Gloria Naylor syntyi Harlemissa 25. tammikuuta 1950, kuukausi sen jälkeen kun hänen vanhempansa Alberta ja Roosevelt Naylor olivat saapuneet New Yorkiin. Hänen vanhempansa olivat Mississipin Robinsonvillestä kotoisin olevia osakasviljelijöitä, ja hänen äitinsä oli erityisen päättänyt, että hänen lapsensa, Gloria ja kaksi nuorempaa sisartaan, saisivat parhaan mahdollisen koulutuksen. Jo maatyöläisenä Alberta Naylor oli käyttänyt osan niukasta palkastaan ostaakseen kirjoja, jotka Mississippin segregoidut kirjastot olivat kieltäneet häneltä. Kun Gloria oli tarpeeksi vanha kirjoittamaan nimensä, hänen äitinsä alkoi viedä häntä kirjastoon. Naylorista tuli innokas lukija, ja hän alkoi jo lapsena kirjoittaa runoja ja tarinoita.
Alberta Naylor työskenteli puhelinvaihtajana, ja Roosevelt Naylor oli New Yorkin liikennelaitoksen kuljettaja. Perhe muutti lopulta Queensiin. Naylor oli hyvä oppilas, ja hän kävi lahjakkaille ja lahjakkaille tarkoitettuja luokkia. Valmistuttuaan lukiosta hän päätti lykätä yliopisto-opiskelua voidakseen toimia Jehovan todistajien lähetyssaarnaajana. Tähän päätökseen vaikutti suuresti Martin Luther King Jr:n salamurha. Naylor koki, että hänen oli tehtävä työtä maailman muuttamiseksi, ja todistajien käsitys teokraattisesta hallituksesta vaikutti hänestä toimivalta ratkaisulta. Vuosina 1968-1975 hän teki julistustyötä New Yorkissa, Pohjois-Carolinassa ja Floridassa.
Uskonnon asettamat rajoitukset vaivasivat häntä, ja hän halusi kehittää kykyjään, joten hän kirjoittautui Brooklyn Collegen Medgar Eversin kampukselle. Työskennellessään puhelinoperaattorina New Yorkin hotelleissa hän opiskeli sairaanhoitajaksi. Kun kuitenkin kävi selväksi, että hän piti enemmän kirjallisuuden tunneista, hän siirtyi opiskelemaan englantia. Koska hän oli jo lapsesta asti ollut innokas lukija, hän ihaili sellaisia kirjailijoita kuin Austen, Dickens, Brontet, Faulkner, Ellison ja Baldwin. Pian hän huomasi, että kaikki nämä kirjailijat olivat joko ”miehiä tai valkoisia.”
Onneksi luovan kirjoittamisen kurssilla hän tutustui Toni Morrisoniin. Se oli inspiroiva löytö. Vaikka Naylor piti silloin itseään runoilijana, Morrisonista tuli malli oman todellisuuden esittämiseen ja kauniin kielen luomiseen. Naylor alkoi käydä Morrisonin luennoilla ja hioa omia taitojaan kaunokirjailijana.
Vuonna 1980 Naylor solmi avioliiton, joka kesti kymmenen päivää. Samana vuonna hän julkaisi ensimmäisen tarinansa Essence-lehdessä. Kustannusyhtiö Vikingin toimitusjohtajan sihteeri, joka oli ystävän ystävä, kierrätti tammikuussa 1981 neljä Naylorin tarinaa toimittajien kesken. Kaksi viikkoa myöhemmin Naylor sai sopimuksen kirjasta, josta lopulta tuli The Women of Brewster Place: A Novel in Seven Stories (1982). Romaani on itse asiassa sarja toisiinsa liittyviä tarinoita, jotka kertovat seitsemästä eritaustaisesta naisesta, jotka asuvat ränsistyneessä rakennuksessa Brewster Placella, ankealla kadulla, joka on muusta kaupungista muurilla erotettu. Erilaisuudestaan huolimatta heitä kaikkia yhdistää kyvyttömyys toteuttaa rasismin ja seksismin lykkäämiä unelmia. The Women of Brewster Place voitti American Book Award -palkinnon parhaasta esikoisromaanista vuonna 1983.
Vuonna 1981 Naylor suoritti kandidaatin tutkinnon Brooklyn Collegessa ja lähti The Women of Brewster Place -kirjan tuottaman ennakkomaksun turvin Espanjaan lyhyelle lomamatkalle Hemingwayn ja Baldwinin ulkosuomalaisseikkailujen mallin mukaan. Yksin matkustavana naimattomana naisena hän huomasi, että miehet lähestyivät häntä usein, ja hän alkoi paheksua sitä, että hänellä ei ollut samanlaista tutkimusmatkailun vapautta kuin valkoisilla ja mustilla mieskirjailijoilla. Hän sulkeutui Cádizissa sijaitsevaan täysihoitolaan ja alkoi kirjoittaa Linden Hillsia (1985).
Romaanin alkuideaan vaikutti se, että hän luki Infernon Brooklynin suuren kirjallisuuden kurssilla. Linden Hills on afroamerikkalainen keskiluokkainen asuinalue, joka on mallinnettu Danten helvetin ympyrämaiseman mukaan. Kaksi nuorempaa runoilijaa, joulua edeltävällä viikolla töitä etsivät Linden Hillsin ulkopuoliset, löytävät porvarillisten asukkaiden neuroosit ja rikokset, jotka ovat luopuneet kulttuurista ja arvoista aineellisen hyödyn vuoksi.
Vuonna 1981 Naylor oli ilmoittautunut Yalen afroamerikkalaisen tutkimuksen jatko-ohjelmaan. Hän piti tärkeänä tutkia teoksia, jotka ”olivat heijastuksia minusta ja minun olemassaolostani ja kokemuksistani” (Goldstein). Hän sai maisterintutkinnon vuonna 1983.
Naylorin kolmas romaani, Mama Day, julkaistiin vuonna 1988. Sen tapahtumapaikat ovat New York City ja Willow Springs, Georgian ja Etelä-Carolinan rannikoiden edustalla sijaitseva merisaari, jonka voimakkain asukas on parantaja ja taikuri Miranda (Mama) Day. Kun Mama Dayn rakastettu veljentytär Cocoa tuo miehensä Georgen vierailulle, he kaikki sekaantuvat juoneen, jonka tarkoituksena on pelastaa Cocoa tappavalta kiroukselta. Naylor tutki miesten ja naisten välisiä ristiriitoja ja kuvasi naisen aistien ja tunteiden säilyttäjäksi ja miehen rationaalisuuden ytimeksi. Kuten Naylorin muissa romaaneissa, tässäkin kaikuvat perinteisen kirjallisuuden vaikutteet, tällä kertaa Shakespearen Myrsky.
Naylor on kirjoittanut kaksi muuta teosta: Baileyn kahvila (1992) ja näyttämölle dramatisoidun version tarinasta vuonna 1994. Vuonna 1992 julkaistussa Bailey’s Cafe -teoksessa Naylor keskittyi kuppilan omistajien ja sen eri asiakkaiden mielenkiintoiseen elämään. Tässä romaanissa Naylor osoittaa kykynsä löytää sankaruutta arkipäiväisten ihmisten elämästä ja näyttää samalla heidän turhautumisensa siitä, etteivät he voi paeta asemaansa elämässä. Naylor on myös itsenäisen elokuvayhtiön One Way Productionsin ainoa perustaja.
Gloria Naylor on saanut National Endowment of the Artsin apurahan (1985) ja Guggenheimin apurahan (1988), Naylor oli yksi harvoista afroamerikkalaisista naisista, jotka ovat koskaan saaneet tämän kunnian. Hän oli Yhdysvaltain tiedotusviraston kulttuurivaihtoluennoitsijana Intiassa vuonna 1985. Hän toimi Cummingtonin taideyhteisön residenssikirjoittajana (kesä 1983) ja vierailevana professorina George Washingtonin yliopistossa (1983-1984), Pennsylvanian yliopistossa (1986), New Yorkin yliopistossa (kevät 1986), Princetonin yliopistossa (1986-1987), Bostonin yliopistossa (1987), Brandeisin yliopistossa (1988) ja Cornellissa (1988).