Harold Wilson, oikealta nimeltään James Harold Wilson, Baron Wilson of Rievaulx, (s. 11.3.1916 Huddersfield, Yorkshire, Englanti – kuollut 24.5.1995 Lontoo), työväenpuolueen poliitikko, joka toimi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä vuosina 1964-1970 ja 1974-1976.
Teollisuuskemistin poika Wilson opiskeli Oxfordin yliopistossa, jossa hän University Collegen stipendiaattina (1938-39) teki yhteistyötä Sir William (sittemmin 1. paroni) Beveridgen kanssa työssä, joka johti Beveridgen käänteentekevään raporttiin (1942), jossa hän kannatti sosiaalivakuutusta ja muita hyvinvointitoimenpiteitä. Toisen maailmansodan syttyessä Wilson kutsuttiin siviilipalvelukseen. Polttoaine- ja energiaministeriön talous- ja tilastojohtajana (1943-44) hän laati tutkimuksen kaivosteollisuudesta. Hänen kirjansa New Deal for Coal (1945) oli pohjana työväenpuolueen suunnitelmille kivihiilikaivosten kansallistamisesta.
Wilson valittiin ensimmäisen kerran parlamentin alahuoneeseen vuonna 1945, ja hänet nimitettiin kauppakamarin (Board of Trade) puheenjohtajaksi vuonna 1947. 31-vuotiaana hänestä tuli Ison-Britannian nuorin ministeri sitten William Pitt nuoremman vuonna 1792. Wilson erosi virastaan huhtikuussa 1951 vastalauseena kansallisten terveydenhuoltomaksujen käyttöönotolle Korean sodan varustelun rahoittamiseksi. Hänestä tuli työväenpuolueen tiedottaja talous- ja ulkoasioissa, ja vuonna 1960 hän haastoi Hugh Gaitskellin vasemmiston puolueen johtoon. Tämä epäonnistui, mutta Gaitskellin kuoltua vuonna 1963 Wilson valittiin työväenpuolueen johtajaksi. Hän työskenteli puolueen vakiinnuttamiseksi, ja kun työväenpuolue voitti vuoden 1964 parlamenttivaalit, hänestä tuli pääministeri.
Vuonna 1965 Wilson ei kyennyt estämään Britannian siirtomaan Rhodesian valkoisen vähemmistöhallituksen lainvastaista itsenäisyysjulistusta, ja hänen myöhemmät ponnistelunsa kapinallishallituksen kukistamiseksi sotilaallisen voimankäytön sijaan taloudellisten pakotteiden avulla epäonnistuivat. Wilson vältti Britannian suoran sotilaallisen osallistumisen Vietnamin sotaan, vaikkakin hän antoi suullista tukea Yhdysvaltojen sotatoimille. Hänen hallituksensa kielsi kuolemanrangaistuksen (1965) ja aloitti Avoimen yliopiston perustamisen täydennyskoulutusta varten. Wilson oli kasvattanut puolueensa ääntenenemmistöä vuoden 1966 parlamenttivaaleissa, mutta hänen suosionsa laski 1960-luvun lopulla osittain siksi, että hän otti suoran vastuun taloudesta juuri ennen punnan devalvoitumista (18. marraskuuta 1967). Työttömyyden kasvaessa ja ammattiyhdistyskiistojen lisääntyessä konservatiivit voittivat kesäkuun 1970 parlamenttivaalit, ja Wilson erosi.
Helmikuun 1974 parlamenttivaaleissa konservatiivit voittivat äänten enemmistön, mutta eivät kyenneet muodostamaan koalitiota, joten Wilson muodosti hallituksen maaliskuussa. Hallitus kesti lokakuuhun asti, jolloin hän voitti niukan enemmistön toisten parlamenttivaalien jälkeen kahdeksan kuukauden sisällä. Wilsonin taitavuus pitää koossa sosiaalidemokraattien, ammattiyhdistysaktivistien ja vasemmistolaisten puolue ei ollut koskaan niin kovalla koetuksella kuin vuonna 1975. Hänen puolueensa oli syvästi jakautunut kysymykseen Britannian uudesta jäsenyydestä Euroopan talousyhteisössä (ETY). Kesäkuussa järjestetyssä ETY:n jäsenyyttä koskeneessa kansanäänestyksessä Wilson onnistui paitsi vahvistamaan Britannian jäsenyyden ETY:ssä ylivoimaisella enemmistöllä myös lopettamaan katkeran, pitkään jatkuneen riidan puolueen sisällä. Isossa-Britanniassa talousvaikeudet kuitenkin jatkuivat, ja 16. maaliskuuta 1976 Wilson ilmoitti erostaan tyrmistyneelle kabinetille, kun punnan kurssi horjui ja ratkaiseva talousarvio oli pian esiteltävänä. Kolme vuotta ennen seuraavia suunniteltuja vaaleja tapahtuneen eron motiivit ovat edelleen epäselvät. Huhtikuussa kuningatar nimitti Wilsonin sukkanauhan ritariksi, ja vuonna 1983 hänestä tehtiin elinkautinen jäsen.
Täydellisenä poliitikkona Wilson voitti neljät viidestä parlamenttivaalista, enemmän kuin yksikään muu sodanjälkeinen brittiläinen puoluejohtaja. Hänen oma versionsa aikansa politiikasta löytyy teoksista The Labour Government, 1964-1970 (1971), The Governance of Britain (1976) ja Final Term: The Labour Government 1974-76 (1979).