Sunnuntaina iltapäivällä Teksasin Wacossa sattuneessa kilpailevien moottoripyöräjengien välisessä ampumavälikohtauksessa on kuollut ainakin yhdeksän ihmistä, ainakin 18 on haavoittunut ja noin 170 ihmistä on syytteessä erilaisista rikoksista.

Moottoripyöräjengiläisten välisiä jatkuvia sotia, joissa on ollut huomattavia kuolonuhreja. Mutta se, mikä teki Wacon ammuskelusta niin erilaisen – ja miksi eräs asiantuntija kutsui sitä ennennäkemättömäksi – oli se, että se oli äärimmäinen, ainutkertainen tapahtuma, jossa oli läsnä ainakin viisi moottoripyöräjengiä.

Lainsuojaton moottoripyöräjengi edustaa pientä vähemmistöä jengitoiminnasta Yhdysvalloissa. FBI:n vuoden 2013 kansallisessa jengiraportissa arvioitiin, että 88 prosenttia jengiläisistä kuuluu katujengeihin, 9,5 prosenttia vankilajengeihin ja loput 2,5 prosenttia moottoripyöräjengeihin.

Samaan aikaan moottoripyöräjengit ovat yleensä suhteettoman ongelmallisia poliiseille: samassa tutkimuksessa 14 prosenttia lainvalvontaviranomaisista määritteli moottoripyöräjengit ensimmäiseksi ongelmallisimpien jengien joukoksi lainkäyttöalueellaan.

Lainsuojattomien moottoripyöräjengien (outlaw motorcycle gang, OMG) toiminta ja kulttuuri voivat olla läpinäkymättömiä huolimatta ajoittaisista pop-kulttuurissa esiintyvistä ilmiöistä. Tässä on yhteenveto siitä, mistä laittomat moottoripyöräjengit ovat tulleet, mitä ne tekevät nykyään ja miksi Wacon yhteenotto tapahtui.

Mistä laittomat moottoripyöräjengit ovat tulleet?

Kuten Washington Postin Michael Miller kertoo erinomaisessa laittomien moottoripyöräjengien historiaa käsittelevässä artikkelissaan, kulttuuri sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeen, kun miljoonat nuoret miehet palasivat kotiin ja monien oli vaikea sopeutua siviilielämään. ”Sodan päättymisen aiheuttama anomia oli ratkaisevassa asemassa alakulttuurin muodostumisessa; sodanjälkeisten vuosien suhteellinen vauraus oli vielä ratkaisevampi tekijä sen rakenteen, imagon ja normien muotoutumisessa”, kirjoittaa Pohjois-Teksasin yliopiston professori ja moottoripyöräjengien asiantuntija James Quinn vuonna 2001 ilmestyneessä artikkelissaan (vinkki Millerille). Sodanjälkeinen terve talous mahdollisti itse moottoripyörien hankinnan (samoin kuin veteraanien erorahat); nostalgia sodan aikaista toveruutta ja riskinottoa kohtaan teki kerhojen keskittymisestä miesten väliseen yhteenkuuluvuuteen ja vaarallisiin aktiviteetteihin, kuten vaikkapa moottoripyöräilyyn, erityisen houkuttelevaa.

Rikollisen moottoripyöräjengi-kulttuurin alkua enteilevä käänteentekevä tapahtuma sattui Kalifornian Hollisterissa 4. heinäkuuta 1947. Kaupungin ulkopuolella järjestettiin Amerikan moottoripyöräilijäyhdistyksen virallinen osakilpailu, jonka jälkeen joukko osallistujia (osa moottoripyöräkerhojen jäseniä, osa ei) valui Hollisteriin ja jatkoi erittäin humalassa ja teki pientä vahinkoa liiketiloille. William Dulaney – Quinnin tavoin lainsuojattomasta moottoripyöräkulttuurista kiinnostunut akateemikko – väittää, että itse häiriöt olivat suhteellisen vähäisiä. Pian sen jälkeen Life-lehti julkaisi tapahtumasta artikkelin, jossa se kuvattiin laajamittaiseksi mellakaksi, ja siihen sisältyi myös tämä Barney Petersenin San Francisco Chronicle -lehdessä julkaisema kuva, jossa moottoripyöräilijä Eddie Davenport juo moottoripyörällään tyhjien olutpullojen keskellä. Dulaney ja muut lähteet väittävät, että kuva oli lavastettu, mutta se auttoi vakiinnuttamaan yleisen mielikuvan moottoripyöräilijöistä degeneroituneina ja huligaaneina:

Sittemmin viralliset moottoripyöräilijäjärjestöt – erityisesti AMA – vastustivat kuvausta moottoripyöräilijöistä juopuneina rähinöitsijöinä. Niiden todellisia lausuntoja on kuitenkin varjostanut todennäköisesti apokryfinen tarina: että AMA julkaisi lehdistötiedotteen, jossa väitettiin, että 99 prosenttia moottoripyöräilijöistä oli Dulaneyn sanoin ”hyviä, kunnollisia, lainkuuliaisia kansalaisia”. AMA on sanonut, ettei sillä ole tietoja siitä, että tällaista lausuntoa olisi koskaan annettu.

Mutta tarina synnytti ”one-percenter” -termin, jolla viitataan rikollisten moottoripyöräjengien, kuten Hells Angelsin ja Bandidosin, jäseniin. Jos 99 prosenttia moottoripyöräilijöistä oli lainkuuliaisia, lainsuojattomien moottoripyöräjengien jäsenet olivat niitä muita, ja vieläpä ylpeästi. Jopa heti Hollisterin katastrofin jälkeen Boozefighters-moottoripyöräkerhojen kaltaiset rajummat ryhmät nauttivat moitteista. ”Kun valtavirran moottoripyöräilijät ja moottoripyöräilyjärjestöt yrittivät ottaa etäisyyttä Hollisterin myyttiin, Boozefightersin kaltaiset kerhot paistattelivat siinä”, Dulaney kirjoittaa. ”Lainsuojattomien moottoripyöräkerhojen synty oli siis seurausta piirityksestä, jota ei koskaan tapahtunut.”

Mitä lainsuojattomat moottoripyöräjengit tekevät, mikä tekee heistä lainsuojattomia?

Aluksi huomautus terminologiasta: alun perin ”laittomilla moottoripyöräkerhoilla” viitattiin yksinkertaisesti AMA:n tunnustamattomiin kerhoihin. Esimerkiksi Dulaney tekee eron pelkkien ”lainsuojattomien” kerhojen ja todellisten ”one-percenter”-kerhojen välillä. Mutta nykyään ”one-percenter” ja ”outlaw” ovat usein synonyymejä.

Lainsuojattomat kerhot harjoittavat yleensä samanlaista liiketoimintaa kuin muutkin rikollisjärjestöt: huumeita, aseita, prostituutiota, varkauksia jne. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että vaikka lainvalvontaviranomaiset pitävät lainsuojattomia kerhoja rikollisina operaatioina, jäsenet itse pitävät niitä ennen kaikkea veljeskuntina. ”On olemassa veljellinen puoli. He järjestävät leluajoja ja moottoripyöräkilpailuja ja muuta sellaista, ja se on hyvin tärkeä osa heidän elämäänsä, ja he ovat ylpeitä siitä”, Quinn sanoo. ”He haluavat näyttää tavalliselta veljesjärjestöltä, kuten Rotaryklubilta tai Elksiltä tai joltain muulta. Sitä he eivät ole. Niissä on elementtejä sellaisesta organisaatiosta, niissä on elementtejä jengistä lojaalisuuden ja emotionaalisuuden osalta, ja niissä on elementtejä yritysorganisaatiosta.”

Vuonna 2001 julkaistussa artikkelissaan Quinn selitti, että lainsuojattomat kerhot alkoivat muuttua järjestäytyneiksi rikollisiksi operaatioiksi 1960-luvun lopulla ja 70-luvun alussa, mikä johtui enemmän keskinäisestä epäluottamuksesta kuin mistään muusta. Pyöräjengit, hän kirjoittaa, ”määrittelevät alueensa yleensä kokonaisina kaupunkeina, suurkaupunkialueina tai osavaltioina”. Tämä tarkoittaa, että kerhot toimivat luonnollisesti lähellä toisiaan, mikä herätti keskinäistä epäluuloa, joka johti ”tarpeeseen varastoida aseita ja vahvistaa kiinteistöjä”, mikä ”alun perin motivoi järjestäytynyttä rikollisuutta”. Kyseessä on samanlainen dynamiikka kuin turvallisuusdilemma, joka ruokkii valtioiden välistä asevarustelukilpailua.

Eräässä tutkimuksessa, jossa yritettiin mitata moottoripyöräjengien rikollista toimintaa uutisraporttien avulla, havaittiin, että yleisimmin mainituiksi rikostyypeiksi mainittiin ”meneillään olevat instrumentaaliset teot” eli kerhojen meneillään oleviin rikollisiin liiketoimintoihin liittyvät rikokset, kuten huumausaineiden tai aseiden salakuljetus tai -kauppa, rahanpesu jne. Seuraavaksi yleisimpiä olivat ”suunnitellut aggressiiviset teot”, joihin kuuluivat erityisesti väkivaltaiset hyökkäykset kilpailevia klubeja ja muita vihollisia vastaan. Tämän jälkeen tulivat ”spontaanit ilmaisutekot”, kuten baaritappelut ja tappelut, ja harvinaisimpana olivat ”lyhytaikaiset välineelliset teot”, joissa yksittäinen jäsen syyllistyi varkauteen tai muuhun juonitteluun pikemminkin yksittäisen jäsenen toimesta kuin osana koko klubin laajuista operaatiota. Barker ja Human päättelevät, että Big Four -kerhot (niistä lisää jäljempänä) ”toimivat usein pikemminkin rikolliseen hyötyyn suuntautuneina jengeinä kuin moottoripyöräkerhoina.”

Mitkä ovat tärkeimmät moottoripyöräjengit, joista minun tulisi tietää?

Traditionaalisesti tärkeimmät yhden keskipisteen jengit tunnetaan nimellä ”Big Four”:

• Hells Angels, joka perustettiin vuonna 1948 ja jonka Hunter S. Thompson teki tunnetuksi vuonna 1967 ilmestyneessä kirjassaan Hell’s Angels: The Strange and Terrible Saga of the Outlaw Motorcycle Gangs. Heidät yhdistetään 1960-luvun lopun vastakulttuuriin, ja heidät tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että he puukottivat 18-vuotiaan mustan Meredith Hunterin kuoliaaksi Rolling Stonesin keikan aikana vuoden 1969 Altamont Free Concert -tapahtumassa, jonne kerho oli palkattu turvamieheksi.
• The Bandidos, jonka perusti Donald Chambers vuonna 1966. Tämä on toinen kahdesta Wacon ampumavälikohtaukseen osallistuneesta pääkerhosta, ja perinteisesti Teksasin jengi. He ovat Hells Angelsin vihollisia.
• The Outlaws, joka leimaa itsensä alkuperäiseksi lainsuojattomien kerhoksi, joka perustettiin vuonna 1935 ennen sodan jälkeistä moottoripyöräkerhobuumia. Bandidojen tavoin he ovat Angelsin perinteinen vihollinen. Quinn sanoo, että Outlaws on erityisen näkyvästi esillä Mississippin itäpuolella.
• Paganit, jotka perustettiin vuonna 1959. Barkerin ja Humanin mukaan Paganit ovat ”kerhoista salamyhkäisimpiä” ja ” eivät listaa osastojaan eikä niillä ole osastoja Yhdysvaltojen ulkopuolella. Yhdysvalloissa ja kansainvälisesti on suurempia laittomia moottoripyöräkerhoja/jengejä kuin Pagans, mutta Pagans on kuitenkin sisällytetty Big 4 -nimikkeeseen niiden taipumuksen vuoksi väkivaltaan ja rikolliseen toimintaan.” Quinnin mukaan he ovat voimaa Keski-Atlantilla.

Lisäksi Mongols – Los Angelesiin keskittynyt latinojengi – on noussut viime vuosina merkittävään asemaan. ”Mongolit ovat valtava voima Yhdysvalloissa ja alkavat kansainvälistyä”, Quinn sanoo. Barker on kirjoittanut myös ”Big Five” -ryhmästä, joka sisältää perinteisen Big Four -ryhmän sekä pienemmän, keskilännessä vahvan Sons of Silence -ryhmän. Näiden kuuden ryhmän lisäksi oikeusministeriö nimeää myös Black Pistons -klubin (Outlawsin ”tukiklubi”, josta jälkimmäinen rekrytoi jäseniä) ja länsirannikolla toimivan Vagosin.

Quinn sanoo, että Hells Angels ja Bandidos ovat tällä hetkellä hallitsevia klubeja maailmanlaajuisesti, kun taas ”Mongols on valtava voima Yhdysvalloissa, ja he alkavat kansainvälistyä.”

Gruppien maantieteellinen jakaantuneisuus on muuttunut huomattavasti 1990-luvulta lähtien. ”Pari vuosikymmentä sitten kuva olisi ollut todella selkeä: Hells Angelsit länsirannikolla ja koillisessa, Outlawsit Floridasta Detroitiin ja Chicagoon, Bandidot keskilännestä Teksasiin ja Washingtonin osavaltioon asti ja Mongolit pitkälti Etelä-Kaliforniassa”, Quinn sanoo. ”Sittemmin kaikki nämä kerhot ovat laajentuneet, ja ne ovat laajentuneet toistensa alueille.”

Kuka pääsee mukaan prätkäjengeihin?

Moottoripyöräkerhoihin otetaan yleensä vain miehiä. ”OMG:iden kulttuuri on tunnetusti naisvihamielinen”, Quinn, Anand Bosmia, Todd Petersen, Christoph Griessenauer ja Shane Tubbs kirjoittavat Western Journal of Emergency Medicine -lehden vuonna 2014 julkaisemassaan artikkelissa, jossa käsitellään sitä, miten ensiavun henkilökunnan tulisi suhtautua prätkäilijöihin, ”ja näihin jengeihin liittyvät naiset pakotetaan yleensä prostituutioon tai katutason huumekauppaan”. Useat kerhot, kuten Hells Angels ja Outlaw Motorcycle Club, rajoittavat jäsenyyden valkoisiin miehiin.

Bandidot ovat hieman vähemmän poissulkevia, mutta edelleen enimmäkseen valkoisia. Skip Hollandsworth Texas Monthly -lehdessä totesi, että ”vaikka kerho koostui enimmäkseen valkoisista miehistä, Chambers toivotti tervetulleiksi latinalaisamerikkalaiset, ja parin vuoden ajan kerhossa oli yksi musta mies, joka ajoi kerhon mukana. Hänen lempinimensä oli Spook.” Merkittävä poikkeus tähän valkoisten hallitsevaan asemaan on Mongols, Los Angelesiin keskittynyt pääasiassa latinojen moottoripyöräkerho, jolla on ollut mustien vastaista väkivaltaa.

Miten moottoripyöräjengit liittyvät muunlaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen?

Lainsuojattomilla moottoripyöräjengeillä on monissa tapauksissa yhteyksiä katujengi- ja vankilajengeihin sekä muuhun rikollisiin operaatioihin, jotka eivät kuulu moottoripyöräilijöiden maailmaan. FBI:n jengiraportissa mainitaan yhteydet Bandidos-joukkojen ja Los Zetasin, tunnetusti brutaalin meksikolaisen huumekartellin, välillä. Tutkija Danielle Shields toteaa, että Mongols on tehnyt yhteistyötä Meksikon mafian kanssa huumeoperaatioissa, vaikka Mongolsin rekrytointioperaatiot, jotka kohdistuvat katujengien jäseniin, aiheuttivatkin tilapäisen välirikon.

Pyöräilyssä on myös pitkä historia valkoisen nationalismin piirissä, sekä nimenomaisesti valkoista ylivaltaa edustavissa tai uusnatsistisissa pyöräilykerhoissa että valtavirtaisempien kerhojen jäsenten keskuudessa. Esimerkiksi vuonna 2008 Outlaws järjesti Floridassa Pyhän Patrickin päivän tapahtuman, jota sponsoroivat valkoisen ylivallan ryhmät Confederate Hammerskins ja Blood & Honour America. Hells Angelsin jäsenet ovat ainakin joissakin tapauksissa tehneet yhteistyötä Aryan Brotherhoodin kanssa. Ei ole harvinaista, että prätkäjengien jäsenillä on tatuoituna natsi-SS:n kaksoissalamalogo, mutta Anti-Defamation League huomauttaa, että tämä tapahtuu yhtä usein shokkiarvon kuin minkään muunkin vuoksi.

Mikä oli Wacon erityinen kiista? Onko tällaista tapahtunut ennenkin?

Twin Peaks -ravintolassa oli paikalla ainakin viisi eri jengiä, kun Wacon ammuskelu alkoi, mutta yllyttävänä tekijänä oli kiista Bandidosin – Teksasia vuosia hallinneen MC:n – ja Cossacksin, paikallisen jengin, joka yritti saada osavaltiossa jalansijaa, välillä. Cossacks on viime aikoina keskustellut mahdollisesta liittoutumisesta Hells Angelsin, Bandidosin vannoutuneiden vihollisten, kanssa, ja se alkoi käyttää nahkatakissaan Texas-merkkiä, mikä oli Libby Nelsonille lainsuojattomien moottoripyöräjengien tutkijoiden yhdistyksen Midwest Outlaw Motorcycle Gang Investigators Associationin toiminnanjohtajan Steve Cookin mukaan ”periaatteessa läimäys Bandidosille.”

Cook kertoi Postin Millerille, että näyttää siltä, että osallistujat odottivat tappelua: ”Aseiden määrästä voi päätellä, että nämä kaverit tulivat etsimään tappelua. He olivat valmistautuneet.”

Quinn kuvaili Wacon ammuskelua ”ennennäkemättömäksi”. Moottoripyöräjengien välillä on ollut aiempia, jatkuvia sotia, joissa on ollut huomattavia henkilömääriä, mutta ei Wacon ampumisen kaltaisia äärimmäisiä yksittäisiä tapahtumia. Suuressa pohjoismaisessa motoristisodassa 1990-luvun puolivälissä Angels ja Bandidos olivat vastakkain, ja se johti kymmeniin murhiin ja lähes 80 ampumiseen. Quebecin motoristisodassa, joka alkoi 90-luvun lopulla ja jatkui pitkälle 2000-luvulle, vastakkain olivat Rock Machine – paikallinen kerho, joka liittoutui Bandidosin kanssa – ja Hells Angels, ja se vaati noin 150 ihmisen hengen. Kuten Miller toteaa, vuonna 2009 entinen poliisi, jota syytettiin kahdeksan Bandidosin jäsenen tappamisesta, väitti, että maailmanlaajuisen Bandidosin johtaja Jeff Pike määräsi surmat.