FEATURES Death, Trauma, & Friendship: J. Bennett – July 22, 2019

Eräänä iltana 90-luvun lopulla Jarboe kuunteli autossaan paikallista atlantalaista college-radioasemaa, kun eräs kappale tarttui hänen korvaansa. Murskaavan ja tunnetusti kovaäänisen kokeellisen Swans-yhtyeen entisenä kosketinsoittajana ja yhteislaulajana hänellä oli korva taidokkaalle raskaudelle. Hän ei ollut kovin vaikuttunut paljosta siitä, mitä hän tuolloin kuuli. Siihen asti.

”Hyvin harva asia herätti huomioni, mutta tämä kappale herätti, joten odotin, kuka se oli”, arvostettu underground-muusikko kertoo. ”Se oli Neurosis.”

Luonnollisesti seuraavalla kerralla, kun kuuluisa oaklandilainen psykometallibändi saapui kaupunkiin, Jarboe ei jättänyt sitä väliin. Keikan jälkeen hän ja Swans-mestari Michael Gira (jonka kanssa hän oli käynyt keikalla) menivät backstagelle ja esittäytyivät. Ei sillä, että heidän olisi tarvinnut: Neurosisin jäsenet tunsivat Jarboen ja Giran paremmin kuin hyvin; itse asiassa kaksikon työ Swansissa oli vaikuttanut merkittävästi heidän omaan musiikkiinsa. Suhde sinetöityi, kun Jarboe antoi heille lahjan. ”Toin heille chilipaprikoita puutarhastani”, hän kertoo. ”He olivat vaikuttuneita, joten meistä tuli periaatteessa välittömästi ystäviä.”

Neurosis-kitaristi ja laulaja Steve Von Till piti yhteyttä Jarboeen bändinsä loputtoman kiertuekierroksen loppuun asti. ”En muista, miten ajatus yhteistyöstä syntyi, mutta hän lähetti minulle tien päältä käsinkirjoitettuja kirjeitä kauniilla heimotyyppisellä kirjepaperilla”, hän kertoo. ”Kun he vihdoin lopettivat kiertämisen, Steve sanoi: ’Tehdään tämä juttu’.”

Kuukausien ajan verkossa kappaleita vaihdellen syntynyt ”tämä juttu” – yhteisalbumi Neurosis & Jarboe – julkaistiin syksyllä 2003. Musiikillisesti se oli molemmille osapuolille hieman uudenlainen. Vaikka levyllä säilyi Neurosiksen tunnetusti pommimaiset kikkailut, kuten murskaavat kitarat ja jyrisevät heimorummut, se myös painotti enemmän Neurosiksen kosketinsoittaja Noah Landisin muokkaamia pahaenteisiä elektronisia tekstuureja vastakohtana fanit olivat tottuneet odottamaan tyrmäävää sludgea.

Jarboelle levy merkitsi paluuta monoliittiseen ääniseinään, jonka hän oli kokenut Swansin kanssa – joka oli hajonnut vuonna 1997 – tehtyään vuosikausien ajan rauhallisempaa musiikkia. ”Se oli minulle sillä tasolla hyvin merkityksellistä, sen sijaan että olisin vain istunut viulujen ja akustisten kitaroiden kanssa”, hän nauraa. ”Viuluissa ja akustisissa kitaroissa ei ole mitään vikaa, mutta se ei ollut sitä, mitä tunsin tuolloin.”

Hänen sanoituksensa Neurosis & Jarboen kappaleeseen kuuluivat puolestaan henkilökohtaisimpiin, joita hän oli koskaan kirjoittanut. ”Otin sanoitukset päiväkirjastani”, hän selittää. ”Oli hyvin harvinaista, että olin näin täysin henkilökohtainen, mutta se tuntui sopivalta tavalta, koska se sopi musiikkiin, jonka he lähettivät minulle. Kirjoitin asioista, jotka olivat suoraan sydämestäni.”

Tämä osoittautuu valtavaksi vähättelyksi. Kappale ”His Last Words” kertoo Jarboen isän kuolemasta, joka oli menehtynyt aivoleikkauksen jälkeen vuosia aiemmin;” ”Receive” kertoo hänen äitinsä kuolemasta, joka oli menehtynyt paljon tuoreemmin. Ja kappale ”Seizure” käsittelee vakavaa kallonmurtumaa, joka muutti Jarboen elämän lopullisesti. ”Minulla oli traumaattinen päävamma, joka melkein tappoi minut, joten vietän kaksi syntymäpäivää vuodessa”, hän selittää. ”Juhlin oikeaa ja sitä, jolloin kirurgit periaatteessa toivat minut takaisin kuolemasta.”

Hän ei vieläkään muista olosuhteita, jotka johtivat murtumaan. ”Kun saa tuollaisen päävamman, saa muistinmenetyksen”, hän tarjoaa. ”Hetket juuri ennen ja jälkeen sen tapahtuman ovat kadonneet, eivätkä ne ole koskaan palanneet mieleeni. Teorian mukaan menin ullakolle hakemaan matkalaukkua, kompastuin ja kaaduin. En tiedä. Tiedän vain, että heräsin yksinäni sairaalan erikoisyksikössä, kytkettynä sellaiseen sydänmonitoriin. Se oli todella pelottavaa.”

Albumin julkaisun jälkeen Neurosis ja Jarboe päättivät soittaa kourallisen keikkoja yhdessä. He harjoittelivat Neurosisin harjoitustiloissa Oaklandissa. He joutuivat käytännössä tekemään äänitykset käänteisesti, koska molemmat osapuolet olivat raidoittaneet osuutensa erikseen. ”Sinulla on siis valmis albumi, ja nyt yrität luoda sen uudelleen livenä”, Jarboe selittää. ”Se oli todella hieno tapa työskennellä, koska yleensä se on päinvastoin. Käytin itse asiassa CD-vihkoa muistellakseni omia sanoituksiani. Minulla on se yhä tallessa, ja siinä on kaikki muistiinpanoni, kuten ’Tee tämä 24 kertaa’ tai ’Hengitä syvään!’. Minulla on se kaikkien jätkien signeeraamana.”

16 vuotta myöhemmin Jarboe sanoo, että yhteistyö Neurosisin kanssa oli ilo. ”Työskentely heidän kanssaan oli minulle kunnia. Tämä oli Swansin jälkeistä aikaa, joten oli symbolista palata tuohon volyymiin ja ’rock-’ tai heavy-ympäristöön. Tein sen, ja minusta tuntui, että voitin tekemällä sen. Se oli erään elementin omaksumista siitä, kuka olin.”