by James ”Zach” Zacharias, Senior Curator of Education and History
Artistic impression of a megalodon pursuing two Eobalaenoptera whales.
Elokuun 10. päivänä 2018 ilmestyvä elokuva ”The Meg” luo täydellisen tilaisuuden oppia todellinen totuus tästä sukupuuttoon kuolleesta esihistoriallisesta hirviökalasta. Megalodon carcharodon oli huippupetokala, joka terrorisoi maailman valtameriä 20 miljoonaa vuotta sitten siihen asti, kun se katosi fossiilirekisteristä 2 miljoonaa vuotta sitten. Se oli yksi suurimmista koskaan eläneistä selkärankaisista lihansyöjistä, ja sen pureman arvioidaan olleen voimakkaampi kuin Tyrannosaurus Rexin. Valtavia kolmiomaisia hampaita on löydetty kaikkialta maailmasta, ja niiden koko voi olla jopa 7 tuumaa. Paleontologit esittävät teorian, jonka mukaan jokainen tuuman hammas vastaa 10 jalkaa hain pituutta. Tämä tarkoittaisi, että jotkut megalodonit voisivat saavuttaa jopa 70 jalan pituuden ja epäilemättä hallitsisivat ympäristöään. Se painaisi lähes 60 tonnia verrattuna nykyaikaisen valkohain 3,5 tonnin painoon.
Megalodon (harmaa ja punainen edustavat suurimpia ja pienimpiä arvioita) valashain (violetti),
suuren valkohain (vihreä) ja ihmisen (musta) kanssa mittakaavan vuoksi.
Megahai tarvitsi suuren ravinnonlähteen, koska se oli niin suuri, ja tämä ravinnonlähde saatiin valaista. Monissa valaan fossiileissa on nikamissa ja kylkiluissa arpia, jotka ovat peräisin näiden jättimäisten haiden viiltojäljistä. On mahdollista, että Meg-hait hyökkäsivät suurten valaiden kimppuun puremalla niiden evät irti tai tulemalla alhaalta ylös ja murskaamalla niiden vartalon alapuolen. Tämä murskasi kylkiluut, tuhosi elimet ja esti valasta liikkumasta. Joissakin paleontologisissa kaivauksissa on nähty Megin hampaita pureskeltujen valaanluiden vieressä. Monet hampaat katkesivat kahtia tai putosivat pois törmätessään valaan luihin. Megin onneksi sillä oli koko elämänsä ajan rajattomasti hampaita. Ne liikkuivat kuin liukuhihna hain suun takaosasta etupuolelle. Yksi hai saattoi tuottaa elinaikanaan reilusti yli 10 000 hammasta.
Megalodonin leuat esillä National Aquariumissa Baltimoressa, MD:ssä
Vähemmistö ei tiedä, että Megin hampaat ovat yleisiä fossiililöytöjä monista maailman kolkista, muun muassa Floridasta ja Yhdysvaltojen kaakkoisosista. Yksi yleinen hain hampaiden löytöpaikka on Floridan lounaisrannikko. Harrastajapaleontologit saattavat löytää suuria määriä pieniä Meg-hampaita aivan rannikolta. Joitakin niistä jopa huuhtoutuu rannoille, kuten Venice Beachille. Tutkijat uskovat, että Florida oli naarasmegalodonien poikimisalue. Se on matalaa ja lämmintä, ja ravinnonlähteet olisivat sopineet pienemmille haille. Uskotaan, että esimerkiksi floridalainen dugong, joka on floridalaisen manaatin sukupuuttoon kuollut sukulainen, olisi ollut saatavilla saalista. Tästä saattaa johtua, että tuolta Floridan alueelta löytyy niin paljon nuorehkoja hampaita.
Tänään Hollywood haluaa teeskennellä, että megalodonit elävät yhä valtamerten syvimmissä osissa. Jotkut saattavat hyväksyä tämän tosiasiana, mutta näin ei ole. Haiden kehoja ei ole suunniteltu kestämään syvän veden painetta, eikä siellä ole riittävästi ravinnonlähteitä näin suurten eläinten ylläpitämiseksi. Lisäksi se vaatisi vähintään 500 yksilön populaation geneettisen monimuotoisuuden ja lajin säilymisen varmistamiseksi. Megalodoneja ei ole koskaan huuhtoutunut rannoille tai joutunut kalaverkkoihin. Yhtään hampaita ei ole löytynyt, jotka eivät olisi kivettyneet. Megalodoneilla on ollut aikansa fossiileissa, mutta se aika on tullut ja mennyt, ja ne ovat nyt kuolleet sukupuuttoon.
Erään mahdollisen sukupuuttoteorian mukaan megalodonien ensisijainen ravinnonlähde, valaat, siirtyivät kylmempiin vesiin viimeisen jääkauden alkaessa. Megalodot eivät pystyneet sopeutumaan, ja lopulta ruoka loppui. Fossiiliaineisto osoittaa, että monet eläinlajit kuolevat sukupuuttoon ympäristömuutosten vuoksi, eivätkä megalodonit ole poikkeus. Ihmiset tykkäävät romantisoida sitä, että ”Megit” saattaisivat olla yhä elossa jossain syvänmeren syvyyksissä, mutta onneksi näin ei ole. Ole iloinen, että tämä kauhueläin on kuollut sukupuuttoon. Voi vain kuvitella, miten erilaisia veneily-, uinti- ja kalastustottumuksemme olisivat nykyään, jos ne olisivat vielä elossa.