Auttaisitko tukemaan Uuden adventin lähetystyötä ja saisit tämän verkkosivun koko sisällön heti ladattavaksi. Sisältää katolisen tietosanakirjan, kirkkoisät, Summan, Raamatun ja paljon muuta vain 19,99 dollarilla…

Vanha- ja keski-englanninkielinen termi Kristuksen voitokkaalle laskeutumiselle helvettiin (tai Haadekseen) hänen ristiinnaulitsemisensa ja ylösnousemuksensa välisenä aikana, jolloin hän kristillisen uskomuksen mukaan toi pelastuksen niille sieluille, joita hän oli pitänyt siellä vankeina maailman alusta asti. New English Dictionaryn mukaan sana Harrowing esiintyy edellä mainitussa yhteydessä ensimmäisen kerran Aelfricin saarnoissa noin vuonna 1000 jKr., mutta jo kauan ennen tätä helvettiin laskeutumisesta oli kerrottu Caedmonin ja Cynewulfin nimeen liittyvissä vanhojen englantilaisten runoissa. Vanhojen englantilaisten proosahartauksien ja pyhimyselämän kirjoittajat käyttävät aihetta jatkuvasti, mutta keskiaikaisessa englantilaisessa kirjallisuudessa se on laajimmillaan sekä proosassa että säkeistössä ja erityisesti draamassa. Taiteessa ja kirjallisuudessa kaikkialla Euroopassa on jo varhaisista ajoista lähtien esitetty monissa muodoissaan laskeutuminen helvettiin, ja tätä aihetta käsitteleviä näytelmiä on edelleen olemassa useissa eurooppalaisissa kirjallisuuden lajeissa, mutta keski-englantilaisessa draamakirjallisuudessa aihe on kehittynyt kaikkein täydellisimmin ja dramaattisimmin. Englantilaisen uskonnollisen draaman varhaisin säilynyt näytelmä käsittelee helvettiin laskeutumista, ja englantilaisten mysteerinäytelmien neljässä suuressa syklissä kukin omistaa sille erillisen kohtauksen. Se esiintyy myös muinaisissa cornwallilaisissa näytelmissä. Vaikka nämä keskiaikaiset versiot tarinasta perustuvat viime kädessä Uuteen testamenttiin ja isiin, niiden yksityiskohdissa on kuitenkin havaittu, että ne ovat peräisin apokryfikirjallisesta Nikodeemuksen evankeliumista, jonka kirjallisen muodon osan sanotaan olevan peräisin toiselta tai kolmannelta vuosisadalta. Latinankielisessä muodossaan tämä ”evankeliumi” tunnettiin Englannissa hyvin varhain; Bede ja muut vanhan Englannin kirjailijat ovat tiettävästi läheisesti tutustuneet siihen. Siitä tehtiin keskiajalla englanninkielisiä käännöksiä, ja pitkässä keski-englantilaisessa runossa, joka tunnetaan nimellä ”Cursor Mundi”, on sen parafraasi.