Jos vaikuttaa siltä, että diabeettista munuaistautia käsitteleviä julkaistuja artikkeleita on viime vuosina ilmestynyt enemmän, et ole erehtynyt. Lääketiede-lehdessä julkaistun katsauksen ja meta-analyysin mukaan DKD-tutkimusten määrä on kasvanut nopeasti ja tasaisesti kahden viime vuosikymmenen aikana. Ja tähän tutkimukseen sisältyi ajanjakso ennen uudempaa kliinisten tutkimusten vyöryä.
Vuosina 2000-2017 julkaistiin yli 27 500 DKD-artikkelia, raportoi bibliometrinen analyysi, jonka tekivät tohtori Lu-Xi Zou Zhejianin yliopistosta ja lääketieteen tohtori Ling Sun’ Xuzhoun keskussairaalasta Kiinasta. Heidän open access -tutkimuksensa tarjoaa tietoa DKD-tutkimuksen ”rakenteesta, hotspoteista ja kehityssuunnista”.
Systemaattisessa katsauksessa tunnistettiin yhteensä 27 577 vuosina 2000-2017 julkaistua DKD-tutkimusta. Artikkelien määrä kasvoi ajan myötä, ja kasvu kiihtyi vuoden 2007 jälkeen. Tutkimusjulkaisujen osuus oli lähes kolme neljäsosaa kokonaismäärästä.
Viisi tärkeintä DKD-julkaisuja julkaisevaa lehteä olivat järjestyksessä Nephrology Dialysis Transplantation, Kidney International, Diabetes, JASN ja Diabetologia. Yhteissitaatioverkostojen analyysissä korkeamman iskukertoimen lehdissä julkaistuilla papereilla oli enemmän viittauksia ja ”suurempi vaikutusvalta DKD-tutkimuksessa”, kirjoittajat kirjoittavat. Tunnistetuista nefrologian lehdistä JASN:llä oli korkein viisivuotisvaikutuskerroin, ja seuraavaksi korkein vaikutuskerroin oli Kidney Internationalilla.
”Diabeettinen munuaissairaus on erittäin tärkeä aihe JASN:lle, ja olemme ylpeitä siitä, kuinka laadukasta tutkimusta julkaisemme tästä kansanterveyden kannalta kriittisestä kysymyksestä”, sanoi JASN:n päätoimittaja, lääketieteen tohtori Josephine P. Briggs.
Yhdysvallat oli tuotteliain maa diabeettista munuaissairautta koskevan tutkimuksen osalta, ja siellä oli tehty 7100 julkaisua. Seuraavana oli Kiina ja seuraavina Japani, Saksa ja Italia. Maakohtainen rinnakkaiskirjoittajien analyysi osoitti, että DKD-tutkimuksen kansainväliset yhteistyöverkostot olivat hyvin aktiivisia.
Harvardin yliopisto oli DKD-tutkimuksen suurin institutionaalinen tuottaja, ja sen jälkeen tulivat Stenon diabeteskeskus ja Melbournen yliopisto. Yhteissitaatioverkostoanalyysi nosti esiin H.H. Parvingin ja kollegoiden panoksen tutkimusjakson aikana, mikä heijastaa heidän tutkimuksiaan, joissa todettiin reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän salpauksen munuais- ja kardiovaskulaariset suojavaikutukset diabetesta sairastavilla potilailla.
Tohtorit Zou ja Sun pohtivat DKD-tutkimuksen voimakkaan kasvun syitä alkaen diabeteksen lisääntyvästä maailmanlaajuisesta esiintyvyydestä. He mainitsevat myös löydöt histopatologisessa diagnostiikassa, uudet terapeuttiset aineet ja biomarkkerit sekä lisääntyvät mahdollisuudet päästä käsiksi valtaviin lääketieteellisiin tietomääriin ja jakaa niitä.
Elokuu 2019 (Vol. 11, Number 8)