Kahdeksankymmentä vuotta sen jälkeen, kun Jurassic Park -elokuvassa fantasioitiin siitä, kuinka dinosaurukset voitiin kloonata muinaisista meripihkasta loukkuun jääneistä muinaisista hyttysistä löydetystä verestä, fossiilien keräilijät ovat etsineet vastaavanlaista koekappaletta. Vuosien varrella muutama eri tutkijaryhmä on väittänyt löytäneensä fossiilisen hyttysen, jonka vatsaan on jäänyt muinaista verta, mutta jokaisen ryhmän löydöt ovat puolestaan osoittautuneet erehdyksen tai kontaminaation tulokseksi.
Tänään ilmoitettiin, että meillä on vihdoinkin tällainen näyte, veressä oleva hyttynen, joka on säilynyt liuskekivessä noin 46 miljoonan vuoden ajan Luoteis-Montanassa. Hämmästyttävintä löydössä on? Amatöörifossiilien metsästäjä, geologian jatko-opiskelija Kurt Consteni, teki sen kolme vuosikymmentä sitten, jätti sen sitten kellariin, ja vasta äskettäin sen tunnisti eläkkeellä oleva biokemisti Dale Greenwalt, joka on kerännyt fossiileja Yhdysvaltain länsiosista Smithsonian Museum of Natural History -museota varten.
Näyte, joka on kuvattu Greenwaltin yhdessä museon tutkijoiden ja entomologi Ralph Harbachin kanssa tänään Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaisemassa artikkelissa, on vangittu kiveen, ei meripihkaan, eikä (Jurassic Park -harrastajien kannalta valitettavasti) tarpeeksi vanha ollakseen täynnä dinosaurusten verta. Se on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun on löydetty fossiilinen hyttynen, jonka vatsassa on verta.
Kallioon koteloitu yksilö kaivettiin alun perin esiin joskus 80-luvun alussa, kun Constenius, joka tuolloin suoritti geologian maisterin tutkintoa Arizonan yliopistossa, löysi vanhempiensa kanssa viikonloppuisin tehdyillä fossiilienmetsästysretkillä satoja fossiilisoituneita hyönteisiä Kishenehnin muodostumasta Luoteis-Montanassa lähellä Glacierin kansallispuistoa. Sittemmin he olivat yksinkertaisesti jättäneet fossiilit laatikoihin kellariinsa Whitefishissä, Montanassa, ja unohtaneet ne suurelta osin.
Tulee Greenwalt, joka aloitti vapaaehtoistyön museossa vuonna 2006 luetteloimalla näytteitä paleobiologian osastolle. Vuonna 2008 hän aloitti oman projektinsa kerätä fossiileja Kishenehnistä joka kesä, osittain siksi, että hän oli lukenut hyönteisten evoluution oppikirjasta ohimennen maininnan Consteniuksen löydöistä, joita ei ollut koskaan kuvattu tarkasti tieteellisessä kirjallisuudessa.
Sen jälkeen Greenwalt on kerännyt tuhansia näytteitä 14:stä eri hyönteisjärjestyksestä. Keräyspaikka on syrjäinen – hän joutuu koskenlaskemaan puiston rajalla virtaavaa Flathead-jokea pitkin paikkaan, jossa joki on leikkautunut Kishenehnin muodostuman kivikerrosten läpi, joka sisältää liuskekiviä, jotka muodostivat järven pohjan eoseenikautena, noin 46 miljoonaa vuotta sitten.
”Se on fantastinen fossiilisten hyönteisten löytöpaikka, kiistatta yksi maailman parhaista”, hän sanoo ja toteaa, että olosuhteiden harvinainen yhdistelmä – ohuet hienorakeiset sedimenttikerrokset ja hapen puute – johti ”mielettömään säilymisasteeseen”. Työskennellessään siellä hän on tehnyt useita merkittäviä löytöjä ja kerännyt näytteitä, jotka johtivat kahden uuden hyönteislajin kuvaukseen (pdf).
Kun Greenwalt tapasi Consteniuksen perheen Whitefishissä ja kertoi työstään, he päättivät lahjoittaa fossiilikokoelmansa museolle. Kun hän alkoi luetteloida fossiileja sisältäviä laatikoita ja törmäsi juuri tähän yksilöön, ”huomasin sen heti – oli selvää, että se oli erilainen”, hän sanoo. Hän epäili, että ohueen liuskekivipalaan juuttuneen hyttysen tumman läpinäkymätön vatsa saattoi sisältää 46 miljoonaa vuotta vanhaa verta.
Museon mineraalitieteiden laboratorion henkilökunta käytti useita tekniikoita näytteen tutkimiseen läheltä, mukaan lukien energiadispersiivistä röntgenspektroskopiaa. ”Ensimmäinen asia, jonka havaitsimme, oli se, että vatsa on aivan täynnä rautaa, kuten verestä voisi odottaa”, Greenwalt sanoo. Lisäksi sekundääri-ionimassaspektrometrin avulla tehty analyysi paljasti hemiä, joka on yhdiste, joka antaa punasoluille niiden tunnusomaisen värin ja mahdollistaa hapen kuljettamisen koko elimistöön. Muut testit, jotka osoittivat näiden yhdisteiden puuttuvan muualta fossiilista.
Löydökset toimivat lopullisena todisteena siitä, että hyönteisen sisällä oli säilynyt verta. Mutta tässä vaiheessa tutkijoilla ei ole mitään keinoa tietää, minkä olennon fossiilinen veri täyttää hyttysen vatsan. Tämä johtuu siitä, että DNA hajoaa aivan liian nopeasti selviytyäkseen 46 miljoonan vuoden ajan kivessä (tai meripihkassa). Viimeaikaisissa tutkimuksissa oli havaittu, että sen puoliintumisaika on noin 521 vuotta, jopa ihanteellisissa olosuhteissa.
Tämä tarkoittaa, että vaikka meillä olisikin kuin ihmeen kaupalla jonkin verran muinaisen olennon DNA:ta, on tällä hetkellä tonneittain teknisiä ongelmia, jotka estävät Jurassic Parkin kaltaisen kloonauksen toteutumisen. Täydellisen genomin kokoaminen DNA-fragmenteista edellyttää, että meillä on käsitys siitä, miltä koko genomi näyttää (jota meillä ei tässä tapauksessa ole), ja sen muuttaminen eläväksi, hengittäväksi eläimeksi edellyttäisi, että DNA laitettaisiin sellaisen elävän lajin munasoluun, joka on hyvin läheistä sukua mysteeriolennolle, jota emme ensinnäkään tunne.
Ei siis valitettavasti yksikään ylösnoussut muinainen olento pääse vaeltelemaan vapaana tämän uuden löydön ansiosta. Silti löytö on tieteellisesti merkittävä, sillä se auttaa tutkijoita ymmärtämään paremmin verta syövien hyönteisten evoluutiota. Aiemmin tutkijat olivat löytäneet verta syövää hyttystä lähinnä hyttysen, jonka vatsan sisällä oli jäänteitä malariaparasiitista (pdf). Vaikka tämä on epäsuora todiste siitä, että hyttyset söivät verta 15-20 miljoonaa vuotta sitten, tämä uusi löytö on vanhin suora todiste verta imevästä käyttäytymisestä. Se osoittaa myös ensimmäistä kertaa, että hemin kaltaiset biologiset molekyylit voivat säilyä osana fossiiliaineistoa.