TAVOITTEET
PÄÄINSTITUUTIT
LISÄINSTITUUTIT
ARVIOINTI
BIBLIOGRAFIA
Afrikan yhtenäisyysjärjestö (OAU)
Afrikan yhtenäisyysjärjestö (Organization of African Unity (OAU)) oli jälkikolonialistisen Afrikan ensimmäinen mantereen…laaja itsenäisten valtioiden yhteenliittymä. Kolmekymmentäkaksi maata perusti sen 25. toukokuuta 1963, ja sen toimipaikka oli Addis Abebassa, Etiopiassa, ja se aloitti toimintansa 13. syyskuuta 1963, jolloin sen perustuslaillinen perusasiakirja, OAU:n peruskirja, tuli voimaan. OAU:n jäseninä olivat lopulta kaikki Afrikan 53 valtiota lukuun ottamatta Marokkoa, joka erosi vuonna 1984 vastalauseena Saharan demokraattisen arabitasavallan eli Länsi-Saharan hyväksymiselle. OAU lakkautettiin vuonna 2002, jolloin sen korvasi Afrikan unioni.
Afrikan 1950-luvulla alkaneessa siirtomaavallan purkamisprosessissa syntyi monia uusia valtioita. Osittain panafrikkalaisuuden filosofian innoittamina Afrikan valtiot etsivät poliittisen kollektiivin kautta keinoa säilyttää ja lujittaa itsenäisyyttään ja tavoitella Afrikan yhtenäisyyden ihanteita. Syntyi kuitenkin kaksi kilpailevaa leiriä, joilla oli vastakkaisia näkemyksiä siitä, miten nämä tavoitteet voitaisiin parhaiten saavuttaa. Casablancan ryhmä, jota johti ghanalainen presidentti Kwame Nkrumah (1909-1972), kannatti radikaaleja vaatimuksia poliittisesta yhdentymisestä ja ylikansallisen elimen perustamisesta. Etiopian keisari Haile Selassien (1892-1975) johtama maltillinen Monrovia-ryhmä kannatti suvereenien valtioiden löyhää yhteenliittymää, joka mahdollistaisi poliittisen yhteistyön hallitustenvälisellä tasolla. Jälkimmäinen näkemys voitti. OAU perustui siis ”kaikkien jäsenvaltioiden suvereeniin tasa-arvoisuuteen”, kuten sen peruskirjassa todettiin.
TAVOITTEET JA TAVOITTEET
OAU:n peruskirjan 2 artiklassa todettiin, että järjestön tarkoituksiin kuuluivat Afrikan valtioiden yhtenäisyyden ja solidaarisuuden edistäminen, niiden suvereniteetin, alueellisen koskemattomuuden ja itsenäisyyden puolustaminen sekä kaikenlaisen kolonialismin kitkeminen Afrikasta. Jäsenvaltioiden oli tarkoitus koordinoida ja yhdenmukaistaa politiikkaansa eri aloilla, kuten politiikassa ja diplomatiassa, taloudessa, liikenteessä, viestinnässä, koulutuksessa, terveydenhuollossa sekä puolustuksessa ja turvallisuudessa. OAU:n peruskirjan 3 artikla sisälsi johtaviin periaatteisiinsa kaikkien jäsenvaltioiden suvereenin yhdenvertaisuuden, valtioiden sisäisiin asioihin puuttumattomuuden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittamisen, riitojen rauhanomaisen ratkaisemisen ja riippuvaisten afrikkalaisten alueiden vapauttamisen. Vaikka järjestön ensisijaisena motiivina oli aluksi vapautustaistelu ja Afrikan valtioiden itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden puolustaminen, OAU laajensi myöhemmin toiminta-aluettaan taloudelliseen yhteistyöhön ja ihmisoikeuksien suojeluun.
PÄÄINSTITUUTIT
OAU:n valtion- ja hallitusten päämiesten yleiskokous oli järjestön ylin toimielin. Se kokoontui yleensä kerran vuodessa eri pääkaupungissa, vaikka se saattoi kokoontua myös ylimääräiseen istuntoon. Vaikka kullakin valtiolla oli yksi ääni, yleiskokous toimi yleensä yksimielisesti. Sisäisiä asioita lukuun ottamatta sen päätöslauselmat eivät olleet sitovia.
Ministerineuvosto, joka koostui hallituksen ministereistä (yleensä ulkoministereistä), kokoontui tavallisesti kahdesti vuodessa tai ylimääräiseen istuntoon. Neuvosto oli valtion- ja hallitusten päämiesten yleiskokouksen alainen, ja sen päävastuu oli yleiskokouksen esityslistan valmistelu. Neuvosto pani täytäntöön yleiskokouksen päätökset ja hyväksyi talousarvion. Käytännössä se muodostui OAU:n liikkeellepanevaksi voimaksi.
Pääsihteeristöä johti pääsihteeri, jonka nimitti valtion- ja hallitusten päämiesten yleiskokous. Sihteeristö vastasi OAU:n hallinnosta. Pääsihteeri suunniteltiin alun perin epäpoliittiseksi hallintovirkamieheksi, mutta ajan mittaan toimistosta tuli proaktiivinen, muun muassa hankkimalla konfliktinestomekanismin nojalla valtuudet riitojen ratkaisemiseen. Pääsihteeristö joutui kiistojen keskelle vuonna 1982, kun Saharan demokraattinen arabitasavalta päätettiin ottaa järjestön jäseneksi. Marokko kyseenalaisti päätöksen laillisuuden, koska se väitti, että Saharan demokraattinen arabitasavalta ei ollut valtio. Marokko oli vuodesta 1975 lähtien miehittänyt suurinta osaa Länsi-Saharasta, joka oli entinen Espanjan siirtomaa, ja kävi sotaa Polisario-rintamaa vastaan, joka oli julistanut Saharan demokraattisen arabitasavallan itsenäiseksi valtioksi vuonna 1976 ja taisteli sen vapauttamiseksi. Yhdistyneet kansakunnat yrittää edelleen ratkaista tätä kiistaa.
OAU:n riitojenratkaisumekanismiksi perustetulla sovittelu-, sovittelu- ja välimiesmenettelykomissiolla (Commission of Mediation, Conciliation, and Arbitration) oli toimivaltaa vain jäsenmaiden välisissä riidoissa. Jäsenvaltiot, valtion- ja hallitusten päämiesten yleiskokous ja ministerineuvosto saattoivat siirtää riitoja komission käsiteltäväksi, mutta vain asianomaisten valtioiden etukäteen antamalla suostumuksella. Komissio ei koskaan aloittanut toimintaansa, koska Afrikan hallitukset suhtautuivat epäluuloisesti kolmannen osapuolen antamiin tuomioihin.
LISÄINSTITUUTIT
Afrikan ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien komissio, joka perustettiin Afrikan ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien peruskirjan (1982) nojalla, aloitti toimintansa vuonna 1987. Banjulissa Gambiassa sijaitseva, yhdestätoista henkilöstä koostuva komissio on sopimusten valvontaelin, jonka erityistehtävänä on edistää ja suojella ihmisoikeuksia ja kansojen oikeuksia. Erityisen tärkeää on sen toimivalta kuulla yksityishenkilöiden ja valtiosta riippumattomien järjestöjen valituksia, jotka koskevat ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien peruskirjan osapuolten väitettyjä rikkomuksia. Epävarman alun jälkeen komissiosta on tulossa entistä tehokkaampi ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien puolustaja. Komissio toimii nyt Afrikan unionin alaisuudessa, ja se jakaa vastuun ihmisoikeuksien suojelusta Afrikan ihmisoikeustuomioistuimen kanssa.
Afrikkalainen ihmisoikeustuomioistuin perustettiin ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien peruskirjaan vuonna 1998 liitetyllä pöytäkirjalla, joka tuli voimaan vuonna 2004. Tuomioistuimen toimivalta ihmisoikeussopimusten osalta on laaja. Komissio, Afrikan hallitustenväliset järjestöt ja osallistujavaltiot sekä yksityishenkilöt ja valtiosta riippumattomat järjestöt voivat syytetyn valtion luvalla viedä tapauksia tuomioistuimeen. Sen tuomiot ovat sitovia, mutta se voi antaa myös neuvoa-antavia lausuntoja.
Konfliktien ehkäisy-, hallinta- ja ratkaisumekanismi (Mechanism for Conflict Prevention, Management, and Resolution) perustettiin vuonna 1993, ja sen tehtävänä on löytää poliittisia ratkaisuja OAU:n jäsenvaltioiden välisiin kiistoihin. Sen ensisijaisena tavoitteena oli konfliktien ennakointi ja ehkäisy painottaen ennakoivien ja ennaltaehkäisevien toimenpiteiden, erityisesti luottamusta lisäävien toimenpiteiden, hyväksymistä. Mekanismi toimi OAU:n perusperiaatteiden mukaisesti, erityisesti jäsenvaltioiden suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden sekä niiden sisäisiin asioihin puuttumattomuuden periaatteen osalta. Mekanismin rooli riippui näin ollen sodan osapuolten suostumuksesta ja yhteistyöstä. Mekanismi pystyi toimimaan välittäjänä erilaisissa sisällissotilaallisissa konflikteissa ja osallistumaan vaalitarkkailuun, mutta se ei koskaan hankkinut valmiuksia rauhanturvajoukkojen lähettämiseen.
ARVIOINTI
OAU:lla oli vaihteleva historia. Sen suurin menestys liittyi siirtomaavallan purkamiseen. Muihin saavutuksiin kuului merkittävä panos kansainvälisen oikeuden kehittämiseen erityisesti pakolais- ja ihmisoikeuslainsäädännön alalla, jossa OAU:n alaisuudessa hyväksyttiin useita tärkeitä sopimuksia, vaikka käytännössä edistyminen oli hidasta ja epätasaista. Suunniteltiin ihmisoikeustuomioistuimen perustamista, mutta OAU hajosi ennen sen perustamista. Taloudellista yhteistyötä pyrittiin edistämään, ja vuonna 1991 päätettiin perustaa Afrikan talousyhteisö, jonka oli tarkoitus johtaa aikanaan tulliliittoon, yhteismarkkinoihin ja Afrikan rahaliittoon. Edistystä tapahtui vain vähän.
Kaiken kaikkiaan OAU:n epäonnistumiset ylittivät sen onnistumiset. Kiistatta sen suurin epäonnistuminen oli sen kyvyttömyys tuoda Afrikkaan rauhaa, vaurautta, turvallisuutta ja vakautta. OAU:n vastaukset Afrikkaa tuhoaviin tyrannioihin ja kleptokratioihin osoittautuivat puutteellisiksi, ja tämä puute heikentää sen uskottavuutta. Sen valtuudet olivat liian heikot ja vaikutusvalta riittämätön, jotta se olisi voinut puuttua sisäisiin ja ulkoisiin konflikteihin, huonoon hallintotapaan, ihmisoikeusrikkomuksiin, köyhyyteen ja alikehittyneisyyteen, joista suuri osa Afrikkaa kärsi. OAU:ta pidettiin myös kykenemättömänä vastaamaan globalisaation haasteisiin. Vuosisadan loppuun mennessä tarvittiin niin kokonaisvaltaista uudistusta, että päätettiin aloittaa alusta uudella järjestöllä, Afrikan unionilla, joka oli omistautunut Afrikan poliittiselle ja taloudelliselle yhdentymiselle demokraattisten arvojen, hyvän hallintotavan, oikeusvaltion periaatteiden ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen pohjalta.
KATSO MYÖS Darfur
BIBLIOGRAFIA
Amate, C. O. C. 1986. Inside the OAU: Pan-Africanism in Practice. London: Macmillan.
El-Ayouty, Yassin, ed. 1994. Afrikan yhtenäisyysjärjestö kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Westport, CT: Praeger.
Elias, Taslim Olawale. 1964. Afrikan yhtenäisyysjärjestön sovittelu-, sovittelu- ja välimiesmenettelykomissio. British Yearbook of International Law 40: 336-54.
Elias, Taslim Olawale. 1965. Afrikan yhtenäisyysjärjestön peruskirja. American Journal of International Law 59 (2): 243-67.
Evans, Malcolm ja Rachel Murray, toim. 2002. Afrikan ihmisoikeuksien ja kansojen oikeuksien peruskirja: The System in Practice, 1986-2000. Cambridge, U.K.: Cambridge University Press.
Kufuor, Kofi Oteng. 2005. Afrikan yhtenäisyysjärjestön romahdus: Lessons from Economics and History. Journal of African Law 49 (2): 132-144.
Magliveras, Konstantin ja Gino Naldi. 2004. Afrikan unioni ja sitä edeltänyt Afrikan yhtenäisyysjärjestö. Haag, Alankomaat: Kluwer Law International.
Naldi, Gino, ed. 1992. Afrikan yhtenäisyysjärjestön asiakirjat. Lontoo ja New York: Mansell.
Naldi, Gino. 1999. Afrikan yhtenäisyysjärjestö: An Analysis of its Role. 2nd ed. London and New York: Mansell.
Gino J. Naldi
.