Nimi ”grisette” on viime vuosina ilmestynyt panimoiden hanalistoille yhä useammin, mutta tyyli on edelleen monille huonosti tunnettu. Mikä tämä kummallinen pieni olut on, mistä se on peräisin ja miksi sen suosio on kasvussa? Kävi ilmi, että mihinkään näistä kysymyksistä ei ole helppoja vastauksia.

Monien historiallisten oluttyylien suositut alkuperätarinat ovat usein täynnä mielikuvituksellisia tarinoita, joiden todenperäisyys on kyseenalainen. Kysy keneltä tahansa baarissa, miten IPA syntyi, ja voit varautua siihen, että saat kuulla tarinan, joka liittyy kolonialismiin ja merikauppaan. Todellinen tarina on usein hieman monimutkaisempi, jos sitä ylipäätään saadaan selville, eikä grisetten taustatarina ole poikkeus.

Historia & Mysteeri

Yleisen tarinan mukaan grisette-olut palveli Belgian 1700- ja 1800-luvun kaivostyöläisiä samankaltaisessa roolissa kuin maalaistyöläisiä palveli maalaistaloyhtiöiden saison. Jos olet kiinnittänyt huomiota saisonin ympärillä viime vuosina käytyihin keskusteluihin, tiedät, että edes tämä pyhitetty tarina ei pidä paikkaansa, vaikka saisonin ja maalaismaiseman väliset markkinointisiteet jatkuvat.

Sen mukaan, mitä oluthistorioitsijat pystyvät kertomaan, grisette kehittyi 1700-luvun loppupuolella Belgian Hainaut’n alueella, joka oli alueen kaivosteollisuuden keskus. On ymmärrettävää, että melkoinen määrä kaivostyöläisiä joi grisetteä, vaikka todisteita tämän vahvistamiseksi on niukasti.

Nimi itsessään on ranskankielinen sana, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”pientä harmaata”. Sanalla viitattiin aiempien vuosisatojen ranskalaisiin työväenluokan naisiin perustuen halpoihin harmaisiin mekkoihin, joita he usein käyttivät. Jotkut ovat arvelleet, että olut on saanut nimensä näistä harmaapukuisista nuorista naisista, jotka tarjoilivat olutta palaaville kaivostyöläisille. Toiset ovat esittäneet, että ”harmaa” viittaa itse kaivostyöläisiin, jotka palasivat työpäivän jälkeen kivipölyn peitossa. Kuten monien tähän tyyliin liittyvien yksityiskohtien kohdalla, emme tiedä oikeaa vastausta.

Mining for Flavor

”Tyylistä ja siitä, miten näitä oluita perinteisesti pantiin, ei ole paljon tietoa”, sanoo Mainen Portlandissa sijaitsevan Lone Pine Brewingin panimotoiminnan johtaja Zach Page. Hänen panimonsa tunnetaan parhaiten mehukkaista IPA:ista, mutta se on jo useiden vuosien ajan valmistanut kausittaista grisettea nimeltä Strig. Hän pitää grisettea eräänlaisena tyhjänä pöytänä.

”Nykyaikaiset panimot keksivät tyylin tavallaan uudelleen monin tavoin”, Page sanoo. ”Jokainen panimo antaa sille oman vivahteensa.”

Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että näitä oluita valmistettiin usein vehnän tai muiden lisäaineiden kanssa, ja useimmat nykypanimot ovat säilyttäneet tämän perinteen. Useimmat grisette-oluet heijastavat lopulta ”farmhouse-oluita”, kuten saisonia, mutta niihin on lisätty runsaasti lisäviljoja.

Grisette-oluet ovat hyvin vaimennettuja ja niissä on usein kohtalaisen paljon humalaa; ne ovat kevyitä, raikkaita ja virkistäviä. Odota alhaisia hiivaestereitä verrattuna moniin belgialaisiin tyyleihin, ja hiivan fenolipitoisuus on kohtalaisen mausteinen. Vaikka niissä on hienovaraisia eroja, grisetten ja petite saisonin aistinvarainen Venn-diagrammi on lähes ympyrä.

”Niiden välillä on varmasti paljon häilyviä rajoja”, Page myöntää.

Lone Pine erottaa grisetten ja saisonin toisistaan ennen kaikkea lisäviljojen käytön avulla. Mallastettu vehnä ja kaurahiutaleet muodostavat noin 40 prosenttia Strigin viljalaskelmasta. Tästä huolimatta Lone Pine on hiljattain siirtynyt brändäämään Strigiä farmhouse aleksi eikä yksinomaan grisetteksi.

Meillä on syytä uskoa, että grisette oli melko humalavaltainen, ja Lone Pine käyttää Strigissä sijaitsevan The Hop Yardin paikallisesti viljeltyä märkähumalaa vaihdellen tarkkaa lajiketta joka vuosi. Grisetten kevyt runko antaa hienovaraisille humalan vivahteille mahdollisuuden erottua.

Jotkut sanovat, että olut on hapanta

Kuten saisonista, jotkut nykypanimot ovat valmistaneet happamia tai sekakäymisversioita grisette-oluesta, vaikka historiallinen todistusaineisto viittaa siihen, että nämä oluet olisi juotu hyvin tuoreina, ennen kuin hapantavat mikro-organismit olisivat ehtineet happamoittaa oluen. Siitä huolimatta grisette-oluen funkkisemmat versiot voivat olla erinomaisia.

Jackie O’s Brewery Ohiossa, Ateenassa, valmistaa Scrip-nimistä viinitynnyrissä kypsytettyä grisette-olutta, joka on osittain käynyt brettanomyces claussenii -bakteerilla. Oluessa ei ole hapattavia bakteereja, mutta tynnyristä jäävä viinin luonne antaa hienovaraista happamuutta hyvin kuivaan ja kevytrunkoiseen olueen.

”Se auttoi kuivattamaan olutta ja antoi brettille runsaasti aikaa käsitellä kaikki sokerit”, sanoo Brad Clark, Jackie O’sin entinen panimomestari, joka auttoi Scripin kehittämisessä. ”Kevyt ripaus tammea auttaa antamaan oluelle tasapainoa ja syvyyttä säilyttäen sen hyvin alhaisen ABV:n.”

Nimi ”Scrip” viittaa kiisteltyyn valuuttamuotoon, jota alueen kaivosyhtiöt käyttivät aikoinaan kaivostyöläisten maksamiseen, ja se on panimon tapa nostaa hattua tyylin suositulle kaivostoiminnan taustahistorialle.

Kotona pöydässä

Grisetten kevyt, kuiva vartalo, matala ABV, maltillinen katkeruus, korkea kuohkeus ja hienovarainen mallas- ja hiivakompleksisuus tekevät siitä fantastisen pöytäoluen. Tyylilaji pystyy siltaamaan eri ruokatyyppejä, ja sen joustavuus pöydässä on yksi syy siihen, miksi Lone Pine teki Strigistä syksyn kausioluen.

”Humalasato osuu vuodenaikaan, jolloin on paljon juhlapyhiä ja perhejuhlia”, Page selittää. ”Ajattelimme, että jos tämän on tarkoitus olla pöytäolut, joka on nautittavissa ja sessioitavissa, mikä olisikaan parempi aika sille?”

Vaikka suuri osa grisette-oluen historiasta on hautautunut menneisyyteen, panimot kuten Lone Pine, Jackie O’s, Side Project, Sante Adairius ja monet muut keksivät tyylin uudelleen. Seuraavan kerran kun näet grisettea hanalistalla, tilaa tuoppi. Sitä voi pitää saisonin pikkuserkkuna, omituisena mutta rakastettavana. Olipa se peräisin kaivostyöläisiltä tai ei, grisette on ihana valo työpäivän pimeän tunnelin päässä.