”There’s shoes not fit for their princes

But fit for we

Kings and queens

Oh, if you could taste our dreams”

Nämä olivat ensimmäisiä sanoja, jotka kuulin Erik Peterseniltä. Siitä on 16 vuotta ja löysin laatikollisen kasetteja, joissa oli pieni lappu, jossa luki ”ILMAISEKSI! TAKE!” kuistilta Buckingham Placella, taianomaisella kujalla West Phillyssä. Ensimmäinen kellarikeikka, jolla kävin – Myles of Destruction, Captain Crash, Eulogy ja Sputnik – oli tuolla korttelissa heinäkuussa 2000 The Catboxissa. Ensimmäinen squat, jossa hengailin, sopivasti nimetty Buckingham Palace, oli myös tuossa korttelissa. Nämä olivat vaikuttavia kokemuksia 20-vuotiaalle aloittelevalle punkkarille, joka haaveili mohawkeista ja vallankumouksista. Niin oli myös Erik Petersenin musiikin kuuleminen, vaikken sitä silloin tiennytkään.

Tämä oli ennen kuin Mischief Brew oli pääesiintyjänä keikoilla ympäri maailmaa satojen hurmioituneiden fanien huutaessa mukana. Helvetti, tämä oli ennen Mischief Brew’ta. Ilmaislaatikosta löytämäni kasetti, kokoelma demoja nimeltä ”Mirth”, ei ollut edes Petersenin käsialaa. Siinä oli puupiirroksia ja kuvituksia narreista ja peikoista ja pari ympyröityä A-kirjainta, ja siinä kaikki. Musiikki oli outo sekoitus vanhanaikaista folkia ja perinteisiä lauluja, joissa oli punkrockin energiaa ja periksiantamatonta irvailua. Olin koukussa, mutta tuohon aikaan ennen MySpacea minulla ei ollut mitään keinoa saada lisää tietoa.

Kasetin mukana tuli lappu, jossa luki ”FOLK THE SYSTEM”, joka auttoi minua yhdistämään pisteitä, kun muutamaa kuukautta myöhemmin näin mainoslehtisen, jossa luki samat sanat ja jossa mainostettiin konserttia kotini nurkan takana sijaitsevassa baarissa. Tuosta baarista, Fiume-nimisestä laillisesta kolosta, johon mahtuu enintään 25 ihmistä ja vain jos he ovat hyviä ystäviä tai liian humalassa välittääkseen, tuli pian Petersenin toinen koti.

Fiumen manageri, baarimikko ja entinen Mischief Brew -bänditoveri Kevin Holland selitti yhteyden.

”Muistaakseni Erik soitti Fiumessa ensimmäisen kerran Kettle Rebellionin keikalla. Sekä baari että bändi olivat lapsenkengissään. Minäkin olin lapsenkengissäni – baarimikkona. Sinä iltana kouluttauduin baarimikoksi Fiumessa. Tuon joulukuun 2001 keikan jälkeen sekä Erikin musiikki että Fiume ovat muuttuneet paljon eivätkä lainkaan.”

Mikä tarkoittaa sitä, että ei ollut väliä missä tai milloin Petersenin näki, hän soitti aina niin energisesti ja ilkikurinen, tarttuva hymy kasvoillaan. Ja hän soitti niin paljon. Tuohon aikaan se oli Fiumessa tai Dahlakin kellarissa – siellä tosiaan oli silloin keikkoja – tai soittamassa eri West Phillyn taloissa. Aika pian sen jälkeen nuo samat soolokappaleet, joita Petersen oli työstänyt parin vuoden ajan, muuttuivat koko bändin yritykseksi Kettle Rebellionin kanssa, josta lopulta tuli Mischief Brew.”

Christopher ’Doc’ Kulp, Kettle Rebellionin ja Mischief Brew’n alkuperäinen rumpali ja myöhemmin satunnainen toinen lyömäsoittaja, kitaristi ja (ainakin muutaman kerran) trumpetisti, kertoi seuraavaa: ”Oli vaikea olla innostumatta hänestä, kun hän alkoi esiintyä. … Meillä oli aika pieni ja maalaismainen kokoonpano, ja muistan erään keikan eräässä ladossa Mainessa, jossa Erik, Shantz ja minä nappasimme valurautaisen kattilani, joitain outoja lyömäsoittimia ja vanhan torvisoittimen ja marssimme väkijoukon läpi esiintymisalueelle aloittaaksemme. Se oli yksi niistä asioista, joista hän päätti viime hetkellä.”

”You’re the gas upon my flames
My love and rage all rolled up in one
For every time your gun goes off
A new rebel is born”

Mischief Brew alkoi julkaista albumeja kovaa vauhtia, ja Petersen käänsi uskomattoman vaimonsa Denisen ja mopsiarmeijan avulla bändin ja perustamansa levy-yhtiön nimeltä Fistolo omavaraiseksi yritykseksi. No, niin omavaraiseksi kuin DIY-punkissa voi olla. Parin albumin ja kiertueiden jälkeen bändi alkoi soittaa yhä suuremmissa keikkapaikoissa. Mutta muodolleen uskollisena Petersen päätyi edelleen Fiumeen tai, mikä noina vuosina oli tärkeämpää, soittamaan mielenosoituksissa ja muissa poliittisissa tapahtumissa.

Vuonna 2003, yhdessä Philadelphian suurimmista sodanvastaisista marsseista, Petersen soitti improvisoidun setin Rittenhouse Squarella mustien lippujen katveessa ja poliittisten banderollien kakofonian alla. Sama ilkikurinen hymy, jonka huomasin ensimmäisen kerran Fiumessa, oli hänen kasvoillaan, ja hän johti väkijoukon ”F— war!” -lauluun ennen kuin hän aloitti kappaleen ”Against”, jonka sanat ovat hänen sankareihinsa kuuluvan Woody Guthrien terävimpiä: ”These songs for peace/ How I wish they’d turn into antiques/ To never sing against war again”.”

Erik Petersen loisti tuollaisissa ympäristöissä. Alusta alkaen, jolloin hän soitti PA Abolitionistsin järjestämissä loputtomissa kuolemanrangaistuksen vastaisissa mielenosoituksissa, ikimuistoiseen settiin Occupy Phillyssä vuonna 2011, lukemattomiin hyväntekeväisyystilaisuuksiin suurille ja pienille asioille, hän oli aina, aina valmis soittamaan. Hänen laulunsa kulkivat henkilökohtaisen ja poliittisen rajalla, ja hän yhdisti nämä kaksi vaivattomasti kaikessa tekemisessään.

P Petersenin musiikkia on helppo kuunnella. Se ei tarkoita, että musiikki itsessään olisi yksinkertaista tai sanoitukset liian yleisiä ja sitoutumattomia luonteeltaan. Pikemminkin se on aina tuntunut hyvin ystävälliseltä, peilaten tekijäänsä monin, monin tavoin. Siitä haluaa nauttia, koska se on hauskaa, koska se on mielenkiintoista, koska laulussa tunnistaa jotain itsestään. Kuten muusikko Julian Root sanoi WXPN:n muistotilaisuudessa viime viikolla: ”Erik kertoi omat tarinamme takaisin meille ja sai meidät tuntemaan itsemme sankareiksi.”

Vai kuten pitkäaikainen Philadelphian aktivisti ja Mischief Brew -fani Ian Winter sanoi: ”Kuulin Erikin musiikkia ensimmäisen kerran 16-vuotiaana – splitin Robert Sarazin Blaken kanssa – ja rakastuin siihen heti, koska se artikuloi jotakin, mitä olin tuntenut jo jonkin aikaa: Että järjestelmä on perseestä ja ansaitsee raivomme, mutta ihmiset ovat niin uskomattomia ja meidän pitäisi rakastaa toisiamme kaikin voimin. Tämä viesti on selvä Erikin musiikissa, mutta myös tavassa, jolla hän eli elämäänsä.”

”And everybody on the block
Is talkin’ bout the weather, not the war
But will we crack when the houses all go black
And the radiators knock no more?”

Viime vuosina bändi soitti isompia ja isompia konsertteja, ja se näytti yhtä mukavalta tuhannen ihmisen edessä kuin muutamien kymmenienkin edestä. ”Rakkain muistoni tulee aina olemaan se, kun bändi oli vielä hyvin, hyvin nuori, ja meidät kutsuttiin soittamaan Hallowmassille vuonna 2005. Se oli suurin yleisö, jonka edessä olimme koskaan soittaneet, ja kun kannoimme varusteitamme väkijoukon läpi lavalle ja istuimme siinä nauttimassa siitä kaikesta, Erik kääntyi puoleemme ja sanoi: ’Eikö tämä olekin suurin yleisö, jolle olette koskaan soittaneet? Tämä on hullua!” Kulp sanoi. ”Se oli Erik. Hän oli aina innoissaan esiintymisestä ja aina iloinen siitä, että olit paikalla jakamassa sen hänen kanssaan.”

Uusimman Mischief Brew -albumin, viime vuonna ilmestyneen ”This Is Not For Childrenin”, julkaisi punk-levymerkki Alternative Tentacles. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun bändi julkaisi kokonaisen albumin muualla kuin Fistolo-levymerkillä. Se oli mahdollisuus tavoittaa entistä suurempi yleisö, vaikka se tarkoitti luopumista niin monien yksityiskohtien hallinnasta. Uhkapeli kannatti: Bändi varattiin soittamaan elokuusta alkaen sarja ylisuuria keikkoja Euroopassa, ja yksi kohokohdista oli keikka Lontoossa elokuussa MDC:n, The Dwarvesin ja TSOL:n lämmittelijänä. Juttelin Petersenin kanssa asiasta, kun bändi suunnitteli kiertuetta; hän oli haltioissaan. Nyt bändin jäsenet Shawn St. Clair, Christopher Petersen – Erikin veli – ja Denise muistelevat liian aikaisin menetettyä elämää. He eivät ole suinkaan yksin surunsa kanssa.

Minuuteilla ilmoituksen jälkeen Philadelphiasta ja maailmalta virtasi valtavasti rakkautta, surua ja raakaa järkytystä. Oli tavallaan lohdullista nähdä samojen teemojen toistuvan sosiaalisessa mediassa sekä läheisten ystävien että sellaisten ihmisten viesteissä, jotka eivät olleet koskaan tavanneet Peterseniä, tehden selväksi, että hän oli tehnyt valtavan vaikutuksen pelkästään musiikillaan, saati sitten anteliaisuudellaan ja ylivoimaisen ystävällisellä hengellään.

Yksi viesti, joka teki minuun vaikutuksen, oli Jessica Ingallsilta, 33-vuotiaalta kahden lapsen äidiltä Keskilännen keskilännestä, joka on ollut Mischief Brew’n suuri fani aina siitä asti, kun hän oli vielä aikoinaan matkustanut ympäri maata tavarajunissa.

”Siirtyminen junamatkustajasta äidiksi oli vaikeinta, mitä olen koskaan tehnyt. Tämä kappale auttoi. Helvetti, kaikki hänen kappaleensa auttoivat”, hän kirjoitti. ”Tyttäreni ovat todiste siitä, että kokonainen sukupolvi kasvatetaan hänen sanoillaan.”

Hänen viestiinsä oli liitetty video kappaleesta ”Nomads Revolt”, joka kertoo aikuistumisesta, mutta siitä, ettei pidä luopua unelmistaan tai ihanteistaan.

”Nomads Revolt” oli yksi Petersenin suosituimmista kappaleista. Aina kun bändi soitti sen, yleisö ja varsinkin paikalla olleet nuoremmat ihmiset sekosivat täysin ja se muuttui väistämättä jättimäiseksi yhteislauluksi. Vuosikausia olin hämmentynyt siitä, miksi teinit suhtautuivat niin voimakkaasti kappaleeseen, joka kertoi vanhenemisesta. Eräs (nuorempi) ystäväni selitti sitten, että kyse ei ole siitä, että ikääntyminen ja asettuminen aloilleen olisi jotenkin tärkeää, vaan pikemminkin siitä, että tietää, että sen voi tehdä menettämättä identiteettiään. Se teki kappaleesta niin samaistuttavan sekä niille, jotka ovat jo vanhentuneet, että niille, jotka eivät ole vielä vanhentuneet, mutta saattavat jonain päivänä vanhentua.

Nyt on 15 vuotta myöhemmin ja mohawkini on kaukainen muisto, eikä vallankumousta ole vieläkään saavutettu, mutta haluan uskoa, että se on aivan nurkan takana. Minulla on yhä ”FOLK THE SYSTEM” -laastari ommeltuna villapaitaani, aivan anarkistisen jalkapallokerhon laastarin vieressä, joka pelasi Clark Parkissa joka sunnuntai vuosien ajan. Näin Petersenin soittavan musiikkia tuossa puistossa lukemattomia kertoja, usein muiden, paljon järjestäytyneempien konserttien jälkeen. Se on kai puiston luonne.”

Talvi, joka varasi Mischief Brew’n monta kertaa Lancaster Avenuella sijaitsevaan anarkistiseen LAVA Space -yhteisökeskukseen, sanoi: ”

Olin fani, joka pyöritti Mischief Brew -levyjä WKDU-radiolähetyksessäni ja Petersen soitti järjestämilläni keikoilla, kun hän oli fani ja pyöritti Mischief Brew -levyjä WKDU-radiolähetyksessäni. Ja kaiken tämän aikana vallitsi aina ystävyys, joka vahvistui vuosien mittaan. Minua jopa pyydettiin esittämään joulupukkia Mischief Brew’n videolla, johon vastasin: ”Oletko varma, että haluat joulupukiksesi juutalaisen israelilaisen, joka ei ole koskaan juhlinut joulua?”. Petersen vastasi: ”Joo, miksipä ei? Se on taidetta.”

Viimeinen Mischief Brew -keikka osoittautui heinäkuun 8. päivä Trocaderossa World/Inferno Friendship Societyn ja uudistuneen Culture Shockin, yhden Petersenin suosikkibändin, avajaiseksi. Hän coveroi heidän kappaleensa ”Civilization Street” niin usein, että siitä melkein tuli hänen kappaleensa, niin paljon, että kun Culture Shock soitti sen tuolla keikalla, he pyysivät häntä tulemaan esiin ja laulamaan sen heidän kanssaan. Laulaja Dick Lucas – joka tunnetaan parhaiten Subhumans-yhtyeestään – jopa vitsaili siitä, kuinka Petersen oli kirjoittanut kappaleen.

Katsellessani Erik Petersenin laulavan ”Civilization Streetin” Culture Shockin kanssa tulee ikuisesti olemaan yksi lempimuistoistani hänestä, yksi sadoista, jotka ovat syntyneet yli vuosikymmenen kestäneen ystävyyden aikana. Hän näytti niin onnelliselta, niin tyytyväiseltä sillä lavalla, että tuntuu oudolta ja täysin epäreilulta muistaa, että se oli viimeinen kerta, kun hän soitti musiikkia. En usko, että se tunne katoaa koskaan.”

Fiume-baarimikko Holland kiteytti asian parhaiten: ”Erik oli läpäisemätön paskanjauhamiselle. Hän ymmärsi, että tietyt realiteetit ovat väistämättömiä, mutta hän onnistui myös pitämään kauniin päänsä pilvissä.”

”Kun nauha hidastuu
Se tarkoittaa, että akku on tyhjä
May your songs never get stuck outta my head

If I ever fall asleep,
I’ll remember my dream
Where everybody’s there and nobody leaves”