Helmikuun 12. päivänä 1865 pastori Henry Highland Garnet, entinen orja ja nykyään Fifteenth Streetin presbyteerisen kirkon pastori Washingtonissa, D.C., oli ensimmäinen afroamerikkalainen, joka puhui Washingtonin Capitol Buildingissa. Hänen saarnansa pidettiin sunnuntaina 12. helmikuuta 1865 muutama päivä sen jälkeen, kun kongressi oli hyväksynyt orjuuden kieltävän 13. lisäyksen. Useat republikaanijohtajat katsoivat, että tilaisuus ansaitsi julkisen jumalanpalveluksen tapahtuman muistoksi. He esittivät kutsun pastori Garnetille. Hänen saarnansa otsikolla ”Antaa hirviön kadota” näkyy alla.
Sillä he sitovat raskaita ja raskaasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten harteille, mutta he itse eivät liikuta niitä yhdelläkään sormellaan.” (Matt. 23:4.)
Tässä luvussa, josta tekstini on lause, Herra Jeesus puhui opetuslapsilleen ja väkijoukolle, joka roikkui lumoutuneena sanoissa, jotka putosivat hänen huuliltaan. Hän kehotti heitä varomaan kirjanoppineiden ja fariseusten uskontoa, joka kunnostautui suurista julistuksista, vaikka se onnistui kehottamaan heitä tekemään vain vähän tai ei mitään, mikä olisi sopusoinnussa vanhurskauden lain kanssa.
Teoriassa he olivat oikeassa, mutta heidän käytäntönsä oli epäjohdonmukaista ja väärin. He olivat oppineet Mooseksen lain ja isiensä perinteet, mutta vanhurskauden periaatteet eivät vaikuttaneet heidän sydämiinsä. He tiesivät velvollisuutensa, mutta eivät tehneet sitä. Vaatimukset, joita he esittivät muille, osoittivat, että he itse tiesivät, mitä ihmisten pitäisi tehdä. Tuomitsemalla muut he julistivat itsensä syyllisiksi. He vaativat, että muiden tulisi olla oikeudenmukaisia, armollisia, puhtaita, rauhanomaisia ja vanhurskaita. Mutta he olivat epäoikeudenmukaisia, epäpuhtaita, armottomia – he vihasivat ja tekivät vääryyttä osalle lähimmäisistään ja kävivät jatkuvaa sotaa Jumalan hallintoa vastaan.
Sellaista oli heidän käytöksensä kirkossa ja valtiossa. Meillä on nykyaikaisia kirjanoppineita ja fariseuksia, jotka ovat uskollisia muinaisten aikojen esikuvilleen.
Kunnioittaen ja kunnioittaen vilpittömästi Herramme antamaa opetusta ja varoitusta ja nöyrässä riippuvaisuudessa hänen avustaan puhun tänä aamuna aikamme kirjanoppineista ja fariseuksista, jotka hallitsevat valtiota. Tätä velvollisuutta suorittaessani pidän katseeni siinä kuvassa, jonka Vapahtajan käsi on maalannut niin uskollisesti ja elävästi.
Sallikaa minun kuvailla heitä. He ovat älykkäitä ja hyvin informoituja, eivätkä he voi koskaan sanoa, ei maallisen tuomioistuimen edessä eikä Jumalan edessä: ”Me emme tienneet itsestämme, mikä oli oikein.” He tuntevat kansojen lain periaatteet. He tuntevat hyvin valtiosääntöoikeuden. He ovat common law -oikeuden opettajia, ja he laativat ja toteuttavat lakia. He tunnustavat, että on olemassa oikeudenmukainen ja puolueeton Jumala, eivätkä he ole täysin tuntemattomia kristillisen rakkauden ja ystävällisyyden lain suhteen. He vaativat itselleen laajinta vapautta. Ylpeilevästi he kertovat meille, että he ovat saaneet taivaan tuomioistuimelta ihmisoikeuksien Magna Charta -kirjan, joka annettiin alas pilvien läpi ja salamoiden keskellä Siinailla ja jonka Jumalan Poika antoi uudelleen autuaitten vuorella Isän kirkkauden loistaessa hänen ympärillään. He kertovat meille, että he ovat saaneet itsenäisyysjulistuksesta ja perustuslaista takuun poliittisesta vapaudestaan, ja Raamatusta he saavat vaatimuksensa kaikkiin uskonnonvapauden siunauksiin. Oikeutetulla ylpeydellä he kertovat meille, että he polveutuvat pyhiinvaeltajista, jotka heittäytyivät petollisen meren syliin ja uhmasivat myrskyjä ja myrskyjä, jotta he löytäisivät vieraassa maassa ja villien keskellä vapaat kodit, joihin he voisivat rakentaa alttarinsa, jotka loistaisivat Jumalalle hyväksyttävästä uhrista. Kyllä! he ylpeilevät sillä, että heidän isänsä käänsivät sankarillisesti selkänsä itäisen sivistyksen kallisarvoiselle valolle ja ottivat lamppunsa öljyineen astioihinsa ja lähtivät iloisin mielin valaisemaan tätä maata, joka tuolloin asui kuoleman varjon laakson pimeydessä. Uskon vahvistamin sydämin he levittivät lippunsa taivaan tuuliin Plymouth Rockin lähelle, ja olipa se jähmettynyt talven räntäsateessa ja pakkasessa tai leijaillut kesätuulessa, se kantoi aina tunnuslauseen: ”Vapaus palvoa Jumalaa.”
Mutta toiset, heidän kanssaihmisensä, jotka olivat Kaikkivaltiaan edessä tasa-arvoisia ja hänen luomiaan, samasta verestä syntyneitä, ja jotka hehkuivat kuolemattomuutta, he tuomitsivat elinikäiseen orjuuteen ja kahleisiin. Kyllä, he seisovat maan pyhimmissä paikoissa ja Jehovan, kaikkien ihmisten yleismaailmallisen Isän, läpitunkevan katseen alla ja julistavat, että ”neekerin paras mahdollinen olotila on orjuus.”
Kolmiyhteisen Jumalan nimessä tuomitsen tuon aatteen mittaamattoman vääräksi, ja koko maan pyhät ja vanhurskaat sanovat siitä: ”Anathema maranatha.”
Mitä orjuus on? Liian hyvin tiedän, mitä se on. Esitän teille siitä lintuperspektiivistä; eikä se ole mikään mielikuvituskuva, vaan tuskallisen kokemuksen piirtämä. Synnyin orjuuden vaalimien instituutioiden keskellä. Varhaisimmat muistoni vanhemmista, ystävistä ja lapsuuteni kodista ovat sen vääryyksien sumentamia. Ensimmäinen näky, joka kohtasi silmäni, oli kristitty äiti, jonka kristityiksi tunnustautuneet kristityt olivat orjuuttaneet, mutta joka on nyt, luojan kiitos, pyhimys taivaassa. Ensimmäiset äänet, jotka hätkähdyttivät korvaani ja saivat sieluni vapisemaan, olivat ruoskan paukahdus ja kahleiden kilinä. Nämä surulliset muistot hämärtävät kotirantani kauneutta ja synkistävät koko orjamaan, joka oli ollut paratiisi, ellei despotismia olisi ollut vallassa. Mutta nuo rannat ovat nyt kauniimpia. Sumut ovat poistuneet synnyinlaaksoistani, pilvet ovat vyöryneet pois kukkuloilta, ja Maryland, isieni kunnioittamaton hauta, on nyt heidän vapautettujen ja onnellisempien lastensa vapaa koti.”
Katsokaamme tätä riivaajaa, jota kansa on palvonut jumalana. Tule esiin, senkin karmea hirviö, että sinua voidaan tarkastella kriittisesti! Siinä hän seisoo. Katsokaa häntä, kaikki. Sen tehtävänä on tehdä ihmisestä omaisuutta, omistaa ihmisiä. Suuri Jumala! Yhtä mielelläni yrittäisin orjuuttaa Gabrielin tai Mikaelin kuin orjuuttaa ihmisen, joka on luotu Jumalan kuvaksi ja jonka puolesta Kristus kuoli. Orjuus on ihmisen riistämistä siitä korkeasta paikasta, johon Jumalan käsi hänet nosti, ja hänen vetämistä alas raakalaisen luomakunnan tasolle, jossa hänestä tehdään hevosen kumppani ja härän kaveri.
Se repii kirkkauden kruunun hänen päästään ja pyyhkii niin pitkälle kuin mahdollista pois Jumalan kuvan, joka hänessä on. Orjuus saalistaa ihmistä ja vain ihmistä. Raakalaista ei voi tehdä orjaksi. Miksi? Koska raakalaisella ei ole järkeä, uskoa, kuolematonta henkeä eikä omaatuntoa. Se ei katso tulevaisuuteen ilolla tai pelolla eikä mieti menneisyyttä tyytyväisenä tai katuen. Mutta kuka tässä valtavassa seurakunnassa, kuka koko tässä laajassa maassa väittää, että köyhimmällä ja onnettomimmalla kahleissa ja orjuudessa elävällä veljellä ei olisi jokaista näistä korkeista lahjoista? Kuka kieltää sen? Onko yhtään? Jos on, niin puhukoon hän. Ei ole yhtään; ei, ei yhtään.
Mutta orjuus yrittää tehdä ihmisestä raakalaista. Se kohtelee häntä kuin petoa. Sen kauhea työ ei ole valmis ennen kuin sen himojen, ylpeyden, ahneuden ja vihan raunioitunut uhri on vajonnut niin alas, että hän kyynelehtivin silmin ja heikolla äänellä heikosti huutaa: ”Olen onnellinen ja tyytyväinen. Rakastan tätä olotilaa.”
Ylpeä Nimrod aloitti ensin verisen jahdin, mahtava metsästäjä hän; hänen saaliinsa oli ihminen.
Häkkiin pantu leijona voi lakata karjumasta, eikä enää koettele vankilansa kaltereiden voimaa, vaan makaa pää mahtavien tassujensa välissä ja nuuhkaisee saastunutta ilmaa ikään kuin ei välittäisi. Mutta onko se tyytyväinen? Eikö se vaistomaisesti kaipaa metsän ja tasangon vapautta? Kyllä, se on yhä leijona. Köyhä ja yksinäinen veljemme, jonka olet nimittänyt ”orjaksi”, on myös ihminen. Hän saattaa olla onneton, heikko, avuton, halveksittu ja vihattu, mutta hän on kuitenkin ihminen. Hänen Jumalansa ja sinun Jumalasi on leimannut hänen otsaansa hänen luovuttamattomien oikeuksiensa tittelin kirjaimin, jotka jokainen älykäs olento voi lukea. Hänen puolustuskyvyttömään päähänsä on saattanut iskeä häikäilemättömät raivon myrskyt, ja hän on saattanut käydä läpi aikojen kestäneen sorron; silti hän on ihminen. Jumala on luonut hänet sellaiseksi, eikä hänen veljensä voi tehdä häntä toiseksi. Voi, voi sitä, joka yrittää tehdä kirotun rikoksen.”
Orjuus aloitti kauhean työnsä sieppaamalla nuhteettomia miehiä vieraassa ja kaukaisessa maassa ja merirosvouksella merillä. Ryöstäjät eivät olleet Mahamettin seuraajia, eivät hindulaisuuden kannattajia, eivät hurskastelevia pakanoita eivätkä epäjumalanpalvelijoita, vaan ihmisiä, joita kutsuttiin kristityiksi, ja näin häikäilemättömät ihmissielujen ja -ruumiiden kauppiaat kiinnittivät kristinuskoon rikoksen ja tahran, jonka näkemisestä kristinusko säikähtää ja kiljuu.
Se on syyllistynyt kaikkein hirvittävimpiin rikoksiin, joita on ikinä tehty avuttomiin naisiin ja viattomiin lapsiin. Menkää esi-isieni maan rannoille, vertavuotava Afrikkaparka, jota, vaikka sitä on vuosisatojen ajan riistetty ja ryöstetty, rakastavat kuitenkin kaikki sen arvokkaat jälkeläiset kaikkialla, minne se on hajaantunut. Katsokaa vain yhtä kohtausta, joka siellä kohtaa silmänne. Älkää kääntykö pois häpeästä, säälistä tai välinpitämättömyydestä, vaan katsokaa ja katsokaa ja nähkää tämän rakastetun ja rakastetun instituution alku. Katsokaa sataa nuorta äitiä istumassa maassa, tiputtamassa kyyneleitään kuumalle hiekalle ja täyttämässä ilmaa valituksellaan.
Miksi he itkevät? Ah, Herra Jumala, sinä tiedät! Heidän lapsensa on revitty heidän rinnoistaan ja heitetty tasangolle kuolemaan nälkään tai hyeenojen ja sakaalien syömiksi. Pienet viattomat kuolisivat ”keskikäytävällä”, ? tai tukehtuisivat kelluvan orjalaivan kansien väliin, jotka on lastattu ja pakattu ennennäkemättömällä inhimillisellä hädällä, ja orjakauppiaat ovat armossaan heittäneet heidät menehtymään kotimaansa rannoille. Sellainen on sen järjestelmän alku, ja yhtä paha on sen loppu, jonka kirkon ja valtion kirjanoppineet ja fariseukset julistavat oikeudenmukaiseksi, inhimilliseksi, hyväntahtoiseksi ja kristilliseksi. Jos tällaiset ovat enkelien tekemiä laupeuden tekoja, niin sanokaa minulle, mitä pahuuden tekoja paholaisille jää jäljelle?”
Tätä ihmiskauppaa on jatkettu niin kauan, että kolmesataatuhatta ihmistä on raahattu pois kotimaastaan yhden vuoden aikana. Samaan aikaan kun tätä ulkomaankauppaa on harjoitettu, kuka voi laskea sen kotimaankaupan valtavuutta ja laajuutta, joka on kukoistanut jokaisessa orjavaltiossa, kun koko maa on ollut avoinna ihmisten metsästäjille.
Se on kaiken ajateltavissa olevan pahuuden erittäin tiivistetty ydin. Varkaus, ryöstö, saastuttaminen, hillitön intohimo, insesti, julmuus, kylmäverinen murha, jumalanpilkka ja Jumalan lakien uhmaaminen. Se opettaa lapset olemaan piittaamatta vanhempien auktoriteetista. Se repii avioliitto-alttarin maahan ja talloo sen pyhät tuhkat jalkojensa alle. Se luo ja ruokkii moniavioisuutta. Se ruokkii ja hemmottelee vihamielistä palvelijattartaan, ennakkoluuloja.
Se on jakanut kansalliset neuvostomme. Se on synnyttänyt tappavaa riitaa veljien välille. Se on tuhlannut kansainyhteisön aarteita ja tuhansien urheiden miesten henkeä ja ajanut joukoittain avuttomia naisia ja lapsia haudan haukoihin. Se on aiheuttanut verisimmän sisällissodan, joka on kirjattu aikojen kirjoihin. Se on riistänyt tältä kansakunnalta sen voiman lukkoja, joka oli nousemassa nuorena leijonana läntiseen maailmaan. Se on tarjonnut meidät uhreiksi vieraiden maiden tyrannien, despoottien ja seikkailijoiden kateudelle ja ahneudelle. Se on avannut oven, jonka kautta vääräuskoinen mutta mahtava ruhtinas voi vaivihkaa astua sisään ja rakentaa imperiumin lounaisrajamme kultaisille rajoille, mikä ei ole muuta kuin ponnahduslauta uusiin ja rajoittamattomiin valloituksiin tällä mantereella. Se on hävittänyt maamme kauneimmat osat, ”kunnes sivilisaation marssin jo kauan sitten karkottama susi palaa sadan vuoden kuluttua ja ulvoo sen raunioiden keskellä.”
Se sinetöi Raamattua ja silpoo sen pyhiä totuuksia, ja se lentää Kaikkivaltiaalle päin naamaa ja kysyy jumalattomasti: ”Kuka sinä olet, että minun pitäisi totella sinua?” Tällaisia ovat heidän pelottavan kansallissyntinsä ääriviivat; ja silti se tila, johon se alentaa ihmisen, väitetään olevan paras mahdollinen, mitä hänelle voidaan keksiä.
Kun Jumalan Pojan silmien alta kulki samanlaisia ja vielä räikeämpiä epäjohdonmukaisuuksia, ei ole mikään ihme, että hän puhkesi kiivaaseen tuomitsemiskieleen. Te kirjanoppineet, fariseukset ja tekopyhät! Te sokeat oppaat! Te kierrätte meren ja maan saadaksenne yhden käännynnäisen, ja kun hän on käännynnäinen, teette hänestä kaksi kertaa enemmän helvetin lapsen kuin teistä itsestänne. Te olette kuin valkeiksi valetut haudat, jotka näyttävät kyllä ulkopuolelta kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleiden ihmisten luita ja kaikkea saastaisuutta!”
Otetaan tässä kohtaa käyttöön kultainen sääntö ja otetaan käyttöön itsesovitteleva päättelytapa niitä kohtaan, jotka pitävät kiinni näistä virheellisistä näkemyksistä. Tule, vyötä kupeesi ja vastaa kuin mies, jos pystyt. Onko orjuus, sellaisena kuin se nähdään alkuperältään, jatkuvuudeltaan ja lopputulokseltaan, paras mahdollinen tila sinulle? Voi ei! Kannatko harteillasi sitä taakkaa, jonka haluaisit sälyttää lähimmäisesi niskaan? En. Kannatko osan siitä tai poistatko sen painosta edes vähän yhdellä sormellasi? Terävä ja närkästynyt vastaus on ei, ei! Miten, milloin ja missä me sitten sovellamme sinuun kultaista sääntöä, jossa sanotaan: ”Sentähden kaikki, mitä te tahdotte toisten tekevän teille, tehkää tekin niin heille, sillä tämä on profeettojen laki.” Kuulkaamme antiikin ja nykyajan viisaiden ja suurten todistusta:
Viisaat, jotka kirjoittivat, ja soturit, jotka vuodattivat verta.
Platon julisti, että ”orjuus on täydellisen epäoikeudenmukaisuuden järjestelmä”. Sokrates kirjoitti, että ”Orjuus on törkeyden ja ryöstön järjestelmä”. Kyrus sanoi: ”Taisteleminen sen puolesta, ettei joutuisi orjaksi, on jaloa.”
Jos Kyrus olisi elänyt maassamme muutama vuosi sitten, hänet olisi pidätetty kiihottavan kielenkäytön ja orjakapinaan yllyttämisen vuoksi, ja kuninkaallinen fanaatikko olisi hirtetty hirsipuuhun, joka olisi ollut korkeammalla kuin Haman. Mutta jokainen ihminen on fanaattinen, kun hänen sieluaan lämmittävät vapauden anteliaat tulet. Onko siis todella jaloa taistella sen vuoksi, ettei olisi orja? Kansakunnan ylituomari, hallitsijamme ja kaikki aidosti isänmaalliset miehet ajattelevat niin, ja niin ajattelevat myös legioonat mustia miehiä, joita jonkin aikaa halveksittiin ja hylättiin, mutta jotka tulivat nopeasti ja iloisesti, kun heidät vihdoin kutsuttiin, kantaen raskasta taakkaa kieltoja harteillaan ja uskoen Jumalaan ja anteliaisiin maanmiehiinsä, ja he lähtivät taistelemaan kaksinkertaista taistelua. Heidän maansa viholliset olivat heidän edessään, kun taas vapauden ja heidän rotunsa viholliset ympäröivät heitä.
Augustinus, Konstantinus, Ignatius, Polykarp, Maximus ja muinaisen kirkon kirkkaimmat valot tuomitsivat orjuuden synnin.
Thomas Jefferson sanoi elämänsä aikana, jolloin hänen arvostelukykynsä oli kypsynyt ja hänen kokemuksensa oli kypsä: ”Toivon, että taivaassa valmistellaan tietä täydelliselle vapautumiselle.”
Pyhä Washington sanoi lähellä kuolevaisen uransa loppua ja ikuisuuden valon säteilevän hänen päälleen: ”Ensimmäisiin toiveisiini kuuluu nähdä, että hyväksyttäisiin jokin suunnitelma, jolla orjuus tässä maassa lakkautettaisiin lailla”. Tiedän vain yhden tavan, jolla se voidaan tehdä, ja se on lainsäädäntötoimi, ja niin pitkälle kuin ääneni riittää, se ei tule puuttumaan.”
Toisena päivänä, kun vapauden valo virtasi tämän marmoripaalun läpi ja kun isänmaallisten valtiomiesten jalon joukon sydämet hyppivät riemusta ja kun tämä kansallinen pääkaupunkimme tärisi perustuksesta kupoliin lunnaiden lunastaneen kansan huudoista, silloin luulenpa, että Washingtonin henget, Jeffersonin, Jaysin, Adamsin, Franklinin, Lafayetten, Giddingsin ja Lovejoyn sekä kaikkien niiden mahtavien ja kunniakkaiden kuolleiden henget, jotka historia muistaa, koska he olivat uskollisia totuudelle, oikeudenmukaisuudelle ja vapaudelle, leijuivat ylevän kokouksen yllä. Vaikka kuolevaisten silmät eivät nähneet heitä, he epäilemättä liittyivät enkelikuoroon ja sanoivat: ”Aamen.”
Paavi Leo X todistaa: ”Ei ainoastaan kristillinen uskonto, vaan myös luonto itse huutaa orjuutta vastaan.”
Patrick Henry sanoi: ”Meidän tulisi välittää jälkipolville orjuuden vastenmielisyytemme.” Niin ajatteli myös kolmekymmentäkahdeksas kongressi.
Lafayette julisti nämä sanat: ”Orjuus on synkkä tahra kansakunnan kasvoilla.” Luojan kiitos, tuo tahra pyyhitään pian pois.”
Jonathan Edwards julisti, ”että ihmisen pitäminen orjuudessa merkitsee sitä, että on joka päivä syyllistynyt ryöstöön tai ihmisen varastamiseen.”
Rev. tohtori William Ellery Channing kirjoittaa kirjelmässään Teksasin liittämisestä Texasiin vuonna 1837 seuraavaa: ”Orjuuden pahuus puhuu puolestaan. Sen toteaminen on instituution tuomitsemista. Valinta, jonka jokainen vapaa ihminen tekee, kun hän valitsee kuoleman lapselleen ja kaikelle, mitä hän rakastaa, mieluummin kuin orjuuden, osoittaa, mitä se on. Pelkkä se seikka, että orjuudessa yksi ihminen asetetaan voimattomana ja puolustuskyvyttömänä toisen käsiin, jotta hänet ajettaisiin mihin tahansa työhön, jonka toinen määrää, jotta hän joutuisi kärsimään mitä tahansa rangaistuksia, jotta hän eläisi hänen työkalunaan, hänen mielihyvänsä välineenä, riittää tyydyttämään ne, jotka tuntevat ihmissydämen ja sen soveltumattomuuden vastuuttomaan valtaan, että orjuus on kaikista oloista kaikkein vihamielisin ihmisten arvokkuutta, itsekunnioitusta, parannusta, oikeuksia ja onnellisuutta kohtaan. . . . Kaikki hallituksemme ja uskontomme periaatteet tuomitsevat orjuuden. Aikamme henki tuomitsee sen. . . . Onko olemassa aikakautta, jolloin vapaa ja kristitty kansa päättäisi tietoisesti laajentaa ja ylläpitää tätä pahuutta? Näin tehdessämme katkaisemme itsemme kansojen yhteydestä; vajoamme aikakautemme sivistyksen alapuolelle; saamme osaksemme maailman halveksuntaa, närkästystä ja vastenmielisyyttä.”
Mooses, suurin kaikista lainsäätäjistä ja lainsäätäjistä, sanoi, kun hänen kasvonsa vielä loistivat Siinain valossa: ”Joka varastaa ihmisen ja myy hänet, tai jos hänet löydetään hänen kädestään, se surmataan totisesti.” Tuhoava enkeli on kulkenut läpi maansa pannakseen täytäntöön Jumalan rikkoman lain pelottavat rangaistukset.
Kansan edustajat ovat kumartaneet kunnioittavasti jumalallista käskyä ja laskeneet kirveen puun juureen ja näin pelastaneet seuraavat sukupolvet sorron syyllisyydeltä ja Jumalan vihalta.
Valtiomiehet, juristit ja filosofit, oppineisuudestaan tunnetuimmat ja syvällisimmät kaikilla tieteen ja kirjallisuuden aloilla, ovat todistaneet orjuutta vastaan. Samalla kun puhetaito on tuonut kalleimmat, kultaisimmat aarteensa ja laskenut ne Jumalan ja vapauden alttarille, se on kohdistanut kiihkeimmän salamansa ja kovaäänisimmän ukkosensa tyrannian, epäoikeudenmukaisuuden ja despotismin linnakkeisiin.
Balakin päivistä Jesajan ja Jeremian päiviin, aina Paavalin aikoihin saakka ja läpi kristillisen kirkon kaikkien aikakausien ukkosen pojat ovat tuominneet tuon kammottavan asian. Sankarit, jotka seisoivat inhimillisen edistyksen ystävien sotajoukkojen loistavissa riveissä Cicerosta Chathamiin ja Burkeen, Sharpiin, Wilberforceen ja Thomas Clarksoniin ja Curraniin, hyökkäsivät despotismin linnoitusta vastaan. Oman maamme puhujat ja valtiomiehet, kuuluivatpa he menneeseen tai nykyiseen aikakauteen, elävät ja loistavat historian aikakirjoissa siinä määrin kuin he ovat omistaneet neroutensa ja kykynsä oikeudenmukaisuuden ja ihmisen Jumalan antamien oikeuksien puolustamiselle.
Kaikki runoilijat, jotka elävät sekä pyhässä että profaanissa historiassa, ovat hurmanneet maailman lumoavimmilla virsillään virittäessään lyriikkansa vapauden ylistykseen. Kun muusat eivät enää voi koristella hänen alttareitaan seppeleillään, he ripustavat harppunsa pajunoksille ja itkevät.
Mooseksesta Terrenceen ja Homerokseen, sieltä Miltoniin ja Cowperiin, Thomsoniin ja Thomas Campbelliin ja aina omien bardiemme päiviin saakka, Bryantit, Longfellowit, Whittarit, Morriset ja Bokerit, kaikki ovat antaneet parhaat lahjansa ihmisten etujen ja oikeuksien hyväksi.
Jokainen hyvä periaate ja jokainen suuri ja jalo voima on tehty runoilijoiden inspiroituneen säkeen ja laulujen aiheeksi. Mutta kuka heistä on yrittänyt ikuistaa orjuutta? Turhaan etsitte maailman aikakirjoista esimerkkiä löytääksenne. Jos joku yrittäisi tällaista pyhäinhäväistystä, hänen neroutensa putoaisi maahan kuin taivaan salaman iskemänä. Jos hän nostaisi kätensä kirjoittaakseen rivin sen ylistykseksi tai puolustukseksi, muste jäätyisi hänen kynänsä kärkeen.
Voisimmeko ryhmittää yhteen riviin kaikkien ihmissukujen edustajat, alkaen niistä, jotka ovat olemisen asteikolla alimmaisina, ja voisimmeko esittää heille kysymyksen: ”Onko oikein ja toivottavaa, että teidät alennetaan orjien asemaan, että teidät rekisteröidään irtaimen omaisuutenne joukkoon, että henkilöllisyytenne, elämänne ja työnne tuotteet alistetaan toisten tahdon ja etujen alaisiksi”? Onko oikein ja oikeudenmukaista, että vaimojenne ja lastenne persoonat ovat muiden käytettävissä ja että ne luovutetaan heille heidän himojensa ja voitontavoittelun ahneuden hemmottelua varten? Onko oikein sälyttää toisten harteille raskaita taakkoja, joita te ette sormillanne poistaisi? Julmilta raakalaisilta ja barbaareilta tulisi kielteinen vastaus, jonka voima ja merkitys kasvaisi sitä mukaa, kun se rullaisi ylöspäin. Ja kun vastaisivat ne, joiden mielet ja sydämet ovat korkeimman sivistyksen ja kristinuskon hengen valaisemia, vastaus jyrähtäisi syvään ja pitkään: ei, ei!
Kaikkien Jumalan moraalisten ominaisuuksien ollessa puolellamme, yleismaailmallisen ihmisluonnon äänien kannustamina – nykyisen ja tulevien sukupolvien parasta etua silmällä pitäen – innoittamana jalosta halusta antaa maan kansoille arvokas esimerkki, vahvistakoon ja panekoon kansa täytäntöön kuolemantuomion, jonka kolmekymmentäkahdeksas kongressi on langettanut orjuutta vastaan. Antakaa jättiläismäisen hirviön tuhoutua. Kyllä, tuhoutukoon nyt ja tuhoutukoon ikuisesti!
Matalaksi vajotkoon Molokin pyhäkkö, älköönkä jättäkö jälkiä sinne, missä se seisoi; älköön sen epäjumala enää juoko, jokapäiväistä maljaansa ihmisverestä. Vaan pystyttäkää sinne toinen alttari, Totuudelle, rakkaudelle ja armolle annettu, Ja vapauden lahja ja vapauden rukous, Kutsukoon vastauksen alas taivaasta.
Usein kysytään, milloin ja mihin päättyvät tämän ja tulevien aikakausien uskonpuhdistajien vaatimukset? Se on oikeutettu kysymys, ja minä vastaan.
Kun kaikki epäoikeudenmukaiset ja raskaat taakat poistetaan jokaiselta maan ihmiseltä. Kun kaikki vastenmieliset ja syrjivät erot on pyyhitty pois laeistamme, olivatpa ne sitten perustuslaillisia, lakisääteisiä tai kunnallisia lakeja. Kun vapautumista seuraa äänioikeuden myöntäminen, ja kaikki hallitukselle uskolliset miehet nauttivat kaikkia Amerikan kansalaisuuteen kuuluvia oikeuksia. Kun rohkeat ja urheat sotilaamme saavat oikeutta. Kun miehet, jotka kestävät taistelukentän kärsimykset ja vaarat puolustaessaan maataan ja pitääkseen hallitsijamme paikoillaan, saavat ansaitun etuoikeuden äänestää heidän puolestaan. Kun armeijassa ja laivastossa sekä kaikissa laillisissa ja kunniallisissa ammateissa ylennys hymyilee ansioille ilman pienintäkään huomiota miehen ihonväriin. Kun musta mies ja hänen oikeutensa eivät enää aiheuta samanlaista luokkasääntelyä ja ongelmia kuin muiden Amerikan kansalaisten kohdalla. Kun hän on kaikessa suhteessa tasa-arvoinen lain edessä, ja hänet jätetään tekemään omaa tietään yhteiskunnallisilla elämänalueilla.
Me pyydämme, ja pyydämme vain, että kun köyhät, hauraat haarniskamme laukaistaan elämän valtamerelle,
suuntautuneina hirvittävän pitkälle matkalle Ja vaaroille, joita ei juurikaan tunneta,
että meidät varustetaan yhdessä muiden kanssa peräsimellä,
ruorilla ja purjeilla ja merikartoilla ja kompassilla. Antakaa meille hyvät luotsit, jotka johdattavat meidät avomerelle; älkää nostako vääriä valoja vaarallisille rannikoille, ja jos Jumala tahtoo lähettää meille suotuisia tuulia tai pelottavia myrskyjä, me selviämme tai hukumme sen mukaan kuin voimamme tai laiminlyöntimme määräävät. Emme pyydä mitään erityisiä palveluksia, mutta vetoamme oikeudenmukaisuuden puolesta. Vaikka halveksimme epäinhimillistä riippuvuutta, vaadimme Jumalan, universaalin Isän, nimessä oikeutta elää ja tehdä työtä ja nauttia työmme hedelmistä. Se hyvä työ, jonka Jumala on määrännyt tuleville aikakausille, on valmis, kun kansalliskirjallisuutemme on niin puhdistettu, että se heijastaa uskollista ja oikeudenmukaista valoa rotumme luonteesta ja sosiaalisista tavoista, ja kun taiteen sivellin, lyijykynä, taltta ja lyra kieltäytyvät antamasta apuaan köyhien kärsimysten pilkkaamiseen tai pitkämielisen kansan pilkkaamiseen tai pilkkaamiseen. Kun kastit ja ennakkoluulot kristillisissä kirkoissa hävitetään kokonaan ja niitä pidetään kristittyjen kannalta täysin kelvottomina ja evankeliumin periaatteiden vastaisina. Kun kristillisen uskonnon ja terveen uskonnollisen kasvatuksen siunaukset tarjotaan vapaasti kaikille, silloin, ja vasta silloin, Jumalan kansan ja Jumalan välineiden tehokas työ lakkaa.
Jos orjuus on hävitetty pelkästään välttämättömyyden vuoksi, jokainen luokka saakoon oikeuden sanelemana äänioikeuden. Silloin meillä on perustuslaki, jota kaikki kunnioittavat, hallitsijat, joita kunnioitetaan ja kunnioitetaan, ja unioni, jota urhea ja isänmaallinen kansa vilpittömästi rakastaa ja jota ei voida koskaan erottaa.
Kansa on tehnyt suuria uhrauksia, mutta vielä suurempia uhrauksia vaaditaan, ennen kuin kansallisia syntejämme voidaan sovittaa. Ikuisella oikeudella on raskaat kiinnitykset meitä vastaan, ja se vaatii viimeisenkin pennin maksamista. Olemme sekaantuneet epäoikeudenmukaisen voiton syntiin, jota ylellisyys ja ylpeys sekä vallan ja sorron rakkaus ovat vauhdittaneet, ja vaurautta ja rauhaa voidaan ostaa vain verellä ja katumuksen kyynelillä. Olemme maksaneet osan pelottavista eristä, mutta muita raskaita velvoitteita on vielä täyttämättä.
Kansakunnan suuri tuomiopäivä on tullut, ja kuka pystyy seisomaan? Jopa me, joiden esi-isät ovat kahden ja puolen vuosisadan ajan kärsineet orjuuden olotilasta erottamattomasti johtuvista kärsimyksistä, säälimme nyt maatamme ja itkemme niiden kanssa, jotka itkevät.
Tämän kirotun synnin täydellisestä ja täydellisestä hävittämisestä riippuu tasavallamme ja sen erinomaisilla instituutioilla oleva turvallisuus ja pysyvyys.
Anna orjuuden kuolla. Se on saanut pitkän ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Jumala itse on vedonnut sitä vastaan. Maan valistuneet kansat ovat tuominneet sen. Jumala ja ihmiset ovat allekirjoittaneet sen kuolemantuomion. Älkää muuttako sen tuomiota. Älkää antako sille hengähdystaukoa, vaan teloittakaa se häpeällisesti.
Kunnianarvoiset senaattorit ja edustajat, tämän suuren kansakunnan maineikkaat hallitsijat, en voi tänä päivänä pidättäytyä vetoamasta teihin Jumalan nimessä niiden miljoonien ihmisten siunauksiin, jotka olivat valmiita tuhoutumaan, mutta joille teidän inhimillisyytenne, oikeudenmukaisuutenne ja isänmaallisuutenne on avannut uuden ja paremman elämän. Olette sanoneet: ”Maan perustuslakia muutettakoon niin, että orjuutta ja tahdonvastaista orjuutta ei enää ole Yhdysvalloissa, paitsi rangaistuksena rikoksesta.” Näin ylevä teko ei varmastikaan voinut välttyä jumalalliselta huomiolta, ja epäilemättä teko on kirjattu taivaan arkistoihin. Teidän ylistyksestänne ja maineestanne maailmanhistoriassa voidaan kirjoittaa kokoelmia. Nerous ja taide voivat ikuistaa kunniakkaan teon kankaalle ja marmoriin, mutta tietyt ja pysyvämmät muistomerkit päätöksenne muistoksi on jo pystytetty kiitollisen kansan sydämiin ja muistoihin.
Kansa on aloittanut maastapakolaisuutensa pahemmasta kuin egyptiläisestä orjuudesta, ja pyydän teitä sanomaan kansalle, että se menee eteenpäin. Vakuuttuneina Jumalan suosiosta kaikissa asioissa, jotka tehdään kuuliaisina hänen vanhurskaalle tahdolleen ja joita pilvi- ja tulipatsaat ohjaavat päivin ja öin, älkäämme pysähtykö, ennen kuin olemme saavuttaneet myrskyisen ja karmiininpunaisen meren toiselle ja turvalliselle puolelle. Vapaat miehet ja isänmaalliset jakakoot täydellistä ja yhtäläistä oikeutta kaikille ihmisille ja todistakoot näin ihmiskunnalle demokraattisen, tasavaltaisen hallituksemme ylivertaisuuden.
Kunnioitetut miehet ja Jumalan kunnioittamat hänen välineinään, saattakaa nopeasti loppuun se työ, jonka hän on antanut teille tehtäväksi. Vapauttakaa, antakaa kansalaisoikeudet, kouluttakaa ja antakaa evankeliumin siunaukset jokaiselle Amerikan kansalaiselle.
Etkö kuule, kuinka Ajan kaikilta korkeilta kohdilta – huipulta huipulle pitkin mahtavaa ketjua, joka sitoo yhteen iät ja ajat – kaikuu ylevänä Kaikkivaltiaan ääni – hyppii yksi mahtava kertosäe. Herättäen sukupolvet huudolla, Ja ukkosen trumpettihuudolla – tulkaa ulos!
Ulos vanhoista muodoista ja kuolleista epäjumalanpalveluksista; pois haalistuvista myyteistä ja taikauskoisista unelmista: Farisealaisista rituaaleista ja valheista, Ja kaikesta näennäisen elämän orjuudesta! Ulos pyhiinvaelluspolulle, jota sankarit ovat kulkeneet, yli maan erämaiden, tavoittaakseen Jumalan!
Herra on taivaansa kumartanut ja tullut alas! Nyt, tällä viimeisellä vuosisadalla, Hänen telttansa on jälleen kerran pystytetty Siinain kruunulle! Vielä kerran pilvissä uskon on noustava häntä vastaan! Vielä kerran hänen ukkosensa jyrisee epäilyksemme, pelkomme ja syntimme päälle: ”Minun kansani, tulkaa ulos!”
Vääristä pyrkimyksistä ja alhaisesta ylellisyydestä, mitättömistä päämääristä ja laiskoista itsetarkoituksista, uskon humpuukista ja vapaushuijauksista, ja pahan sumusta, jota Totuuden puhdas päivänsäde taivuttaa: Ulos, Egyptin maan kaikesta pimeydestä, Aavikon hiekan auringonpaisteeseeni!
* * * * *
Näyttäkää meille Aaronimme, jonka sauva kukkii! Miriamimme, jolla on viritetty virvelisielu! Ja kutsukaa joku Joosua, Hengen voimalla, asettamaan voimamme aurinko keskipäivän pisteeseen! Isiemme Jumala! yli hiekan ja meren, Pidä yhä kamppailevat askeleemme lähellä sinua!
Tällöin edessämme avautuu vaurauden tie, ja päällemme laskeutuu Jumalan armo ja suosio. Silloin muiden maiden kansat, jotka seisovat varpaillaan jokaisen valtameren rannoilla ja vilpittömästi odottavat tämän hämmästyttävän selkkauksen loppua, näkevät tasavallan, joka on riittävän vahva selviytyäkseen sisällissodan raunioista ja hävityksistä ja jolla on suurisydämisyyttä tehdä oikeutta köyhimmille ja heikoimmille kansalaisilleen. Näin annamme maailmalle oikeudenmukaisuuden, inhimillisyyden ja kristinuskon periaatteisiin perustuvan mallitasavallan muodon, jossa sodan rasitukset ja rauhan siunaukset ovat yhtä lailla kaikkien kannettavissa ja nautittavissa.