Dame Millicent Garrett Fawcett, o.s. Garrett, (s. 11.6.1847, Aldeburgh, Suffolk, Englanti, k., kuollut 5.8.1929, Lontoo), naisten äänioikeusliikkeen johtaja Englannissa 50 vuoden ajan. Uransa alusta lähtien hän joutui taistelemaan lähes yksimielistä miesten vastustusta vastaan, joka kohdistui naisten poliittisiin oikeuksiin; vuodesta 1905 lähtien hän joutui myös voittamaan julkisen vihamielisyyden Emmeline Pankhurstin ja hänen tyttärensä Christabelin johtamia militantteja suffragisteja kohtaan, joiden väkivaltaisia menetelmiä Fawcett ei ymmärtänyt. Hän oli myös yksi Cambridgen Newnham Collegen perustajista (suunnitteilla vuodesta 1869, perustettu 1871), joka oli yksi ensimmäisistä englantilaisista naisille suunnatuista yliopistokorkeakouluista.
Millicent Garrett oli laivanvarustajan ja poliittisen radikaalin Newson Garrettin kymmenestä lapsesta seitsemäs, ja hän tuki vuosikausia vanhimman tyttärensä, uraauurtavan naislääkärin ja lääketieteellisen koulutuksen pioneerina toimineen Elizabeth Garrett Andersonin pyrkimyksiä päästä harjoittamaan lääkärin ammattia. Millicent avioitui huhtikuussa 1867 Henry Fawcettin kanssa, joka oli radikaali poliitikko ja Cambridgen poliittisen taloustieteen professori. Millicent auttoi Fawcettia voittamaan sokeutensa aiheuttaman haitan, ja Fawcett tuki hänen työtään naisten oikeuksien puolesta, alkaen hänen ensimmäisestä puheestaan naisten äänioikeudesta (1868).
Fawcettista tuli naisten äänioikeusyhdistysten kansallisen liiton (National Union of Women’s Suffrage Societies) puheenjohtaja vuonna 1897. Lopulta vuonna 1918 hyväksyttiin kansanedustuslaki (Representation of the People Act), joka antoi äänioikeuden noin 6 000 000 naiselle. (Kymmenen vuotta myöhemmin brittiläiset naiset saivat äänioikeuden täysin tasa-arvoisesti miesten kanssa.) Vuonna 1919 hän vetäytyi aktiivisesta johtajuudesta äänioikeusliitossa, jonka nimeksi oli muutettu National Union for Equal Citizenship.
Heinäkuussa 1901, Etelä-Afrikan sodan aikana, hallitus lähetti hänet tutkimaan brittiläisiä buurisiviilien keskitysleirejä. Hänen raporttinsa oikeutti (joidenkin mielestä kaunisteli) leirien hallinnon. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän omisti organisaationsa ”kansakunnan elintärkeiden voimien ylläpitämiselle”. Sodan jälkeen hänestä tehtiin Brittiläisen imperiumin dame.
Fawcettin kirjoituksia ovat muun muassa Political Economy for Beginners (1870; 9. painos, 1904), joka oli käytössä vielä hänen kuollessaan, romaani Janet Doncaster (1875), The Women’s Victory-and After (1920) ja What I Remember (1924).