionaalisessa rapauttamisessa. Ennen vuoden 1997 luovutusta suurin osa paikallisista kouluista opetti ensisijaisesti englantia ja kantonin kieltä; mandariinikiina sen sijaan kuului perusopetussuunnitelmaan vasta vuonna 1998. Sen jälkeen Kiinan viranomaiset ovat vaatineet mandariinin kielen laajempaa käyttöä sekä hallinto- että oppilaitoksissa. Tätä mandariinin korostamista yhteisenä kielenä käytetään strategiana, jolla pyritään heikentämään Hongkongin itsenäistä kulttuuri-identiteettiä. Hongkongin lakiasäätävän neuvoston jäsen Claudia Mo kommentoi, että ”jos kaupunki halutaan tappaa, sen kieli tapetaan”.

Kiinan virkamiehet tekevät juuri niin.

Virallisesti hallitus rohkaisee oppilaita oppimaan kaksikielisesti kiinaa ja englantia sekä kolmikielisesti englantia, kantonia ja mandariinia, mutta kulissien takana tilanne on hyvin erilainen. Jopa Hongkongin yliopistojen johtotehtävissä on kerrottu, että virkamiehet ”lahjovat” kouluja, jotta ne siirtyisivät kantonin kielestä mandariinikiinan kieleen. Kaiken kukkuraksi Hongkongin opetusvirasto alensi toukokuussa 2018 paikallisen kantonin kielen murteeksi, vaikka suurin osa väestöstä puhuu kantonia äidinkielenään.

Mandariinin ja kiinalaisten ihanteiden edistäminen paikallisen elämäntavan sijaan on herättänyt Hongkongin asukkaissa vakavia huolia saaren ja sen itsenäisen kulttuurin tulevaisuudesta.