EXEGESIS:

JOHANNES 20:1-21. KONTEKSTI

Tämä evankeliumi on rikkaasti kudottu kuvakudos, joka saa rikkautensa toisiinsa liittyvistä langoista. Esimerkiksi:

– Prologissa evankelista julisti: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Sama oli alussa Jumalan kanssa. Kaikki on tehty hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole tehty mitään, mitä on tehty” (1:1-3). Nyt Tuomas puhuttelee Jeesusta sanoilla ”minun Herrani ja minun Jumalani” (jae 28), mikä vahvistaa Jeesuksen jumaluuden. Monet tutkijat uskovat, että luku 21 on lisätty myöhemmin. Jos tämä pitää paikkansa, tätä evankeliumia kehystävät nämä Jeesuksen jumaluutta koskevat alku- ja loppulausumat.

– Jeesus lupasi opetuslapsille: ”En jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne” (14:18). Nyt hän palaa ylösnousemuksensa jälkeen niiden luokse, jotka tuntevat itsensä ristiinnaulitsemisen vuoksi orvoiksi.

– Samassa puheessa hän sanoi: ”Rauhan minä jätän teille. Minun rauhani minä annan teille; en niin kuin maailma antaa, minä annan teille. Älköön sydämenne olko levoton, älköönkä pelätkö.” (14:27). Kun hän nyt tulee opetuslasten läsnäoloon, hänen ensimmäiset sanansa heille ovat: ”Rauha teille!”. (v. 19). Hän toistaa tämän rauhan antamisen viikkoa myöhemmin, kun hän tapaa jälleen opetuslapset ja Tuomaksen (jae 26).

– Rukouksessaan vähän ennen kuolemaansa Jeesus rukoili: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, niin että myös Poikasi kirkastaa sinut” (17:1). Nyt Jeesus on kirkastunut ristillä ja ilmestyy ylösnousseena Vapahtajana opetuslapsille.

– Aiemmin evankelista sanoi: ”Sillä Pyhää Henkeä ei ollut vielä annettu, koska Jeesus ei ollut vielä kirkastunut” (7:39). Nyt kun Jeesus on kirkastettu, hän antaa Pyhän Hengen lahjan opetuslapsille (jae 22).

Esimerkkejä on varmasti muitakin, mutta nämä esimerkit havainnollistavat, miten tämän viikon evankeliumin oppitunti liittyy koko evankeliumissa ilmaistuihin teemoihin.

JOHANNES 20:19-31. JEESUKSEN ILMESTYMINEN OPPILAILLE

Jeesuksen kaksi ilmestymistä tapahtuvat viikon välein, ensimmäinen pääsiäisiltana ja toinen kahdeksan päivän kuluttua (met hemeras okto) – usein suomennettuna ”viikon kuluttua”.

Jeesus puhuu opetuslapsille kolme kertaa. ”Joka kerta hänen sanansa antavat voimaa niitä kuuleville opetuslapsille” (Althouse, 107):

– ”Rauha teille. Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät” (jakeet 19, 21).

– ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki! Jos annatte anteeksi jonkun synnit, ne on annettu hänelle anteeksi. Jos te pidätte jonkun synnit, ne on pidetty.” (jakeet 22-23).

– ”Ojenna tänne sormesi ja näe minun käteni. Ojenna tänne kätesi ja työnnä se minun kylkeeni. Älkää olko epäuskoisia, vaan uskovaisia.” (j. 27).

Tämä evankeliumi kertoo, että opetuslapsia kootaan, mutta ei sitä, mitä opetuslapsia. Luukkaan rinnakkaisessa kertomuksessa tästä tarinasta (Luuk. 24:36-49) se on yksitoista ”ja ne, jotka olivat heidän kanssaan” (24:33). Tässä evankeliumissa, kun otetaan huomioon Tuomaksen poissaolo, kyse on oikeastaan kymmenestä ja heidän seuralaisistaan.

Tämä evankeliumi osoittaa meille, että uskoa on monenlaista ja että usko tulee eri tavoin ja eri voimakkuudella eri ihmisiin. Rakastettu opetuslapsi uskoo nähdessään tyhjän haudan (jae 8). Maria uskoo, kun Herra kutsuu hänen nimeään (jae 16). Opetuslasten on nähtävä ylösnoussut Herra (jae 20). Tuomas sanoo, että hänen on koskettava Jeesuksen haavoja (jae 25) – vaikkakin tämä tarve näyttää haihtuvan, kun hän näkee ylösnousseen Kristuksen (jae 28). Ihmisillä on erilaisia tarpeita ja he löytävät erilaisia reittejä uskoon.

On opettavaista huomata, että Tuomas uskoi, menetti uskonsa ja palasi sitten vielä suurempaan uskoon.

JOHANNA 20:19-23. ENSIMMÄINEN ILMESTYMINEN

19Kun siis oli ilta sinä päivänä, viikon ensimmäisenä päivänä, ja kun ovet olivat lukittuina (kreik. kekleismenon-sanasta kleio-suljettu tai lukittu) sinne, missä opetuslapset olivat kokoontuneet juutalaisten pelosta, Jeesus tuli ja seisoi keskellä ja sanoi heille: ”Rauha teille.”

20Kun hän oli sanonut tämän, hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran. 21Niin Jeesus sanoi heille jälleen: ”Rauha (eirene) olkoon teille. Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät.” 22Kun hän oli sanonut tämän, hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki! 23Jos te annatte anteeksi jonkun synnit, ne on annettu hänelle anteeksi. Jos te pidätte jonkun synnit, ne on pidetty.”

”Kun siis sinä päivänä tuli ilta” (v. 19a). Tämä on pääsiäisilta, sama päivä, jolloin opetuslapset näkivät tyhjän haudan ja Maria näki Jeesuksen. Tämä on sopusoinnussa Luukkaan kertomuksen kanssa, jossa Jeesus kohtasi kaksi opetuslasta Emmauksen tiellä ”sinä samana päivänä” (Luuk. 24:13), joka oli ”viikon ensimmäinen päivä” (Luuk. 24:1). Kun opetuslapset tunnistivat Jeesuksen, ”hän katosi heidän näkyvistään” (Luuk. 24:31). ”He nousivat vielä samana hetkenä ylös, palasivat Jerusalemiin ja löysivät yksitoista kokoontuneina ja ne, jotka olivat heidän kanssaan….. Kun he olivat tätä sanoneet, Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ’Rauha teille'”” (Luuk. 24:33, 36).” (Luuk. 24:33, 36).

Opetuslapset kokoontuvat Jerusalemissa huoneessa, joka on ”lukittu… juutalaisten pelosta” (jae 19b). Lukitut ovet kuvastavat opetuslasten pelkoa, mutta osoittavat myös ylösnousseen Kristuksen voiman, jota ei voi rajoittaa kivinen hauta eikä lukittu ovi.

On yllättävää, että opetuslapset pelkäävät, koska Pietari ja ”toinen opetuslapsi” ovat nähneet tyhjän haudan (jakeet 6-8) ja ”toinen opetuslapsi” on nähnyt ja uskonut (jakeet 8). Maria Magdaleena on puhunut ylösnousseen Kristuksen kanssa ja kertonut kokemuksestaan opetuslapsille (jakeet 14-18). Kuitenkin senkin jälkeen, kun ”toinen opetuslapsi” on nähnyt ja uskonut, ei ole selvää, mitä hän uskoo, ”sillä he eivät vielä ymmärtäneet sitä kirjoitusta, että hänen täytyi nousta kuolleista” (jakeessa 9). Lisäksi opetuslapset ovat edelleen traumatisoituneita ristiinnaulitsemisesta ja pelkäävät sitä, mitä seuraavaksi saattaa tapahtua.

Heidän pelkonsa pettää meidät, koska he käyttäytyvät kuin opetuslapset, joiden johtaja on kuollut. Kun he kuitenkin näkevät ylösnousseen Kristuksen ja saavat Pyhän Hengen, he muuttuvat ja rohkaistuvat.

”Rauha (eirene) olkoon teille” (v. 19c). Näille pelokkaille opetuslapsille Jeesus antaa rauhansa, aivan kuten hän on luvannut (14:27). Opetuslapsilla on rauha siitä huolimatta, että maailma, joka vihaa heitä samalla tavoin kuin se vihaa Jeesusta, vainoaa heitä (15:18-25). Vaikka tässä tekstissä käytetään kreikankielistä sanaa rauha, eirene, käsite on juutalainen shalom – enemmän kuin ristiriitojen puuttuminen – kokonaisuus, joka on Jumalan lahja.

Eirene (rauha) on yksi Hengen hedelmistä (Gal. 5:22). Sen juuret ovat rauhassa, joka meillä on Jumalan kanssa, joka on antanut meille armon lahjan Jeesuksen Kristuksen kautta (Room. 5:1-2a).

”Kun hän oli sanonut tämän, hän näytti heille kätensä ja kylkensä” (jae 20a). Toisaalta Jeesus astuu sisään suljetusta ovesta, mikä viittaa siihen, että hänen ruumiinsa on saanut toisenlaisen laadun. Toisaalta hänen haavansa vahvistavat hänen ruumiillisen ylösnousemuksensa, ja opetuslapset tunnistavat hänen ruumiinsa selvästi. Luukas kertoo Jeesuksen syövän aterian opetuslasten kanssa (Luuk. 24:43).

Tässä on salaperäisyyttä – Jeesuksen ylösnousseen ruumis on samaan aikaan meidän kaltaisemme ja ei meidän kaltaisemme. Paavali puhuu ylösnousemusruumiista katoamattomana, kirkkaana, voimallisena ja hengellisenä (1. Kor. 15:42-44). Emme kuitenkaan saa painostaa sanaa ”hengellinen” liian pitkälle, sillä Jeesuksen ruumis on myös selvästi fyysinen. Tämän harjoituksen tarkoituksena on osoittaa, että henkilö, joka seisoo heidän edessään elävänä ja terveenä, on sama henkilö, joka niin hiljattain ristiinnaulittiin.

Kohtana, jolloin tämä evankeliumi kirjoitettiin, kirkolla oli vakavia ongelmia doketistien ja gnostikkojen kanssa, jotka molemmat uskoivat, että fyysinen aine oli paha ja että Jeesus ei siksi voinut olla todella ihminen. Maininta Jeesuksen haavoittuneista käsistä ja kyljestä kumoaa tällaisen dualismin.

”Opetuslapset siis iloitsivat nähdessään Herran” (v. 20b). Aiemmin Jeesus varoitti opetuslapsia siitä, että he tulisivat itkemään ja suremaan ja kokemaan tuskaa, mutta sitten hän lupasi, että ”teidän surunne muuttuu iloksi” (16:20) – iloksi, joka on niin syvä, että he unohtaisivat entisen tuskansa, aivan kuten nainen unohtaa synnytystuskien aiheuttaman tuskan ”siitä ilosta, että maailmaan syntyy ihminen” (16:21). Tämä Jeesuksen vierailu opetuslasten luona on siis tuon lupauksen täyttymys (tai ainakin täyttymisen alku). Opetuslapset todellakin itkivät ja surivat ja kokivat tuskaa, kun Jeesus pidätettiin ja ristiinnaulittiin. Mutta nyt heidän tuskansa on muuttunut iloksi siitä, että he näkevät Jeesuksen jälleen elossa.

Tämä on myös käännekohta opetuslapsille. He eivät enää koskaan ole pelokkaita ja epäuskoisia.

Jeesus antaa opetuslapsille rauhan toisen kerran ja sanoo sitten: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät” (jae 21). Aiemmin ylipappeusrukouksessaan Jeesus rukoili: ”Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin minäkin olen lähettänyt heidät maailmaan” (17:18). Nyt hän tekee opetuslapsille selväksi sen, mistä hän oli puhunut tuossa rukouksessa.

Tämä on Johanneksen vastine suurelle käskylle (Matt. 28:19-20). Se kuvastaa periaatetta, jonka mukaan lähetetyn auktoriteetti on sama kuin hänen lähettäjänsä auktoriteetti – kuninkaan lähettiläs puhuu kuninkaan auktoriteetilla. Jumala on läsnä Jeesuksen työssä; Jeesus on läsnä opetuslasten työssä. Kyse on viestikapulan siirtämisestä – perimyksen nimeämisestä.

”Kun hän oli sanonut tämän, hän puhalsi heidän päälleen” (jae 22a). Näiden opetuslasten lähettäminen yksin maailmaan olisi kuitenkin turhaa, joten Jeesus valmistaa heidät hengittämällä heidän päälleen – tai hengittämällä heihin (kreik. enephusesen). Aivan kuten Jumala puhalsi ihmiseen elämän henkäyksen (1. Moos. 2:7-LXX), Jeesus puhaltaa opetuslapsille elämän Hengen. Tämä Hengen lahja uudistaa näiden opetuslasten elämän aivan kuten Jumalan henkäys antoi uuden elämän kuolleiden luille (Hes. 37:9). He ovat olleet peloissaan ja hämmentyneitä – piilossa lukitussa huoneessa paetakseen vaaraa. Nyt he löytävät voimaa nousta ylös, avata ovi, mennä ulos ja aloittaa julistuksen.

”Ottakaa vastaan Pyhä Henki” (jae 22b). Jo tämän evankeliumin ensimmäisessä luvussa Johannes Kastaja puhui Jeesuksesta ”Pyhällä Hengellä kastavana” (1:33) – ja Jeesus puhui Nikodeemukselle siitä, että on välttämätöntä ”syntyä Hengestä” (3:8).

Miten voimme sovittaa tämän Hengen antamisen yhteen Apostolien teot 2:ssa olevan kertomuksen helluntaista?

– Jotkut tutkijat sanovat, että nämä kaksi kertomusta ovat yhteensovittamattomia ja että jae 22 on Johanneksen helluntai.

– Toiset taas, jotka huomauttavat, että jae 22:ssa ei ole määrättyä artikkelia – Jeesus sanoo: ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki!” eikä ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki!” – uskovat, että opetuslapset saivat tässä tilaisuudessa jotain vähemmän kuin täyden Hengen lahjan.

– Toiset sanovat, että Johannes tietää helluntaista, mutta kirjoittaa kertomuksen tällä tavalla ”hänen erikoisen teologisen näkemyksensä vuoksi, joka sitoo Hengen laskeutumisen tiukasti Jeesuksen kuolemaan/korotukseen” (Carson, 651).

– Toiset taas sanovat: ”On väärin sekä Uutta testamenttia että kristillistä kokemusta kohtaan väittää, että on olemassa vain yksi Hengen lahja…. Johannes kertoo yhdestä Hengen lahjasta ja Luukas toisesta” (Morris, 748).” (Morris, 748).

”Jos annat anteeksi jonkun synnit, ne on annettu hänelle anteeksi. Jos te pidätte jonkun synnit, ne on pidetty.” (jae 23) Tämä muistuttaa Matteuksen evankeliumia 16:19, jossa Jeesus sanoo Pietarille: ”Kaikki, mitä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte irti maan päällä, on vapautettu taivaassa”. Matt. 18:18 antaa saman valtuuden opetuslapsille asiayhteydessä, jolla on tekemistä seurakuntakonfliktien ratkaisemisen kanssa.

Rabbeilla on valtuus ”antaa anteeksi” ja ”pidättää” syntejä siinä mielessä, että he tulkitsevat lakia määrittääkseen, mikä on sallittua ja mikä ei, mutta he eivät anna syntejä anteeksi. Jeesus avaa tässä uutta tietä antamalla opetuslapsille valtuuden antaa synnit anteeksi tai pidättää anteeksianto.

Tässä evankeliumissa synti on totuuden näkemättä jättämistä – kieltäytymistä hyväksymästä ylösnoussutta Kristusta. Jeesus lähettää opetuslapset maailmaan Hengen valtuuttamina julistamaan ylösnousseesta Kristuksesta. Jotkut ihmiset hyväksyvät heidän todistuksensa, ja toiset hylkäävät sen. Heidän vastauksensa ratkaisee sen, löytävätkö he itsensä niiden joukosta, joiden synnit on annettu anteeksi, vai niiden joukosta, joiden synnit on säilytetty.

Jakeessa 23 esitetään kaksi kysymystä: Ensinnäkin, antaako Jeesus vallan antaa synnit anteeksi tai pitää ne paikoillaan – vai ainoastaan vallan havaita Jumalan tahto erityistapauksissa ja tehdä Jumalan tuomio tunnetuksi? Toiseksi, antaako Jeesus tämän vallan yksittäisille kristityille vai seurakunnalle? Vaikka tässä voi olla jonkin verran tilaa väittelylle, yksi asia on selvä – vain silloin, kun toimimme Hengen johdolla, meillä on ylipäätään Jumalan antamaa valtaa.

JOHANNA 20:24-25. ENNEN KUIN NÄEN, EN USKO

24Mutta Tuomas, yksi kahdestatoista, nimeltään Didymus, ei ollut heidän kanssaan, kun Jeesus tuli. 25Muut opetuslapset sanoivat siis hänelle: ”Me olemme nähneet Herran!”.

Mutta hän sanoi heille: ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en usko.”

”Mutta Tuomas, yksi niistä kahdestatoista, jota kutsuttiin Didymukseksi (kaksoseksi), ei ollut heidän mukanaan, kun Jeesus tuli” (jakeessa 24). Didymos on kreikan kielen sana, joka tarkoittaa kaksosta. Emme tiedä, miksi Tuomas oli poissa, mutta tiedämme, että hän oli aiemmin ajatellut, että Jeesuksen kanssa Betaniaan meneminen merkitsisi kuolemaa sekä opetuslapsille että Jeesukselle (11:16).

”Muut opetuslapset sanoivat siis hänelle: ’Me olemme nähneet Herran'” (v. 25a). Ensimmäinen henkilö, jonka opetuslapset todistavat, on yksi heidän omistaan, Tuomas, joka ei ollut läsnä, kun Jeesus ilmestyi heille ensimmäisen kerran. Heidän sanansa Tuomakselle (”Me olemme nähneet Herran”) ovat pohjimmiltaan samoja sanoja (”hän oli nähnyt Herran”), joita käytettiin kuvaamaan Marian kohtaamista Jeesuksen kanssa.

”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en usko” (v. 25b). Tuomas ei usko opetuslapsia, mutta eivät opetuslapsetkaan uskoneet Mariaa. He olivat epätoivoinen, lyödyt ihmiset, kunnes he näkivät Jeesuksen omin silmin.

Tuomas ei ollut ainoa epäilijä eikä jää epäilijäksi. Hän epäilee muiden opetuslasten todistusta eikä siksi voi uskoa ylösnousemusta. Kun hän näkee, mitä he ovat nähneet, hän osoittaa suurta uskoa.

Saarnauskohta: Tuomas ei ollut muiden opetuslasten mukana, kun Jeesus ilmestyi ensimmäisen kerran, eikä siksi uskonut. Pointtina meille on, että tarvitsemme kristittyjen toverien uskoa vahvistavaa yhteyttä (Gossip, 798).

Meidän pitäisi luultavasti pitää Tuomaksen vaatimusta nähdä naulojen jälki ja työntää kätensä Jeesuksen kylkeen liioitteluna (liioitteluna vaikutuksen aikaansaamiseksi), mutta hänen käytöksensä on kuitenkin huolestuttavaa. Aiemmin Jeesus tuomitsi ne, jotka vaativat merkkejä ja ihmeitä ennen kuin uskoivat (4:48). Tuomas menee vielä pidemmälle ilmaisemalla epäuskonsa ja ehdot, jotka Herran on täytettävä, ennen kuin hän uskoo.

Mutta saatamme ymmärtää Tuomaksen vastahakoisuutta, jos muistamme hänen sanansa, kun Jeesus valmistautui lähtemään Jerusalemiin: ”Menkäämme mekin, jotta voisimme kuolla hänen kanssaan” (11:16). Tuomas on ollut innokas Jeesuksen puolesta, mutta nähnyt pahimpien pelkojensa toteutuvan. Ristiinnaulitseminen on särkenyt hänen sydämensä. Mieleen tulee sanonta: ”Kerran palanut, kahdesti arka!”. Tuomas uskoi, mutta hänen uskonsa petettiin. Voimme ymmärtää, miksi hän oli hidas uskomaan uudelleen. Ehkä tämä on syy siihen suureen myötätuntoon ja herkkyyteen, jolla Jeesus tavoittaa Tuomaksen alla olevissa jakeissa.

JOHANNES 20:26-29. TOINEN ILMESTYMINEN

26Kahdeksan päivän kuluttua hänen opetuslapsensa olivat jälleen sisällä, ja Tuomas oli heidän kanssaan. Jeesus tuli, kun ovet oli lukittu, ja seisoi keskellä ja sanoi: ”Rauha teille”. 27Silloin hän sanoi Tuomakselle: ”Ojenna tänne sormesi ja katso minun käsiäni. Ojenna tänne kätesi ja työnnä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.”

28Tuomas vastasi hänelle: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!”.

29Jeesus sanoi hänelle: ”Koska olet nähnyt minut, olet uskonut. Autuaita (kreik. makarios) ovat ne, jotka eivät ole nähneet ja ovat uskoneet.”

”Kahdeksan päivän kuluttua hänen opetuslapsensa olivat sisällä, ja Tuomas oli heidän mukanaan” (v. 26a). Kahdeksan päivää on laskettava mukaan lukien – sunnuntai sunnuntaista sunnuntaihin – se on jälleen kerran viikon ensimmäinen päivä. Jeesus ilmestyy heille vielä kerran.

”Jeesus tuli, kun ovet oli lukittu, ja seisoi keskellä” (v. 26b). Jälleen kerran ovet on suljettu, mutta enää ei puhuta pelosta. Kaikki on samanlaista kuin edellisenä sunnuntaina, lukuun ottamatta tätä pelon puutetta. Jeesuksen ilmestyminen opetuslapsille edellisellä viikolla on muuttanut heidän pelkonsa uskoksi.

”Rauha teille” (v. 26c). Jälleen kerran Jeesus antaa heille rauhansa. Kohtaus on hyvin samansuuntainen kuin viikko sitten.

”Ojenna tänne sormesi ja näe minun käteni. Ojenna tänne kätesi ja työnnä se kylkeeni” (v. 27a). Jeesus ei tuomitse Tuomasta uskomattomuudesta, vaan antaa hänelle sen, mikä antaa hänelle mahdollisuuden uskoa (v. 27). Tuomas on vaatinut nähdä ja koskettaa ylösnoussutta Herraa, ja Jeesus sallii sen hänelle. Mikään ei viittaa siihen, että Tuomas todella koskisi Jeesuksen haavoihin. Haavoittuneen, ylösnousseen Kristuksen näkeminen riittää.

”Älä ole epäuskoinen (apistos), vaan uskovainen” (pistos) (v. 27b). Jeesus sanoo: ”kai me ginou (älkääkä olko) apistos (epäuskoinen) alla pistos” (vaan uskovainen). Me ajattelemme tätä epäilevän Tuomaksen kertomuksena, mutta apistos tarkoittaa kirjaimellisesti epäuskoista. Tässä yhteydessä epäileminen ei ole yhtä vahva sana kuin epäuskoinen.

”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (v. 28). Vastauksena Tuomas tekee tämän suuren uskontunnustuksen, joka menee paljon pidemmälle kuin mitkään muualla tässä evankeliumissa esiintyvät otsikot tai tunnustukset. Suurimmasta epäilijästä on tullut suurin uskova.

”Autuaita (makarios) ovat ne, jotka eivät ole nähneet ja ovat uskoneet” (jakeessa 29). Jeesus ei kiellä Tuomaan siunausta. Tuomas on siunattu näkemällä ylösnousseen Herran ja oppimalla, että hänen syvimmät pelkonsa olivat perusteettomia. Mutta Jeesus antaa ymmärtää, että ne, jotka uskovat siitä huolimatta, etteivät ole nähneet, saavat vielä suurempia siunauksia. Nuo siunaukset voivat olla monenlaisia: Aineellista rikkautta, lapsia, terveyttä, lunastusta, anteeksiantoa jne.

Tämä kreikankielinen sana makarios (siunattu) on sama sana, jota Jeesus käytti autuaaksijulistuksissa (Matt. 5:3-12). Siunaukset, jotka hän lausui siellä, olivat taivasten valtakunta (j. 3), lohdutus (j. 4), perintö (j. 5), täytetyksi tuleminen (j. 6), laupeus (j. 7), Jumalan näkeminen (j. 8), Jumalan lapsiksi kutsuminen (j. 9) ja taivaalliset palkinnot (j. 10-12).

Tämä on Jeesuksen viimeinen autuus tai siunaus. Nämä sanat rohkaisevat varhaiskristittyjä, jotka tuntevat itsensä petetyiksi, koska ovat jääneet näkemättä Jeesusta vain muutaman kuukauden tai vuoden verran. Ne rohkaisevat myös meitä, jotka kuulumme niihin, jotka eivät ole nähneet mutta jotka ovat uskoneet. Niillä harvoilla ensimmäisen sukupolven kristityillä, jotka näkivät Jeesuksen henkilökohtaisesti, ei ole mitään etulyöntiasemaa niihin moniin myöhempien sukupolvien kristittyihin nähden, jotka eivät ole nähneet. Huomaa, että Jeesus ei sano, että nämä myöhemmät kristityt olisivat siunattuja enemmän kuin ”näkevät” opetuslapset, vaan ainoastaan, että he ovat siunattuja.

JOHANNES 20:30-31. NÄIN ON KIRJOITETTU, ETTÄ SINÄ VOISIT USKOA

30Sentähden Jeesus teki opetuslastensa läsnäollessa monia muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan; 31mutta nämä on kirjoitettu, jotta te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä olisi uskovina elämä hänen nimessään.

Jakeessa 29 Jeesus lausui siunauksen niille, jotka uskovat. Nyt kirjoittaja sanoo: ”Mutta nämä on kirjoitettu, jotta te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika” (jae 31). Tämän evankeliumin tarkoituksena on, että me, tämän evankeliumin lukijat, saisimme nauttia luvattua siunausta.

Tässä evankeliumissa Jeesuksen ihmeitä kutsutaan merkeiksi. Nämä merkit antavat ihmisille syyn uskoa, mutta monet, jotka todistavat niitä, eivät usko (6:36). Valinta on meidän.

”ja että teillä, jotka uskotte, olisi elämä hänen nimessään” (v. 31b). Usko eikä teot määräävät pelastuksen (Room. 1:6; 4:1-3; 9:31-32; 10:9; 1. Kor. 1:21; Gal. 3:1-12; Ef. 2:8).

Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että nämä jakeet päättävät tämän evankeliumin sen alkuperäisessä muodossa. Evankelista ilmoittaa kirjoituksensa tarkoituksen – että me uskoisimme. Hän saavutti tämän tavoitteen. Miljoonat kristityt ovat vahvistuneet uskossaan lukemalla tämän evankeliumin, ja miljoonat muut ovat tulleet uskoon ainakin osittain sen Kristuksesta antaman todistuksen ansiosta.

KIRJOITUSLUETTELOT ovat World English Bible (WEB) -julkaisusta, joka on julkisesti saatavilla oleva (ilman tekijänoikeuksia oleva) nykyaikainen englanninkielinen käännös Pyhästä Raamatusta. Maailman englanninkielinen Raamattu perustuu Raamatun amerikkalaiseen standardiversioon (ASV), Biblia Hebraica Stutgartensa Vanhaan testamenttiin ja kreikkalaiseen enemmistötekstin Uuteen testamenttiin. ASV, joka on myös julkisesti saatavilla, koska tekijänoikeudet ovat vanhentuneet, oli erittäin hyvä käännös, mutta sisälsi monia arkaaisia sanoja (hast, shineth jne.), jotka WEB on päivittänyt.

BIBLIOGRAFIA:

Althouse, LaVonne, ”Words of Power,” Clergy Journal (toukokuu-kesäkuu 1996)

Barclay, William, The Daily Study Bible, ”The Gospel of John,” Vol. 2 (Edinburgh: The Saint Andrew Press, 1955)

Beasley-Murray, George R., Word Biblical Commentary: John (Nashville: Thomas Nelson Publishers, 1999)

Brown, Raymond, The Anchor Bible: The Gospel According to John XIII-XXI (Garden City: Doubleday, 1970)

Bruce, F. F., The Gospel of John (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 1983).

Brueggemann, Walter; Cousar, Charles B.; Gaventa, Beverly R. ja Newsome, James D., Texts for Preaching: A Lectionary Commentary Based on the NRSV-Year B (Louisville: Westminster John Knox Press, 1993)

Carson, D. A., The Pillar New Testament Commentary: The Gospel of John (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 1991).

Craddock, Fred R.; Hayes, John H.; Holladay, Carl R.; and Tucker, Gene M., Preaching Through the Christian Year B (Valley Forge: Trinity Press International, 1993)

Gossip, Arthur John ja Howard, Wilbert F., The Interpreter’s Bible, Volume 8 (Nashville: Abingdon, 1952)

Hendriksen, William, New Testament Commentary: Exposition of the Gospel According to John (Grand Rapids: Baker Book House, 1953)

Howard-Brook, Wes, Becoming the Children of God: John’s Gospel and Radical Discipleship (New York: Maryknoll, 1994).

Hultgren, Arland J. teoksessa Van Harn, Roger (toim.), The Lectionary Commentary: Theological Exegesis for Sunday’s Text. Kolmannet lukukerrat: The Gospels (Grand Rapids: Eerdmans, 2001)

Krenz, Edgar ja Vogel, Arthur A., Proclamation 2, Easter, Series C

Lindberg, Paul H., Lectionary Bible Studies: Luukkaan vuosi: Lent/Easter, Study Book (Minneapolis/Philadelphia: Augsburg Publishing House/Fortress Press, 1976)

Madsen, George H. O., Lectionary Bible Studies, The Year of Matthew, The Year of Matthew, Lent-Easter, Study Book (Minneapolis: Augsburg Publishing House, 1977)

Moloney, Francis J., Sacra Pagina: The Gospel of John (Collegeville: The Liturgical Press, 1998)

Morris, Leon, The New International Commentary on the New Testament: The Gospel According to John (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 1995).

O’Day, Gail R., The New Interpreter’s Bible, Volume IX (Nashville: Abingdon, 1995)

Palmer, Earl F., The Book That John Wrote (Vancouver: Regent College Publishing, 1975)

Sloyan, Gerald, ”John,” Interpretation (Atlanta: John Knox Press, 1988)