Cromwell (A27M) -panssarivaununa tunnettu risteilijä Mk VIII ja siihen liittyvä Centaur (A27L) -panssarivaunu olivat yksi menestyksekkäimmistä risteilijäpanssarivaunujen sarjoista, joita Iso-Britannia käytti toisessa maailmansodassa. Cromwell-panssarivaunu, joka sai nimensä Englannin sisällissodan johtajan Oliver Cromwellin mukaan, oli ensimmäinen brittiläisen arsenaalin panssarivaunu, jossa yhdistyivät kaksitoiminen tykki, tehokkaan ja luotettavan Meteor-moottorin tuoma suuri nopeus ja kohtuullinen panssarointi, kaikki yhdessä tasapainoisessa paketissa. Sen suunnittelusta muodostui Comet-panssarivaunun perusta. Cromwell ja Centaur erosivat toisistaan käytetyn moottorin osalta. Centaurissa oli edeltäjänsä Crusaderin Liberty-moottori, kun taas Cromwellissa oli huomattavasti tehokkaampi Meteor-moottori. Moottorin ja siihen liittyvän voimansiirron eroja lukuun ottamatta nämä kaksi panssarivaunua olivat käytännössä samanlaisia, ja monille rakennetuille Centaureille annettiin Meteor, jotta ne olisivat Cromwelleja.

Cromwell nähtiin ensimmäisen kerran toiminnassa Normandian taistelussa kesäkuussa 1944. Panssarivaunu varusti Kuninkaallisen panssarijoukkojen panssaroituja tiedustelurykmenttejä 7., 11. ja kaartin panssaridivisioonissa. Kahden viimeksi mainitun divisioonan panssarirykmentit varustettiin M4 Shermaneilla, mutta 7. panssaridivisioonan panssarirykmentit varustettiin kokonaan Cromwell-panssarivaunuilla. Centaureja ei yleensä käytetty taisteluissa lukuun ottamatta 95 mm:n haupitsilla varustettuja panssarivaunuja, joita käytettiin kuninkaallisen merijalkaväen tukena Normandian maihinnousun aikana.

Kehityshistoria

Cromwell ja siihen liittyvä Centaur olivat brittiläisten risteilijäpanssarivaunujen jatkokehitystyön tulosta, ja ne suunniteltiin korvaajiksi Crusader-panssarivaunuille, jotka, vaikka ne eivät olleetkaan olleet vielä sodan aikana palveluskäytössä, olivat aikanaan tulleet tarpeettomiksi. Pääesikunta määritteli vuoden 1940 lopulla uuden panssarivaunun vaatimukset, ja suunnitelmat esitettiin vuoden 1941 alussa. Panssarivaunu varustettaisiin kuuden punnan QF-tykillä, ja sen odotettiin tulevan käyttöön vuonna 1942. Nuffieldin rakentamassa A24 Cavalierissa, joka tunnettiin tuolloin nimellä ”Cromwell I”, oli liian paljon ongelmia, jotta se olisi päässyt aktiiviseen taistelukäyttöön, mikä johtui tyypillisestä hätäisestä tuotannosta ja komponenttien puutteesta. Yksi tärkeimmistä ongelmista oli se, että Nuffieldin rakentama Liberty-moottori ei yksinkertaisesti ollut tehtäviensä tasalla. Se oli tilattu, koska se perustui hyväksi koettuun kalustoon, ja siksi sen olisi pitänyt päästä palvelukseen mahdollisimman pienellä viiveellä.

Leyland and Birmingham Railway Carriage & Wagon oli ollut mukana kehitystyössä ja tarjonnut Nuffieldille samanlaisia malleja. Toinen spesifikaatio paremmasta panssarivaunusta oli General Staff A27. Panssarivaunu varustettaisiin kuuden punnan QF-tykillä, ja sen odotettiin tulevan käyttöön vuonna 1942. Kun kävi selväksi, että myöhästymisiä tulisi, käynnistettiin ohjelma 6 pounderin asentamiseksi Crusaderiin, jotta saataisiin joitakin 6 pounderin panssarivaunuja käyttöön.Samaan aikaan suunniteltiin uusi moottori panssarivaunun voimanlähteeksi. Meteorin moottori perustui tehokkaaseen Rolls-Royce Merlin -moottoriin, jota käytettiin muun muassa Spitfire-koneissa. Rolls-Royce, Leyland ja BRC&W valmistivat tammikuuhun 1942 mennessä prototyypin, joka perustui Crusaderiin mutta käytti Meteoria. Lähes 600 hv:n (450 kW) tehollaan se osoittautui koekäytössä poikkeuksellisen liikkuvaksi. Leylandin oli määrä valmistaa Meteor, mutta se vetäytyi vuoden 1941 puolivälissä, koska se epäili riittävää jäähdytystä. Rolls-Royce, Merlinin valmistaja, oli jo täysin sitoutunut Merlinin valmistukseen, eikä se pystynyt säästämään tilojaan Meteoria varten, joten valmistus siirtyi Rover Car Companylle.

Yleisesikunta antoi uudet tekniset tiedot panssarivaunuja varten. BRC&W:n Meteoria käyttävä malli oli A27M (tai ”Cromwell III”), ja Leylandin versio siitä Libertyä varten oli A27L (”Cromwell II”). Nuffieldin A24 Libertyn kanssa oli Cromwell II. Marraskuussa 1942 nimeä muutettiin siten, että A27L:n nimi oli Centaur, A27M:n nimi Cromwell ja A24:n nimi Cavalier. Tuotanto alkoi marraskuussa 1942. Roverilta kesti huomattavan kauan saada tuotantolinjat valmiiksi Meteoria varten, ja vasta muutamaa kuukautta myöhemmin, tammikuussa 1943, oli saatavilla riittävästi Meteorin moottoreita, ja A27M Cromwellin tuotanto alkoi. Centaurin tuotantomalli mahdollisti myöhemmän muuntamisen Meteor-moottorille, ja monet Centaurit muunnettaisiinkin Cromwelleiksi ennen käyttöä.

Rakenneominaisuudet

Runko olikin niitattua konstruktiota vaikkakin hitsausta alettiin käyttää myöhemmin. Panssarilevy pultattiin kiinni runkoon; tornissa käytettiin levyn ulkopinnalla olevia suuria puskureita. Leylandin lisäksi useat brittiläiset yritykset osallistuivat Cromwellin ja Centaurin tuotantoon, kuten LMS Railway, Morris Motors, Metro-Cammell, Birmingham Railway Carriage and Wagon Company ja English Electric. Joitakin versioita valmistettiin 14 tuuman (360 mm) levyisillä raiteilla, myöhemmin käytettiin 15,5 tuuman raiteita. Jousitus oli Christie-tyyppinen, ja pitkät kierrejouset (jännitettynä) oli käännetty taaksepäin, jotta rungon sivut pysyivät matalina. Kummankin puolen viidestä maantiepyörästä neljässä oli iskunvaimentimet. Telaketjujen käyttövoimana olivat takimmaiset ketjupyörät, joiden kireyttä säädettiin etupään tyhjäkäyntipyörästä; tämä oli tavanomainen brittiläinen käytäntö. Rungon kylki koostui kahdesta toisistaan erillään olevasta levystä, joiden välissä olivat jousitusyksiköt ja joiden ulommassa levyssä oli aukkoja maantiepyörän akselien liikkumista varten. Vaihteistossa oli viisi eteen- ja yksi peruutusvaihde. Ensimmäinen vaihde oli tarkoitettu ”ahtaisiin tiloihin, jyrkkiin rinteisiin tai jyrkkiin käännöksiin”.

Meteorin moottori tuotti 540 hv 2 250 kierroksen minuutissa. Tämä oli maksimikierrosluku, jota rajoitettiin magnetoihin rakennetuilla säätimillä. Polttoaineen kulutus ”pool”-bensiinillä (67 oktaanista) oli 0,5-1,5 mailia gallonalla maastosta riippuen. Kuljettaja istui oikealla puolella rungon etuosassa, ja hänet erotti rungon tykkimiehestä laipio. Kuljettajalla oli kaksi periskooppia ja visiiri rungon etuosassa. Visiiri voitiin avata kokonaan tai siinä oleva pieni ”portti” avata; jälkimmäisessä tapauksessa kuljettajaa suojasi paksu lasilohko. Kuljettajan ja rungon tykkimiehen erotti taistelutilasta laipio, jossa oli kulkuaukot. Toinen laipio erotti taistelutilan moottori- ja voimansiirtotilasta. Moottoritila imi jäähdytysilmaa molempien sivujen yläosien ja katon kautta ja poisti sen taakse. Jopa 1,2 metriä (4 jalkaa) syvän veden läpi kulkemisen mahdollistamiseksi voitiin siirtää luukku, joka peitti alimman ilmanpoistoaukon. Moottorin ilma voitiin ottaa taistelutilasta tai ulkoa; se johdettiin sitten öljykylvypuhdistimien läpi.

Cromwellilla oli vielä tarkistuksia tehtävänä ennen palveluskäyttöä, joista tärkeimpänä oli siirtyminen QF 6-pounderista (57 mm) ROQF 75 mm:n tykkiin, joka oli kuuden pounderin rakenteen mukautus, jolla voitiin ampua yhdysvaltalaisen M3 75 mm:n tykin ampumatarvikkeita, mikä antoi sille paremman HE-luodin, jota se pystyi käyttämään jalkaväen tukemiseen. Tämä tarkoitti, että 75-kaliiperisessa tykissä käytettäisiin samaa kiinnitystä kuin 6 pounderissa, mutta vasta kesäkuussa 1944 Cromwell näki ensimmäistä kertaa toimintaa operaatio Overlordin aikana, liittoutuneiden hyökkäyksessä Normandiaan. Miehistöt ottivat sen vaihtelevasti vastaan. Se oli nopeampi ja matalampi kuin Sherman-panssarivaunu, ja sen etupanssari oli paksumpi: 76 mm (3 tuumaa) verrattuna 51 mm (2 tuumaa) Shermaniin. Myöhemmissä Cromwelleissa panssarointia lisättiin asteittain, ensin 83 mm:iin (31/4 in) ja lopulta 100 mm:iin (4 in). Vaikka 75 mm:n tykki pystyi ampumaan käyttökelpoista HE-kranaattia, se ei ollut yhtä tehokas panssaria vastaan kuin 6 pdr tai Ordnance QF 17 pounder -tykki, vaikka se olikin tehokkaampi kuin Shermaniin asennettu alkuperäinen 75 mm:n tykki. Cromwellin johdannainen aloitettiin ottamaan 17 pounderia, mutta se jäi jälkeen, ja käytännössä suurin osa 17 pounderin tykillä aseistetuista panssarivaunuista, jotka palvelivat sodassa, olivat Shermanin Firefly-muunnoksia. 7,92 mm:n Besa-konekivääri oli asennettu koaksiaalisesti pääasevarustukseen, ja sitä ohjasi tykkimies. Toinen oli rungon etuosaan asennettu ”kardaani”. Asennus antoi 45 asteen peittoalueen eteen (siinä oli myös 25 asteen pystysuuntainen liike), ja tähtäys tapahtui nro 35:n teleskoopilla, joka oli kytketty kiinnikkeellä asennukseen. Tornin yläosaan oli asennettu 2 tuuman ”pommiheitin”, joka oli suunnattu ampumaan eteenpäin. Sitä varten kuljetettiin kolmekymmentä savukranaattia.

Kokonaisuudessaan A27-tuotanto käsitti 4 016 panssarivaunua; niistä 950 oli Centaureja ja 3 066 Cromwelleja. Lisäksi rakennettiin 375 Centaurin runkoa varustettavaksi ilmatorjuntatykin tornilla; näistä valmistui vain 95.

suorituskyky

Cromwell oli nopein brittiläinen panssarivaunu, joka palveli toisessa maailmansodassa, huippunopeutensa (hallitsemattomana) oli 40 mph (64 km/h). Tämä nopeus osoittautui kuitenkin liian suureksi jopa Christie-jousitukselle, ja moottori säädettiin niin, että sen huippunopeus oli 32 mph (51 km/h), mikä oli silti nopea aikaansa nähden. Christie-alkuperänsä ansiosta Cromwell oli erittäin ketterä taistelukentällä. Kaksikäyttöinen 75 mm:n päätykki ampui samoja ammuksia kuin yhdysvaltalainen 75 mm:n tykki, joten sen HE- ja panssarintorjuntakyky oli suunnilleen sama kuin 75 mm:n panssarivaunulla varustetulla Sherman-panssarivaunulla. Cromwellin panssarointipaksuus vaihteli 8 mm:stä 76 mm:iin. Täysin hitsatuissa ajoneuvoissa, jotka BRCW Co. Ltd:n valmistamissa panssarivaunuissa hitsaamalla säästetty paino mahdollisti lisäpanssarilevyjen asentamisen keulaan, pystysuoraan kuljettajalevyyn ja tornin etuosaan, jolloin panssarilevyjen enimmäispaksuus nousi 102 mm:iin. Aikalaiskuvissa nämä ajoneuvot tunnistetaan sotaministeriön numeroista, joissa on jälkiliite W, eli T121710W. Tämä panssarointi vastasi hyvin Shermanin panssarointia, vaikka Cromwellissa ei ollutkaan Shermanin kaltevaa glacis-levyä. Luoteis-Euroopassa Cromwellin miehistöt onnistuivat ohittamaan raskaammat ja hitaammat saksalaiset panssarivaunut ylivoimaisen nopeutensa, ohjattavuutensa ja luotettavuutensa ansiosta. Cromwell ei kuitenkaan edelleenkään pärjännyt parhaille saksalaisille panssareille, ja brittiläinen panssarivaunusuunnittelu koki vielä toisen vaiheen, väliaikaisen Comet-panssarivaunun, ennen kuin se eteni panssarivaunujen kehityskilpailussa Centurion-panssarivaunun kanssa.

Taistelupalvelus

Centauria käytettiin pääasiassa koulutukseen; vain erikoisrooleihin erikoistuneilla panssarivaunuilla nähtiin toimintaa. Centaurin lähitukiversio, jossa 75 mm:n haupitsi korvattiin 95 mm:n haupitsilla, palveli pieninä määrinä osana kuninkaallisen merijalkaväen panssaroitua tukiryhmää D-Dayn päivänä, ja muutamaa käytettiin pohjana taisteluteknisille ajoneuvoille, kuten panssaroidulle puskutraktorille.

Sherman säilyi edelleen yleisimpänä panssarivaununa Ison-Britannian ja Kansainyhteisön panssaroitavissa yksiköissä. Cromwelleja käytettiin vain yhden divisioonan, 7. panssaridivisioonan, täydelliseen varustamiseen. Cromwellia käytettiin myös pääpanssarivaununa Britannian panssaridivisioonien (Guards Armoured Division ja 11. panssaridivisioona) panssaroitujen tiedustelurykmenttien panssaridivisioonissa Luoteis-Euroopassa sen suuren nopeuden ja suhteellisen matalan profiilin vuoksi. Cromwellia seurasi puolestaan pieni määrä Comet-panssarivaunuja. Comet oli samankaltainen kuin Cromwell, ja sillä oli yhteisiä komponentteja, mutta siinä oli parempi ase 77 mm:n tykki (versio 17 punnan tykistä).

Yleisesti Cromwell todettiin erittäin luotettavaksi ja sen nopeus ja ohjattavuus olivat huomattavat, vaikka se vaati enemmän huoltoa kuin Sherman. Cromwellin pakoputkeen tehtiin muutos, jolla savukaasut ohjattiin niin, että ne eivät imeytyneet taistelutilaan – ongelma, joka havaittiin, kun panssarivaunuja vedettiin yhteen etenemistä valmisteltaessa. Pohjois-Euroopassa Cromwellia käyttivät liittoutuneiden 1. Puolan panssaridivisioonan (10. kiväärirykmentti) ja 1. Tšekkoslovakian itsenäisen panssariprikaatin yksiköt. Sodan jälkeen Cromwell jäi Britannian palvelukseen. Se palveli Korean sodassa 7 RTR:n ja 8th King’s Royal Irish Hussarsin joukoissa.

Cromwell/Centaurilla oli kunnia olla ensimmäinen panssarivaunu, joka otettiin palvelukseen Kreikan armeijan palvelukseen toisen maailmansodan jälkeisen uudistuksen aikana. Viisikymmentäkaksi Centaur I -panssarivaunua lahjoitettiin alkuvuodesta 1946 Kreikan sisällissodan alkuvaiheessa, mutta ne jäivät varastoon koulutetun henkilöstön puutteen vuoksi. Vuonna 1947 ensimmäiset kreikkalaiset upseerit palasivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa järjestetyiltä koulutuskursseilta, ja panssarivaunujen miehistöjen koulutus alkoi. Centaureja käytettiin sisällissodassa vain vähän, sillä sodan viimeisenä vuonna (1949) taistelut käytiin vuorilla. Centaurit muodostivat Kreikan panssarijoukkojen ytimen 1950-luvulla, ja ne poistettiin käytöstä vuonna 1962, kun ne korvattiin yhdysvaltalaisilla M47-panssarivaunuilla.

Operaattorit

-Tšekkoslovakia

-Suomi

-Kreikka

-Israel

-Puola

-Portugali

-Yhdistynyt kuningaskunta.