Lintujen jätökset olivat 1800-luvulla jonkin aikaa iso bisnes.
Guanon – jota käytettiin lannoitteena maataloudessa sekä ruutisuolapetterin lähteenä – kysyntä oli niin suurta, että Yhdysvaltain hallitus sääti uusia lakeja, jotka mahdollistivat lintujen jätöksiä sisältävien syrjäisten maiden lunastamisen.
”Jos joku Yhdysvaltain kansalainen löytää guanoa jollakin saarella, kalliolla tai avaimella, joka ei kuulu minkään muun hallituksen lailliseen lainkäyttövaltaan ja jota minkään muun hallituksen kansalaiset eivät ole miehittäneet, ja kun hän ottaa sen rauhanomaisesti haltuunsa ja miehittää sitä, tällaisen saaren, kallion tai avaimen voidaan presidentin harkinnan mukaan katsoa kuuluvan Yhdysvalloille.” – Guanosaaristolain ensimmäinen pykälä
Jarvisin saaren, joka sijaitsee noin puolivälissä Havaijin ja Cookinsaarten väliä eteläisellä Tyynellämerellä, löysi ensimmäisen kerran vuonna 1821 kapteeni Brown brittiläiseltä Eliza Frances -alukselta, jonka omistivat Edward, Thomas ja William Jarvis. Yhdysvallat lunasti miehittämättömän korallisaaren vuonna 1857 Guano Islands Act -lain nojalla.
Pieni saari oli selvästi soveltumaton ihmiselämän ylläpitämiseen, sillä siellä vallitsi karu, suojaamaton päiväntasaajan ilmasto, ei ollut luonnollisia satamia, ei muita makean veden lähteitä kuin harvinaiset sateet eikä käytännössä lainkaan kasvistoa.
Edellytyksistä huolimatta amerikkalaiset rakensivat pienen kaupungin infrastruktuurin tukemaan guanon louhintaa, joka jatkui saarella yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 1878 saari (ja 8000 tonnia louhittua guanoa) hylättiin. Seuraavina vuosina muutamat sitkeät sielut yrittivät tuloksetta pelastaa arvokkaan omaisuuden. Vaatimattomalla hautamuistomerkillä muistetaan yhtä yksinäistä sielua, Jarvikseen hylättyä saaren hoitajaa, joka lopulta teki itsemurhan ”ginin lietsomassa epätoivossa.”
Vuonna 1913 tapahtunut dramaattinen haaksirikko toi saarelle seuraavat kävijät ja tarjosi materiaalia karkeisiin hökkeleihin, joita rakennettiin siirtolaisille kunnianhimoisessa, mutta huonosti päättyneessä yhdysvaltalaisen hallituksen asuttamishankkeessa, joka toteutettiin vuonna 1935. Myöhemmin saarta pommittivat sekä Yhdysvallat (hävittääkseen kaikki jäljellä olevat käyttökelpoiset suojapaikat) että japanilaiset toisessa maailmansodassa.
Tänään saari on jälleen kerran hylätty, ja se on osa Tyynenmeren syrjäisten saarten kansallismuistomerkkiä (Pacific Remote Islands Marine National Monument), ja siellä vierailevat vain Yhdysvaltain kalastus- ja villieläinministeriö ja rannikkovartiosto. Ulkopuolisten vierailu on tiukasti rajoitettu, ja yleensä vain tutkijoiden ja tiedemiesten saatavilla.
Muutama sata saarta lunastettiin lopulta Guano Islands Act -lain nojalla, mutta suurinta osaa niistä Yhdysvallat ei enää lunasta tai hallinnoi – jäljellä on vain kymmenkunta.