Kaikissa osavaltioissa on hyvin tarkat määräajat henkilövahinkotapausten jättämiselle yleensä ja erityisesti hoitovirheoikeudenkäynneille. Näitä määräaikoja kutsutaan vanhentumisajoiksi. Lääkevirheitä koskevat vanhentumisajat ovat hieman monimutkaisia, koska useimmat osavaltiot ovat luoneet kolme- tai neliosaisen vanhentumisajan lääkevirheitä koskeville tapauksille. Lue lisää.

Tavanomainen vanhentumisaika

Vanhentumisajan ensimmäinen osa on tavanomainen vanhentumisaika, joka antaa hoitovirheiden uhreille tietyn määrän vuosia – yleensä osavaltiosta riippuen kahdesta kuuteen vuotta – hoitovirheen tapahtumisen jälkeen, jotta he voivat nostaa kanteen.

Jos uhri ei nosta kannetta tämän määräajan kuluessa, uhri menettää oikeuden nostaa kanteen kyseiseen tapaukseen liittyvästä hoitovirheestä, ellei hän kuulu johonkin vanhentumisajan toisen ja/tai kolmannen osan luoman poikkeuksen piiriin (käsittelemme näitä yksityiskohtaisesti jäljempänä).

Jos siis osavaltiossasi tavanomainen vanhentumisaika on esimerkiksi kolme vuotta, menettäisit oikeuden nostaa kanteen hoitovirheestä, jos et nostaisi kannetta kolmen vuoden kuluessa tapahtumapäivästä, ellei jokin seuraavista poikkeuksista ole voimassa.

(Oman osavaltiosi vanhentumisaikataulukosta löydät osavaltiosi vanhentumisaikataulun.)

Tiedonhankintasääntö

Tiedonhankintasäännön toista osaa kutsutaan tiedonhankintasäännöksi. Discovery-sääntö on poikkeus tavanomaisesta määräajasta. Osavaltiot lisäsivät tiedonsaantisäännön, koska monet hoitovirheen uhrit menettivät oikeuden nostaa hoitovirhekanteen, koska he eivät edes tienneet, että heillä oli hoitovirhettä koskeva vaatimus, ennen kuin vuosia tavanomaisen vanhentumisajan umpeutumisen jälkeen.

Tiedonsaantisäännön sanamuoto voi vaihdella osavaltiokohtaisesti, mutta yleensä se sallii sen, että vanhentumisaikaa voidaan pidentää siihen asti, kunnes hoitovirheen uhri joko tosiasiallisesti sai selville olleensa hoitovirheen uhri tai kunnes hänen olisi kohtuudella pitänyt saada selville, että hän oli hoitovirheestä. Eräässä osavaltiossa sitä on kuvattu seuraavasti: vanhentumisaika alkaa kulua sinä päivänä, jona uhri: 1) tiesi tai sai riittävästi tietoa siitä, että hänelle oli aiheutunut vahinkoa; ja 2) tiesi tai sai riittävästi tietoa vahingon syystä.

Lisätietoja tästä tärkeästä oikeudellisesta käsitteestä on kohdassa Lawsuit Time Limit From ”Discovery” of Medical Malpractice.

Maalivuotiaiden lasten vanhentumisaika

Kolmas osa vanhentumisaikaa on alaikäisten (alle 18-vuotiaiden lasten) tai heidän vanhempiensa tai laillisten holhoojiensa määräaika, jonka kuluessa alaikäiset (alle 18-vuotiaat lapset) tai heidän vanhempansa tai lailliset holhoojansa voivat nostaa lääketieteellisestä hoitovirheestä johtuvan kanteen. Useimmissa osavaltioissa on erillinen määräaika alaikäisille lapsille hoitovirhetapauksissa. Katso osavaltiolinkit edellä mainitussa vanhentumisaikataulukossamme löytääksesi tietyn osavaltion erityispiirteet.

Vaikuttamisaika

Tyypillisen vanhentumisaikataulun neljättä ja viimeistä osaa kutsutaan toisinaan vanhentumisaikatauluksi. Kaikissa osavaltioissa ei ole vanhentumissääntöä hoitovirheitä koskevissa tapauksissa, eivätkä kaikki osavaltiot kutsu niitä ”vanhentumissäännöiksi” silloin, kun niitä on kirjoissa.

Jokatapauksessa vanhentumissääntö asettaa ehdottoman määräajan hoitovirheitä koskeville vaateille riippumatta siitä, milloin uhri havaitsi ne. Esimerkki vanhentumissäännöstä tai hoitovirheiden vanhentumissäännöstä, joka sisältyy hoitovirheiden vanhentumissääntöön, voisi olla säännös, jonka mukaan hoitovirheitä koskevaa kannetta ei saa nostaa yli kymmenen vuoden kuluttua väitetyn hoitovirheen tekemisestä.

Hoitovirheiden vanhentumissäännöt ovat monimutkaisia. Jos uskot joutuneesi hoitovirheen uhriksi, ota välittömästi yhteyttä pätevään hoitovirheasianajajaan saadaksesi selville lailliset oikeutesi ja varmistaaksesi, ettet ole missannut osavaltiosi vanhentumisaikaa.