Tämän artikkelin tavoitteena oli selventää käsitteeseen ”selkeä väli” liittyvän ymmärryksemme kehittymistä. Useita tekstejä käytiin läpi niiden soveltuvuuden arvioimiseksi analyysiin. Ensisijaisena vaatimuksena oli, että teksti sisälsi yksityiskohtaisia kuvauksia potilassarjasta. Vaadittiin yksityiskohtaisia tietoja kliinisestä taudinkulusta, leikkauslöydöksistä ja -ajankohdasta sekä tarvittaessa kuolinajankohdasta ja ruumiinavauslöydöksistä. Henri-François Le Dranin, Percival Pottin ja James Hillin kirjoittamat kirjat täyttivät nämä kriteerit. Leikkauslöydöksiin kuuluivat murtumien esiintyminen ja tyyppi, luun muutokset, luukalvon irtoaminen, pahanhajuinen tai märkivä aines, kireät aivot ja hematooma. Post mortem -löydökset täydensivät ja/tai täydensivät kirurgisia löydöksiä. Potilaiden taudinkulku taulukoitiin, ja näin määritettiin eri kliinisten ja operatiivisten löydösten välinen korrelaatio. Ymmärryksemme kirkkaasta ajasta alkoi 1700-luvun alussa Henri-François Le Dranin ja Percival Pottin työstä Lontoossa. He eivät kuitenkaan osoittaneet, että epiduraalihematooman saaneilla potilailla olisi ollut oireetonta väliä trauman ja tilan heikkenemisen välillä. Heidän kuvaamansa aikaväli oli pidempi kuin EDH:n kohdalla yleensä odotetaan, ja sitä esiintyi ainoastaan potilailla, joilla oli posttraumaattinen infektio. Vuonna 1751 Skotlannin Dumfriesista kotoisin oleva James Hill kuvasi ensimmäisen hematoomaan liittyvän selvärajaisen intervallin potilaalla, jolla oli subduraalihematooma. John Abernethy kuvasi ensimmäisen tapauksen, jossa EDH:hon liittyi selkeä intervalli. 1800-luvulla Jonathan Hutchinson ja Walter Jacobson kuvasivat EDH-tapauksissa esiintyvän intervallin sellaisena kuin se nykyään tunnetaan. Tuoreimmat työt aiheesta tulivat Cincinnatissa ja Oslossa tehdyistä tutkimuksista, joissa osoitettiin, että verenvuoto voi erottaa kovakalvon ja että epiduraalitilaan tuleva verenvuoto voi ohjautua ulos suonten kautta. Tämä ohitus voisi viivästyttää hematooman kertymistä ja siten kallonsisäisen paineen nousua, mikä puolestaan viivästyttäisi oireiden kehittymistä. Ranskalainen koulukunta tai Percival Pott ja Benjamin Bell, jotka kaikki kuvasivat oireettoman jakson ennen infektion kehittymistä, eivät ymmärtäneet kunnolla lucid intervallia, sellaisena kuin se oli aiemmin ymmärretty. John Abernethy oli ensimmäinen, joka ymmärsi kunnolla intervallin EDH:n yhteydessä. Nykyaikainen kuvaus ja määritelmä selkeästä ajasta oli Hutchinsonin ja Jacobsonin työ 1800-luvun jälkipuoliskolla. Fordin ja McLaurinin työ Cincinnatissa ja erään Oslossa toimivan ryhmän työ on edistänyt selkeän intervallin patofysiologian ymmärtämistä osoittamalla, mitä tarvitaan kovakalvon irtoamiseen ja miten arteriovenoosinen shuntti hidastaa hetkeksi EDH:n kertymistä.